Hän.

28.12.2017 Klo 23:09

4215 g & 52 cm.

Terveisiä Tyksistä!

Täällä ollaan! Tosin vielä yhtenä kappaleena mutta silti.

Aamulla tosiaan tultiin tänne yliaikaiskontrolliin ja sille tielle jäätiin. Luojan kiitos! Pelkäsin kuollakseni että minut pistetään vielä kotiin pariksi päiväksi odottelemaan joskos synnytys käynnistyisi spontaanisti.

Nyt odotellaan täällä osastolla että synnytyssaliin tulee tilaa ja päästään hommiin! Jonkun verran on jonossa odottajia ennen minua, joten tässä voi vielä tovi vierähtää. Suunnitelmana on heti puhkaista kalvot, mutta jos kauan odottelemaan joudumme niin ehkä otetaan suun kautta yksi käynnistävä lääke jotta paikat olisivat sitten puhkaisua ajatellen vielä vähän kypsemmät.

Vielä hymyilyttää vaikka sisätutkimuksen jälkeen vähän supisteleekin. Jännittävää, tästä se taas lähtee! Ja kohta kaduttaa miksi taas tähän hommaan piti lähteä...!

Vuoden odotetuin paketti on edelleen avaamatta...

Joulun jälkeen vatsat täynnä suklaata sekä kinkkua. Ja vauvaa. Ei, täällä ei olla vieläkään päästy synnyttämään.

Tänään on raskausviikko 41+3. Kymmenen päivää yli lasketun ajan ja voin kertoa, nämä kymmenen päivää ovat olleet elämäni pisimmät ja tuskaisimmat. Fyysinen tuska on jo ihan käsin kosketeltavaa mutta henkinen, se vasta rankkaa onkin. Väitin viimeisessä postauksessani etten jaksa enää olla kyllästynyt. Vaan kuinka väärässä olinkaan, kun joulukin meni jo ohi eikä vauvaa näy eikä kuulu. Supistuksista ja kivuista huolimatta.

Tj kaksi yötä. Sen verran olisi armonaikaa ennen käynnistystä. Ei tullut aattovauvaa. Ei joulupäivävauvaa eikä edes tapaninpäivävauvaa. Toivotaan että nyt edes ennen uutta vuotta ollaan jo kahdessa osassa...

Tämä raskaus on kyllä täynnä universumin ivaa. Ensin 10 viikkoa supistusten takia sairaslomalla. Ja lopulta vauva ei taida tulla ulos kuin kaivamalla. Ihan oikeasti, aivan uskomatonta. Fyysisesti ja henkisesti rankin raskaus ja ehkä hyvä niin, tämä kun todellakin on se viimeinen kerta. Universumi taitaa olla sitä mieltä, että nautitaan nyt sitten koko rahan edestä...

Torstaina sitten kai alotellaan käynnistys yliaikaiskontrollin yhteydessä. Ballongista puhuivat mutta toivon, että paikat olisivat sen verran auki että heti kättelyssä päästäisiin kalvoja puhkomaan. Mahdollisimman lääkkeettömän käynnistyksen haluaisin, koska olen kuullut että silloin kroppa pääsee parhaiten mukaan eikä laita niin paljon hanttiin. Tiedä sitten, pienen googletuksen jälkeen tulin siihen tulokseen että harvoin se käynnistys kovin mukavaa hommaa on. Toisaalta, eihän synnytys mukavalta koskaan tunnu...

Minua ei niinkään jännitä itse käynnistys, vaan nurkan takana uhkaava sektiovaara (oikeasti, google pitäisi kieltää meiltä odottajilta..). Kun synnytys ei ala spontaanisti, riski joutua sektioon on paljon suurempi. Toivon hartaasti että kaikki menee hyvin. Tai oikeastaan kaikkein hartain toiveeni on että näiden kahden päivän aikana tapahtuisi joulun ihme, vähän näin jälkikäteen ja me päästäisiin ilman käynnistystä tästä vatsasta eroon.

Vaan usko on  oikeasti loppunut jo aikoja sitten, tervetuloa torstai...

42. Raskausviikko: Varmasti viimeinen viikkopostaus!

Raskausviikko: 41+0

Vauva: Tuntuu valahtavan päivä päivältä alemmas. Vaan ei tipahda...

Oireet: Närästää. Supistaa. Jomottelee. Yllättävän hyvä kuitenkin olla. Öisin on vaikea nukkua, unettomuus vaivaa mutta hormonit pitää huolen ettei juurikaan väsytä.

Mielihalut: Hiilihapollinen vesi. Kurkkupastillit. Edelleen ruoka maistuu vähän huonosti.

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Pisimmälle venynein raskaus ja sen kyllä huomaa tässä turhautumisen tasossa. Päivät matelee eteenpäin ja jokaikinen yö mietin että joko jo. Merkkejä synnytyksestä on vaikka muille jakaa, mutta mitään ei tapahdu.

Toisaalta, eilen menin ensimmäistä kertaa illalla nukkumaan ajatuksella että eihän lähtö vaan nyt tulisi. Nyt ollaan jo niin joulun kynnyksellä (oikeastaan meidän joulu alkoi jo tänään mammalassa), että haluan mielummin olla pallomahana kotona kuin vauvan kanssa Tyksissä. On tässä vielä aikaa synnyttää joulunkin jälkeen...

Tämä tosiaan on viimeinen raskausviikkopostaus, nimittäin eilen minulle soitettiin Tyksistä ja aika yliaikaiskontrolliin on varattu. 28.12 se alkaa, ellei itsellään ole sitä ennen alkanut. Puhelimessa tosiaan puhuttiin vähän ballonkin laitosta ensimmäisenä jos vaan tilanne sen sallii. Ei enää siis montaa yötä!

Vaikka jännitin käynnistystä niin nyt yritän ajatella että kokemus kai sekin. Kyllä se vauva sieltä ulos tulee, tavalla tai toisella. Ja onhan tässä vielä aikaa monta päivää ja yötä, jos synnytys lähtisi täysin spontaanisti käyntiin.

Niin lähellä ettei enää jaksa olla oikeasti edes kyllästynyt tähän raskauteen. Öisin on vaikea nukkua, kun valtava vatsa on jo epämukava, mutta ei enää todellakaan kauaa. Ihan kohta hän on täällä, miten jännittävää!

Tämä joulupallo toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulua. Toivon, että seuraava postaus jonka joulun jälkeen tänne rustaan on kuva meidän uudesta perheenlisäyksestä.

Katsotaan ja jännitetään miten käy!

Meidän lapset eivät saa alkoholitonta joulua.

Kuten tavallista näin juhlapyhien alla, eri sosiaalisen median kanavat täyttyvät kuvista ja kampanjoista alkoholia vastaa. "Anna lapsellesi alkoholiton ja onnellinen joulu, anna paras joululahja ja ja vietä joulu ilman alkoholia." Ajatuksena mitä mainioin ja varmasti aivan tarpeellinen kampanja tiettyä kohderyhmää ajatellen, mutta surullisen valitettava tosiasia on, että näissä aina huomaa tämän suomalaisen juomakulttuurin. Joko tai, pullo kossua tai kolaa, mitään välimuotoa ei tunnu olevan olemassa kun keskusteluja seuraa.

Meidän lapset eivät tule saamaan alkoholitonta joulua ja hyvä niin. Vaikka itse olen tässä siunatussa tilassa ja vietän jouluni kolan kanssa, toivon että muut aikuiset nauttivat ruuan kanssa lasin viiniä tai jouluoluen. Millä tavoin muuten lapset oppivat sen niin epäsuomalaisen juomakulttuurin nimeltä kohtuukäyttö?

Alkoholista on tehty mörkö. Ja mörkö se onkin, jos sen käyttö karkaa käsistä. Mutta lapset ottavat meistä mallia, mistä ihmeestä he oppivat sen ei yksi kaksi lasia juopunutta tee ajatusmallin ellei meiltä aikuisilta? Jos alkoholista tulee mörkä josta ei puhuta kuin pultsarien ja baari-iltojen yhteydessä, siitä tulee sellainen. Joko sitä otetaan kunnolla tai sitten sitä ei oteta ollenkaan. Kuka haluaa opettaa lapselleen näin?

Ei alkoholin tarvitse näkyä lapsiperheen arjessa ollenkaan, mutta siitä on hyvä puhua lasten kanssa. On olemassa aikuisten juomia, kuten paljon muitakin aikuisten juttuja. Meidän perheessä itseasiassa cocacola oli kauan aikuisten juoma, ja nykyään kun tulee mainos jossa joulupukki juo kolaa huutaa isompi lapsemme: Äiti, joulupukki juo kaljaa! Vähän on mennyt aikuisten juomat sekaisin...

Alkoholi ja lapsiperheet ovat edelleen asia, jota paheksutaan. Asian yllä leijuu sellainen häpeän verho, että pakko myöntää minunkin jättäneen joskus ravintolassa viinilasin tilaamatta kun lapset ovat olleet mukana. Kun kaikki kuitenkin katsoo paheksuvasti. Ei pelko ja piilottelu asenteita tai juomakulttuuria muuta.

Lapsi ei tarvitse alkoholitonta joulua ollakseen onnellinen ja turvassa. Lapsi ei myöskään tarvitse alkohollista joulua ollakseen turvaton ja peloissaan. Tärkeintä on tutut ja turvalliset aikuiset, jotka eivät illan mittaan muutu kummalliksi, hivenen vieraiksi ja haisevatkin oudolta. Valitettavasti näin ei jokaisessa perheessä ole. Ja se jos mikä särkee sydämeni. Tuntuu turhalta seurata kinasteluita viinilasin tai parin takia tuolla sosiaalisessa mediassa, kun jossain perheessä lapsi ei aatto aamuna saa vanhempiaan hereille. Ei tehdä kärpäsestä härkästä, koska niitä härkiä on olemassa aivan liian paljon.

Rauhallista ja selvää joulua kaikille<3

Oli se sitten alkoholillinen tai alkoholiton.

Lapsiperheen glamouria: Leikissä kaikki onnistuu, tosielämässä ei...

Kun lapset tulevat sisälle, koko eteinen on kaaoksessa. Kengät, pipot, hanskat ja haalarit. Kaikki hujan hajan pitkin eteistä. Kehotuksista huolimatta..

Mutta kun armaat tyttäreni leikkivät kotia, on jokainen korkokenkä ja tohveli hienossa järjestyksessä.

Oi miksi, miksi tämä järjestelmällisyys ei toimi samalla tavalla tosielämässä!? 

Myönnän nimittäin itsekkin, että lapsena lempileikkeihini kuulu ruuanlaitto, vaipanvaihto ja työn leikkiminen. Ei ihan noista hommista saa tällä hetkellä sitä samaa iloa mitä silloin 15 vuotta sitten...

Tällä kertaa ihan oikeasti se viimeinen neuvolakäynti.

Niin vaan minä toivon ettei tälle neuvolakäynnille olisi enää tarvinnut mennä mutta kuinkas kävikään. Sinne päivällä taas talsisin tämän ison mahani kanssa. Tällä kertaa neuvolakäynti on oikeasti viimeinen, nimittäin seuraavaksi olisi sitten vuorossa ensi viikolla yliaikaiskontrolli ellei vauvaa sitä ennen kuulu. Mitä siellä tehdään? Itse en nimittäin ole sinne koskaan ennen joutunut.

Neuvolassa kaikki oli hyvin kuten ennenkin. Neuvolaan on turhauttava tässä kohtaa enää mennä, mutta onneksi minulla on todella kiva neuvolatäti. Harmi, että hän sanoi jäävänsä pois alkuvuodesta. Toisaalta taitaa olla eri lastenneuvola joka tapauksessa.

Neuvolassa kaikki oli hyvin, tietenkin. Joten mikäs tässä oikeastaan ollessa ja hautoessa (en ole tosissani, samalla hakkaan päätäni pöytään tämän turhautumisen kanssa..). Vauva voi siis hyvin, joten hänellä ei tosiaan taida olla kiire masun ulkopuolelle. Paino oli noussut parissa viikosa reilu kilon ja näin ollen koko raskauden saldo on +19 kiloa. Leukkarit olivat taas plussalla mutta eivät tällä kertaa vaadi jatkotoimenpiteitä, nimittäin viimeksikään mitään tulehdusta ei löytynyt. Sf mitta ei ollut kasvanut laisinkaan sitten viime käynnin ja hemoglobiinikin oli ihan ok. Kaikki olisi siis valmista vauvaa varten...Mutta ei niin ei.

Jos vauva olisi yhtä täsmällinen kuten sisarensa, alkaisi synnytys ensi yönä. Nimittäin molemmat synnytykseni ovat käynnistyneet 40+4 raskausviikon yönä. Katsotaan siis ja toivotaan parasta! Supistukset kiusaavat paljon ja ovat todella herkässä. Vaan eivät ole vielä läheskään tarpeeksi kipeitä tai säännöllisiä. Ehkä kuitenkin jotain saavat aikaiseksi. Toivottavasti. Nimittäin kaksi viime yötäkin on niiden kanssa valvottu. Joka kerta, kun kylkeä kääntää alkaa supistus. Pitäisiköhän ensi yönä pyöriä sängyssä ympäriinsä kuin hylje niin jospa saataisiin vauva ulos?

Tänään tuli muuten mieleen että todellisuudessa laskettu aikani olisikin ollut vasta eilen. Tiedän tunnin tarkkuudella tämän raskauden ovulaatiohetken, sekä sain asialle varmistuksen varhaisultrassa. Niskaturvotusultrassa päivämäärä oli kuitenkin 16.12 joten sen annettiin olla. Mikä kelpasi, koska se päivä tulisi nopeammin. Vaan en tullut ajatelleeksi, että täällä loppupäässähän se on oikeasti miinus...

Toivotamme Tinon kanssa nykyään joka ilta toisillemme hyvää yötä sanoin joko tänä yönä mentäisiin? 

Tuli sitten itsellään tai ei, montaa iltaa ei enää jäljellä oikeasti ole.

Edessä ei niin kauaa etteikö tätä jaksaisi, mutta takana ei niin vähää että tätä enää mielellään jatkaisi. 

40 viikkoa raskautta, kuvina!

40 viikkoa takana, korkeintaan kaksi edessä. 19 kiloa ja monta senttiä lisää kannettavaa.

Kyllä vaan on naisen kroppa ihmeellinen.

Tässä ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen masukuva. Pienestä, aivan pikkiriikkisestä munasolusta on kasvanut hujauksessa neljän kilon pötkylä joka tupsahtaa (juu, tulla tupsahtaa vaan...) maailman ihan lähipäivinä. Ei ihme, että vähän väsyttää, kolottaa ja sattuu. Onhan kehoni taas kerran tehnyt aivan uskomattoman työn.

41. Raskausviikko: Hiljaa hyvä tulee,mutta kuinka hitaasti tämäkinpitää hoitaa!?

Raskausviikko: 40+1

Vauva: Painaa nyt noin nelisen kiloa. Ehkä jo vähän yli? Muljuaa ja satuttaa liikkeillään, onneksi näin loppua kohden ne ovat hieman rauhoittuneet.

Oireet: Ketutus lähinnä...Ja väsymys. Kauppareissukin saa olon todella nuutuneeksi.

Mielihalut: Hiilihapollinen vesi. Ruoka ei oikein maistu. Pizzaa tekisi mieli, mutta närästyksen kanssa ei niin hyvä yhdistelmä joten jätetään syömättä.

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta:  Hiljaa hyvä tulee, mutta kuinka hitaasti tämäkin pitää mennä!? Kolme päivää oli todella hyvä olo ja ajattelin että ehkäpä tyyntä myrskyn edellä. Tai vaikka ei olisi, ajattelin viimein nauttivani odotuksesta kun oikeasti oli hyvä olla. Eilen iltapäivällä alkoi aivan jäätävä paineen tunne alhaalla, sellainen että kohta koko alapää ja takapuoli räjähtää. Se jatkui tunteja, Panadolin avulla sain nukuttua. Yöllä supisteli muutamaan otteeseen todella kivuliaasti ja heti aamulla alkoi uudelleen. Joko siis jo pikkuhiljaa!? Vai tekeeköhän nämä supistukset edes mitään..?

Toisaalta. Olen odottanut synnytystä kuin kuuta nousevaa, mutta kun ne oikeasti jo todella kipeät ja monta minuuttia kestävät supistukset tulivat, oli ensimmäinen ajatus että hell no, ei sittenkään ihan vielä!

Toivon hyvin hartaasti että tämä on viimeinen raskausviikkopostaus jonka tänne kirjoitan. Edes ensi viikon aikana... Tiistaina olisi neuvola varattuna, mutta mielelläni olisin silloin jo vauva kainalossa. Silloin tosin on vasta kuitenkin 40+3 joten voi olla että tieni sinne vielä kerran vie...

Kaikin puolin kuitenkin olo on ihan jees, kolmen päivän kivuttomuus oli todella kiva pikku lisä tähän loppuodotukseen! Supistukset kuitenkin tekivät paluun ja näihin ei saa voimakkuutta vaikka mitä tekisi, joten ei auta kuin odotella ja toivoa parasta.

Ehkä jo tänään, ehkä jo huomenna, ehkä vasta parin viikon päästä....

Jänittävää ja samalla niin turhauttavaa! 

Olisko aika jo haudata se vanha (kiilto)kuva äitiydestä?

En muista, koska olisin viimeksi lukenut niin hyvän kolumnin kuin tänään kun avasin Tuomas Enbusken kirjoituksen äitiydestä. Koko tekstin nyökyttelin, hymyilin ja hihitin. Jokaisesta lauseesta olin aivan samaa mieltä. Aloin tarkemmin miettimään asiaa ja ihmettelin, miten tässä internetin ja virtuaalisen vertaistuen maailmassa myytti ja mielikuva siitä tietynlaisesta äidistä voi vielä elää niin vahvasti? Luulisi, että viimeistään anonyymina kirjoitetut internetin keskustelupalstat kertoisivat totuuden tästä touhusta, joka Sini Arielin sanoja lainaten on välillä täyttä paskaa.

Äitiys on välillä oikeasti aivan kamalaa. En voi sanoa ikinä katuvani lasten hankkimista, mutta välillä toivon ettei Pikku Kakkonen loppuisi ikinä tai päiväunet kestäisivät ainakin neljä tuntia. Välillä tekisi mieli pakata kassit ja painua viikon kestävälle risteilylle vetämään naamari täyteen punaviiniä ja keuhkot täyteen tupakkaa. Huutaa yhtä lujaan ääneen ja kiukutella lattialla samalla tavalla mitä meidän perheen uhmaikäiset. Nämä ajatukset eivät tee minusta huonoa äitiä, vaan ihan tavallisen äidin. Miksi se on niin väärin sanoa se ääneen?

Odotan synnytystä kuin kuuta nousevaa, mutta samalla ajatus 24/7 auki olevana maitomarkettina sekä palvelutalona ärsyttää. Minusta tulee kolmannen kerran äiti, mutta edes kolmannen kerran jälkeen omat tarpeeni ja olemukseni eivät katoa mihinkään. Ehkä hetkeksi pakollisesti hautautuvat kaiken sen pyykki- ja puklurumban keskelle, mutta eivät todellakaan häviä. Yön pimeinä tunteina itkevää vauvaa sylissä hytkytellessäni tulen aivan varmasti miettimään että ei hemmetti, kyllä vaan niiden kahden ison lapsen kanssa elämä oli helppoa ja ihanaa.

Minut on muutamaan otteeseen tuomittu huonoksi äidiksi internetin maailmassa näiden rehellisten ja avoimien kirjoitusteni takia. Aluksi minua harmitti kovin nämä kommentit, mutta tällä hetkellä mietin että entä sitten? On vihdoinkin aika kaataa se pullantuoksuisen äidin kiiltokuva, joka hyvin monen päässä vielä vallitsee. Minä voin uhrata äitiyteni arvostelioiden silmissä hyvän asian puolesta. On enemmän kuin okei olla paskaäiti. Tai ei paskaäiti, vaan ihan se normaali naapurin äiti.

Olin jo ehtinyt kahdessa ja puolessa vuodessa unohtamaan miten raadollinen vauvojen vanhempien maailma on. Vaikka omani vielä muhii kohtuni uumenissa, alkaa useampi vauva kuulumissani vauvaryhmissä olemaan jo kohdun ulkopuolella. Riidat korvikkeista, imetyksestä, turvakaukaloista ja soseista ovat tulleet jo harvinaisen tutuiksi taas vaikken edes koko touhua ole itse vielä ehtinyt aloittamaan. Äidit saavat kaikesta tappelun aikaiseksi ja aina löytyy joku joka tekisi asian eri tavalla ja sinua paremmin. Miksi me äidit emme tajua että arvostelemalla toistemme tekoja me sahaamme samalla myös omaa oksaamme? Kyllä minulle ainakin kelpaisi vähän vähemmän tuomitseva ja odotuksia asettava äitimaailma. Eikä se maailma synny sillä, että kerron sinulle mitä sinä teet juuri nyt väärin.

Minut on tuomittu huonoksi äidiksi sen takia, että lähdin baariin esikoiseni ollessa kuukauden ikäinen. Sen takia, että aloitimme keskimmäiselle soseet ja vellit ennen kuin hän täytti 4 kuukautta. Sen takia, että lapseni ovat suurimmaksi osaksi juoneet korviketta eivätkä rintamaitoa. Sen takia, että kerrottuani olevani aivan helvetin väsynyt äiti kerroin halustamme kolmanteen lapseen. Sen takia, että halusin töihin heti äitiyslomani loputtua. Sen takia, että minua joskus väsyttää ja ketuttaa tämä äitiys. Ja minä sanon sen ääneen. Raskaudestakaan valittaa ei saa, onhan tämä nyt pyhä asia josta tulisi osata nauttia vaikka miten sattuisi.

Summa summarum, äitiys ei todellakaan ole aina kivaa. Eikä sen kuulukkaan olla. Ja sen voi sanoa ääneen. Se pitää sanoa ääneen. On jo korkea aika tehdä äitiydestä normaali osa elämää pyhän ylijumalan tittelin ja toimen sijaan. Minä ainakin itse olen saanut uskomattoman paljon vertaistukea ja rohkeutta puhua näistä äitiyden ei niin kivoistakin asioista ääneen, kun olen huomannut etten todellakaan ole yksin. Eikä meitä ole edes yksi tuhannesta, vaan yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta. Aina löytyy se yksi supermutsi joka tekee kaiken paremmin kuin sinä. AInakin internetin välityksellä. Todellisuudessa  se äiti rakastaa ihan yhtä paljon Pikku Kakkosen tuomaa rauhallista kahvihetkeä ja päiväuniaikaa kuin sinä. Kaiken vaan voi jättää sanomatta ääneen.



 

After birth bottle!

Raskausaikana minusta kuoriutuu aina vähän kuin lapsi. Kaikki kiva on kiellettyä ja mitä enemmän jokin asia on kielletty, niin sitä enemmän sitä tekee mieli. Olen koko raskausajan himoinnut punaviiniä ja edellispäivänä kävin pullon itselleni hakemassa. Nyt se pullo tuolla hyllyn päällä kiltisti odottaa että minä sekä vauva tulemme sairaalasta kotiin ja saan nauttia siitä lasillisen. Toivottavasti viimeistään joulupöydässä.

Joulupöytä. Miten itkenkään verta jos graavilohi, kylmäsavustettulohi sekä mäti jäävät syömättä. Toivotaan, että silloin ollaan jo kahdessa osassa. Laskettu aika on lauantaina, joten sitä ennen ei varmaan enää ehditä. Varsinkaan, kun kolme päivää on ollut vähän liiankin hyvä ja supistamaton olo. Mikä toisaalta on ihanaa, jos edes hetken saa nauttia tästä loppudotuksen jännityksestä ja kutkutuksesta ilman kipuja!

Sairaalakassi pakattu ja viinipullo ostettu, me ollaan todellakin valmiita vauvan saapumiseen! 

Sen verran kuitenkin maltoin ettei viinipullo sieltä sairaalakassista löydy, heh heh. 

Mitä joulupukki tuo tänä jouluna meidän lapsille?

Kaupallinen yhteistyö Jollyroom.

Täytyy myöntää että kahden tytön äiti kiittää joululahjoja miettiessä. Kiitän pienestä ikäerosta ja siitä, että tyttärieni kiinnostuksen kohteet ovat aivan samoja. Nimittäin pääsemme aika helpolla jouluostoksilla, kun osa lahjoista voi olla yhteisiä ja tiedämme kaiken kelpaavan molemmille! He ovat itse tehneet valinnasta myös helppoa, nimittäin he toivovat joululahjaksi kaikkea. Jokaikista kaupan lelua ja vaatetta. Kyllä on meille vanhemmille helppoa valita mieluista lahjat heille, kun kaikki kelpaa! Tai siis joulupukilla on helppoa...



Meidän tyttöjen lempileikit ovat tällä hetkellä eläinleikit, nukkeleikit, prinsessaleikit, barbieleikit ja figuurileikit. Oikeastaan heitä kiinnostaa kaikki sellaiset stereotyyppiset "tyttöjen leikit". Pinkkiä, glitteriä, prinsessaa ja vauvoja. Niistä on meidän perheen leikkihetket aika usein tehty!

Matilda erityisesti rakastaa kaikkia eläimiä, joten pukinkontistamme löytyy hänelle Woodlii puinen hevostalli. Voin jo silmilläni nähdä miten hän onnellisena tuhtaa hevosten kimpussa ja järjestelee niitä vuoroin talliin ja vuoroin laitumille. Äitinä toivon, että puinen materiaali tuo lelulle pitkäikäisyyttä ja kestävyyttä, jota nykyajan muovihärpäkkeet ei oikein tunnu tuovan.



Elvira rakastaa kaikkea pinkkiä, tyttömäistä ja "äidillistä". Nukkekoti sekä vauvaleikit ovat hänelle tärkeitä tällä hetkellä. Sen takia joulupukki tuo hänelle, tai oikeastaan heille molemmille ihanan pinkin ja tyttömäisen Woodlii nukkekodin. Tässäkin äiti toivoo pitkäikäisyyttä puisten huonekalujen takia jotka sopivat pientenkin leikkijöiden käsiin. Kuitenkin kolmas tyttö tulee hetkenä minä hyvänsä, joten nämä lelut ovat käytössä meidän perheessä vielä luultavasti vuosia.





Lelujen lisäksi olen panostanut erityisesti lahjojen käytännöllisyyteen. Ostanut kaikkea tarpeellista jota ostaisimme piakkoin muutenkin, mutta lapsemme saavat jouluaattona paketin avaamisen ilon kaupanpäälle. Tälläisiä lahjoja on esimerkiksi sähköhammasharjat, pikkuhousuja, pinnejä sekä pari palapeliä perheen pienimmälle. Voi olla että lahjojen kanssa karkaa hieman mopo käsistä (kun miettii että isovanhemmat, kummit, tuttava perheet sekä sukulaisetkin muistavat lapsiamme varmasti lahjoilla) mutta hei, joulu on kerran vuodessa ja olen niin jouluihminen! Kerran vuodessa edes on ihanaa laittaa kaikki vähän överiksi juhlan joka saralla ja hemmotella omia lapsiaan oikein olan takaa.

Minun on pakko oikein tsempata itseäni, etten menisi heti antamaan edes muutaman lahjan tytöille. En malttaisi millään odottaa jouluun asti! Onneksi ei enää kauaa, kohta joulu on täällä! 

Lapsiperheen glamouria: Sairaalakassin tärkeimmät, voitelua molempiin päihin!

Synnytyksen jälkeen olo on kaikkea muuta kuin hehkeä. Joka rööri vuotaa tai ainakin toivotaan vuotavan...

Sairaalakassin tärkeimmät pakattu. 

Nännirasvaa ja luumupilttiä.

Tästä kombosta puuttuu enää ne jättisiteet sekä verkkokalsarit, onneksi sairaala sponssaa ne sitten paikan päällä!

40. Raskausviikko: ULOS, NYT!

Raskausviikko: 39+2

Vauva: Netin mukaan painaa 3400 g, mutta meidän vauva ennusteen mukaan jo n. 3800 grammaa. Satuttaa liikkeillään koko ajan...

Oireet: Lasketaanko maksimaalinen ketutus oireeksi? Supistaa, supistaa ja supistaa. Vaan kuten huomaatte, tässä sitä vaan silti ollaan yhdessä kasassa. Unettomuus vaivaa, valvon joka yö melkein kolmisen tuntia.

Mielihalut: Kurkkupastillit ja hiilihapollinen vesi. Ruoka ei oikein meinaa maistua.

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: LOPU JO! Tämä on turhauttavin raskaus kaikesta kolmesta raskaudestani. Ja ihmekös tuo, liki 10 viikkoa sairaslomalla supistusten takia ja lääkärineuvolassa selviää loppuvaiheessa raskautta etteivät ne ole tehneet mitään. Sitten alkaa todella kipeät supistukset jo viikkoja ennen kuin vauva on sylissä. Ei ihme että vähän jo kyllästyttää..

En edes jaksa yrittää enää olla valittamatta. Viime yönäkin sain kokonaiset kolme tuntia unta kun ensin heräsin muuten vaan. Sitten alkoivat kolmen tunnin mittaiset poltot jotka antoivat toivoa synnytyksestä. Vaan ei niin ei, tässä sitä ollaan. Kävimme lasten kanssa puistossa pulkkaretkellä ja taas vähän jomottelee mutta eiköhän nämäkin pian ohi mene.

Minun supistukset on muuten aika kummallisia. Ne eivät lisäänny liikkuessa vaan päinvastoin. Kun liikun, saan aikaiseksi kestosupistuksen mutta itse aaltomaiset supistukset tulevat useimmiten vasta kun rentoudun liikkumisen jälkeen. Pulkkaretkellä koko ajan kestosupistus, mutta kunnon jomottelut ja aaltoilevat supparit alkoivat nyt tässä tietokoneella istuessani.

Laskettuun on viisi päivää. Raskautta korkeintaan on jäljellä 19 päivää. Ensi yönä voi tulla lähtö tai sitten synnytys käynnistetään väkisin. Tällä hetkellä on vähän sellainen fiilis että jos tämä vauva ei tajua tulla ulos tällä viikolla niin kaivan sen sieltä omin käsin...

P.s Kiitos kaikille teille ihanilla jotka jaksatte tsempata ja myötä elää tätä jännittämisen tuskaa ja riemua<3 Se piristää kovasti tämän kaiken turhautumisen keskellä <3

Jumissa synnytyssalissa.

Ajatustasolla. Ehei, ei täällä nyt vieläkään tositoimiin ole päästy.

Tänään starttasi 40. raskausviikko. Jokainen päivä kroppa antaa merkkejä synnytyksestä, jokainen päivä minulla herää pieni toivon kipinä synnytyksestä. Synnytys pyörii mielessä oikeasti koko ajan, ihan ahdistamiseen saakka. Synnytykseni ovat menneet hyvin, mitäpä jos tällä kertaa ei menekkään?

Eniten ehkä pelkään liian nopeaa synnytystä. Kaksi edellistä ovat kestäneet molemman noin viisi tuntia. Sekin tuntui jo pelkältä rytinältä. Edellinen supistus ei edes loppunut kun toinen jo alkoi. Minä en tiedä mitä supistusten välissä lepääminen tarkoittaa, minulla ei sellaisia välejä ole ikinä ollutkaan. Entä jos lähtö tulee kun Tino on töissä? Entä jos hän ei ehdi synnärille ajoissa? Minulla on kyllä sotasuunnitelma tämän varalle ja olen sanonut äidilleni että hän saa sitten lähteä synnärille kanssani.

Miten synnytys käynnistyy? Ensimmäinen käynnistyi vesien menolla, toinen lapsiveden tihkumisella. Entä jos tämä nyt alkaa supistuksilla? Osaanko lähteä ajoissa synnärille? Neuvolassa kehottivat lähtemään aika nopeasti kun supistukset alkavat tai lapsivesi menee, eikä toisaalta turhakaan sairaalareissu olisi kovan vaivan takana. Meillä on sairaalaan kymmenen minuutin matka.

Entä jos vauvalle tai minulle sattuu synnytyksessä jotain? Tiedän, että tämä pelko kaikkoaa, kun synnytys alkaa kunnolla. Siinä ei ehdi pelätä, se kipu ja meininki vie niin mukanaan. Mutta nyt kun öisin herään supistuksiin ja toiveita synnytyksestä on ollut jo viikkoja, on nämä kurjatkin ajatukset pyörineet ehkä enemmän päässäni mitä kahdella edellisellä kerralla. Ensimmäisellä kerralla en tiennyt pelätä. Toisella kertaa en ehtinyt ja pystynyt kipujen takia pelkäämään, mutta nyt kolmannella kerralla vain ajattelen voiko kaikki muka mennä taas hyvin?

Entä jos synnytys ei käynnistykkään tässä lähiaikoina? Pelkään vauvan suurta kokoa. Vauvan on arvioitu olevan neljä kiloa laskettuna. Entäpä jos tämä meneekin kaksi viikkoa yli? Onko minun mahdollista saada käynnistystä aikaisemmin? Vaikka en minä halua käynnistykseen. EN, en ja en. Mutta en kyllä halua revetä kainaloihin saakka saatika että vauvalle sattuisi jotain tai hän jäisi jumiin. Minulle varattiin neuvola 40+3 viikolla ja jos sinne vielä joudun lyllertämään, niin ajattelin anella uutta koko arviota ja puhua tästä pelostani. Haluaisin kyllä niin kovin, että synnytys saisi käynnistyä luonnollisesti.

Minua jo ihan oikeasti turhauttaa kun synnytys pyörii koko ajan päässä. Se tulee kun se tulee. Ihan sama mitä merkkejä kroppa antaa tai ei anna. Päivät tuntuvat matelevan eteenpäin, vaikka oikeasti kun tarkemmin miettii tässä on enää niin lyhyt aika jäljellä. Korkeintaan kolme viikkoa. Kolme viikkoa on pieni siivu tästä koko matkasta. Eilen oli hyvä päivä kipujen osalta pitkästä aikaa. Toivon että sama olo jatkuu loppuajan. Joku voisi sanoa että tyyntä myrskyn edellä, niin minäkin heti ensimmäisenä ajattelin. Mutta tuttu turhautuminen tähän odottamiseen nosti päätään ja ajattelin että nyt riittää, ihan oikeasti.

Se hetki tulee kun se tulee.

Ja silloin kun se hetki tulee, sitä toivoo ettei olisi koko touhuun taas lähtenytkään.

Ai hitto, kohta muuten tekee kipeää. Ollaan me naiset hulluja!

Ei mikään seesteinen odottaja & viimeiset (?) neuvolakuulumiset!

Minä niin olin henkisesti valmistautunut nyt nauttimaan tästä raskaudesta ja siitä, miten helppoa kahden ison lapsen kanssa olisi. No se siitä suunnitelmasta, lauantaina alkoivat supistukset ja sillä tiellä ollaan edelleen. Joka päivä ja joka yö sattuu, polttelee ja jomottaa. Mutta ei, yhdessä koossa ollaan silti vaan edelleen.

Eilen jomottelut ja polttelut kesti kahdeksan tuntia. Panadol ei helpottanut oloa ollenkaan, ei edes grammanen. Illalla lähdin kävelylle supistuksia vauhdittamaan. Koko lenkin ajan oli kestosupistus päällä, mutta kun pääsin kotiin niin BÄNG kivut helpottivat paljon. En tiedä kiitänkö lenkkiä vai Pamadolia, mutta olo oli turhautunut. Ei tänäänkään...

Olen ollut omasta mielestäni (Tino, sinulta ei kysytä..) koko raskauden aika seesteinen odottaja. Mieli on ollut virkeä ja hyvä enkä juurikaan ole huomannut mielialanvaihteluita. Tai ei ainakaan niin pahoja mitä kahdessa edellisessä raskaudessa oli. Vaan nyt on kaikki seesteisyys kaukana. Olen kiukkuinen kuin ampiainen ja todella ärsyyntynyt suurimman osan päivästä. Mutta minkäs sille mahtaa, turhauttaa ja ärsyttää nämä kivut ja olo on oikeasti todella kurja todella usein.

Tänään aamulla kävin neuvolassa ja toivottavasti viimeisessä sellaisessa. Seuravaa neuvola nimittäin varattiin viikolle 40+3 jo todella toivon etten ole enää yhdessä kasassa silloin. Neuvolassa kaikki oli ihan ok, juteltiin supistuksista ja mietittiin koska lähtö mahtaa tulla. Vauva on todella alhaalla ja kiinnittynyt lähtökuoppiin joten toivottavasti ei enää kauaa. Vaikka eihän tuo mitään tarkoita...Neuvoksi sain lähteä aika haipakkaan synnärille kun synnytyssupistukset alkavat tai vedet menevät koska synnytykseni ovat olleet aika reippaita aina ja vauva on niin alhaalla että tuskin pitkää synnytystä on luvassa.

Sf- mitta oli kasvanut kahdessa viikossa neljä senttiä ja on nyt 36. Taas tuttuun tapaan siis siellä yläkäyrillä, melkein jopa hitusen yli. Paino sen sijaan ensimmäistä kertaa ikinä raskauden aikana oli LASKENUT puoli kiloa näiden kahden viikon aikana. Leukkarit olivat neljällä plussalla ja siitä syystä saan huomenna kiikuttaa pissanäytteen labraan. Tulehduksesta ei ole merkkejä (tosin ei ole kokemusta koko tulehduksesta mutta ilmeisesti se yleensä sattuu...) ja terkkari sanoikin sen ehkä enteilevän synnytystä. Toivon jälkimmäistä, todella toivon. Toisaalta jos oireeton tulehdus aiheuttaisi näitä kipuja ja antibiootin avulla pääsisin niistä eroon ja saisin rauhassa nauttia loppuraskauden?

Kivuista ja säryistä huolimatta yritän kuitenkin pysyä positiivisena. Niin positiivisena kuin tässä enää jaksaa. Yritän keskittyä tyttöihin ja keksiä meille paljon mukavaa tekemistä, jotta nää  päivät ja viikot vain kuluisivat nopeasti. Ja toisaalta, ensimmäinen synnytykseni käynnistyi juuri näin. Kivulias vaihe ei ollut ihan näin pitkä, mutta pari päivää särkyjen ja polttojen jälkeen vain ykskaks meni vedet keskellä yötä. Mutta en jaksa enää oikein edes toivoa. Tulee kun tulee, ihan sama mitä merkkejä kroppa antaa minä en usko ennen kuin olen Tyksissä ja pää näkyy. Piste.

Kypsä odottaja. Epäkypsä alapää.

Hemmetin huono yhdistelmä. 

Äiti miten vauva tulee ulos sun mahasta?

Kun vatsani alkoi kasvamaan, alkoi lasten malttamattomat kyselyt koska vauva oikein syntyisi. Tietenkin tuli aika, jolloin piti heidän kanssaan ottaa puheeksi itse synnytys. Mistä ne vauvat oikein ulos tulee? Meillä kotona on linjaus puhua asioista avoimesti ja rehellisesti lapsille. Käyttää asioiden oikeita nimiä ja merkityksiä, mutta lapsen ikätason mukaan. Lapset eivät ole tyhmiä, ja he eivät mene rikki vaikka housuissa asustaakin etupyllyn sijasta pimppa ja pippeli. Meidän perheen vauvoja ei siis tuo haikara, vaan ne tulee ulos sieltä.

Kaikki aloitettiin tietenkin siitä, että vauva tulee ulos äidin pimpistä kun äiti ja isi menee sairaalaan hakemaan vauvaa. Silmät lävähtivät lautasen kokoisiksi, hihitys alkoi ja nelvä vee tokaisi että älä huijaa äiti. Pienen kyllä vaan usko pois vakuuttelun jälkeen hihiteltiin vielä vähän lisää ja jätettiin asia sulamaan. Pari päivää siinä saattoi mennä ennen kuin asia normalisoitui. Itseasiassa asia oli niin hauska, että kaksi vuotias konttasi Powerin kassalla meikäläisen jalkojen välistä "äiti minä tulen sun pimpistä ulos" huutoa kailottaen.

Asian käsittelyä on jatkettu sen mukaan, mitä neljä vuotias on kysellyt ja halunnut. Kaksi vuotiaalle riittää sairaala ja pimppi asia, edelleen aina naurua. Mutta neljä vuotias on jo paljon tiedonjanoisempi sekä pohdiskelevampi asian suhteen.

Eräänä iltana saunassa neljä vuotias otti synnytyksen taas puheeksi. Hän kysyi miten vauva mahtuu ulos. Selitin, että tavallaan naisen pimppi on luotu siihen hommaan, kyllä se mahtuu. Joskus vauva ei mahdu ja silloin lääkäri leikkaa vauvan ulos. Seuraava kysymys oli tietenkin että sattuuko se. Sattuu se, mutta äiti saa sairaalassa lääkettä jos äiti haluaa ettei se sattuisi niin paljon.

Okei äiti. Mene jo sairalaan hakemaan vauvaa...Pari minuuttia juteltiin että vauva tulee kun on valmis ja sairaalaan ei mennö ennen kuin vauva niin päättää. Seuraavaksi siirryttiin rintamaitoon tai tarkemmin sen makuun. Lupasin, että kyllä sitä saa sitten mukista maistaa jos tahtoo. Ilme oli iloinen, kunnes neljä vee totesi: en minä taida, se ei kuitenkaan ole laktoositonta.

Olen ihmetellyt, etten ole saanut vielä kysymystä miten vauva on mahaani alun alken edes joutunut. Sen aika tulee ja siihenkin olen jo valmistautunut hyvin. Tai itseasiassa kantapään kautta oppinut. Nimittäin vuosia sitten 19 vuotias vasta valmistunut lähihoitaja yllätettiin sillä kysymyksellä töissä erään pienen tytön taholta. Menin totaalisesti lukkoon mutta onneksi työkaveri pelasti ja laitoin hänen viisaat sanansa korvan taakse tulevaisuutta ajatellen. Siellä ovat edelleen ja odottavat milloin asia otetaan lasten kanssa puheeksi.

Me kaikki odotamme jo niin kovin että äiti ja isi lähtee hakemaan vauvaa sairaalasta. Toiset enemmän ehkä sitä että koko tarinaan liittyy pimppi, vauvan peppu ja tuleva sinappikone ja toiset meistä enemmänkin sitä, ettei olo olisi enää näin tuskainen. Synnytys on kaunis, luonnollinen mutta kivulias tapahtuma. Pidetään se kauniina ja luonnollisena lasteni silmissä vielä vuosia. Ehkä jopa vähän hauskana. Kivuliaan, hyvin kivuliaan ja tuskaisen synnytys- sekä raskauskertomuksen aika tulee sitten 10 vuoden päästä siinä seksivalistuksen yhteydessä. Kyllä, oi kyllä minä tyttäreni lupaan rehellisesti kertoa miltä tämä "raskaudenhehku" ja itse synnytys ihan oikeasti tuntuu. Mutta en ihan vielä, sitten kun on sen aika.



P.s Suosittelen myös lukemaan Vallaton vauva nimistä kirjaa tulevien isosisarusten kanssa. Se on meillä toiminut todella hyvänä ja hauskana kuvituksena sekä keskustelunavauksena synnytys- ja raskausasioille!

DIY Joululahjaidea: Ihana sheavoide kuiville kantapäille!

Osta pala sheavoita (karitevoi).

Paloittele voi kattilaan.

Lämmitä miedolla lämmöllä kunnes voi on sulanut läpikuultavaksi.

Laita voi jäähtymään pakkaseen. 10-20 minuuttia riittää. Voi ei saa kovettua kovaksi, mutta sen pitää hivenen kiinteytyä ja muuttaa väriään takaisin valkoiseksi.

Vatkaa voi sauvasekoittimella kermaisen kuohkeaksi.

Purkita haluamiisi puhtaisiin purkkeihin! 

Halutessaan sheavoin joukkoon voi lisätä eteerisiä öljyjä tuoksua tuomaan tai jotain muuta öljyä kuten kookosöljyä tai manteliöljyä pehmeyttä antamaan. Koska sheavoi kovettuu aika kovaksi jäähtyessään. 

Helppoa kuin heinän teko! Sheavoi eli karitevoi sopii vaikka ja mihin. Meidän perheessä sitä käytetään kuiviin kantapäihin, atooppisen ihottumaan, sinkkivoiteen tilalla punoittavaan vaippa-alueeseen sekä yövoiteeksi kasvoille. Minä purkitin sheavoin pilttipurkkeihin ja aion antaa niitä joululahjaksi itse tekemäni jalkakylpysuolan kaverina. Koska oikeasti, tämän parempaa kuivien kantapäiden taltuttajaa ei olekkaan!

39. Raskausviikko: Luulin, että viime yönä tämä alkaisi vihdoin ollaohi...

Raskausviikko: 38+1

Vauva: Työntää kohta itse päänsä ulos. Muljuaa niin alhaalla että tuntuu todella epämukavalta. Osuu välillä pahasti johonkin jalan hermoon ja meinää lähteä jalat alta tuon tuosta. Vauva painoo jo reippaasti yli kolme kiloa.

Oireet: Supistaa. Närästää. Pissattaa ja särkee. Tavalliset loppuraskauden oireet...Jaloissa on jo aika pahat turvotukset iltaisin.

Mielihalut: Kurkkupastillit, hiilihapollinen vesi ja vesi ylipäätänsä. Kova jano koko ajan.

Päällimmiset ajatukset raskaudesta: Viime yönä luulin, että vihdoin pikkuhiljaa loppu olisi lähellä. Heräsin aamulla ja alavatsalla oli outo tunne. Muutama supistus tuli päivän aikana ja ajattelin lähteä lasten kanssa uimahalliin niitä vauhdittamaan. Säännölliset, joskaan ei vielä ihan hirveän kipeät supistukset alkoivat kuuden aikaa illalla. Niitä tuli välillä todella tiheästi, vaikkei edelleenkään sattunut kovinkaan pahasti. Toivoin koko ajan niiden voimistuvan, mutta turhaan. Viiden aikaa aamuyöstä olin nukahtanut Panadolin ja kaurapussin voimin. Nukuin huonosti loppu "yön", aina kylkeä kääntäessä tuli supistus ja olo oli kurja. Aamulla jäljellä oli muutama laimea supistus ja kova särky. Turhauttavaa.

Toisaalta koitan ajatella positiivisesti vaikka nyt väsyneenä ja kipeänä se onkin vaikeaa. Nimittäin tällä tavoin minulla alkoi Elviran, esikoiseni synnytys. Pari päivää ennen synnytystä alkoivat supistukset ja sitten erään rauhallisen, oireettoman päivän jälkeen vain yksi kaksi hulahti lapsivedet yöllä sänkyyn. Toivon todella että se hetki olisi lähellä tai sitten supistukset saisi kadota jotain muuta kiusaamaan.

On muuten niin outoa, miten saman naisen eri raskaudet voivatkin olla niin erilaisia. Olen kirjoitellut raskauspäiväkirjaa blogiin jokaisesta raskaudesta ja eilen lueskelin edellisten raskauksien loppuvaiheen kirjoituksiani. Ensimmäisessä raskaudessa en juurikaan kärsinyt kivuliaista supistuksista ennen synnytystä, pari päivää ennen h hetkeä olivat yhtenä iltana kiusana. Muuten supistukset olivat lähestulkoon kivuttomia, enemmänkin selkäsärkyjä. Toisella kertaa tälläiset samanlaiset kivuliaat, epämukavat muttei tarpeeksi kipeät supparit kiusasivat enimmäkseen pari viikkoa ennen synnytystä. Nyt kolmannen kerran olen "saanut nauttia" supistuksista jo melkein 13 viikkoa. Mahtavaa! Onneksi en aio neljännelle kierrokselle lähteä, tiedä mitä siellä sitten olisi luvassa...

Taas sattuu ja supistaa. Tule ulos jo! Nyt saunaan josko nämä säryt edes vähän helpottaisi...

Loppuraskauden hehku, oiva video- &kuvamateriaali ehkäisyvalistukseen...

Vihdoin vauvahankinnat kasassa: Turvakaukalo & sitteri!

Repeätte varmaan nauramaan jos aloitan tämän tekstin aikainen lintu madon nappaa lausella..Heh hee. Kai oli korkea aikakin saada vauvahankinnat kasaan, tänään 38+0 raskausviikkoa ja koko päivän sadellut supistuksia sekä jomotuksia! En usko että tässä ihan synnärille ollaan kuitenkaan vielä matkalla, mutta nämä ovat sellaisia tuntemuksia joita minulla oli Elviran odotusaikana loppuvaiheessa ja sitten yhtenä yönä holahti vedet sänkyyn. Eli kai voimme toivoa että nämä edes jotakin tekevät? No asiaan taas takaisin..

Kävin tosiaan perjantaina vihdoin ja viimein hakemassa meille turvakaukalon. Kaukaloksemme valikoitui Britax Römer Primo. Syitä sille (älkää kivittäkö..) halpa hinta sekä se, että meillä oli Brion Primo kaukalo Elviralla ja Matildalla joten se on hyväksi todettu. Toki katsoin läpi myös autoliiton testit parin vuoden takaa ennen kuin ostopäätöksen tein. Nämä turvallisuusasiat ovat muuten yksi aika varma keskustelunaihe jos haluaa vanhempien keskuudessa saada kiistelyä ja käytöstapojen unohtamista aikaiseksi.

Kun olimme lähdössä lastentarvikeliikkeestä, silmäni törmäsivät harmaaseen tähtikuviolliseen sitteriin. Ainiin sitteri, sitä me ollaan aina tarvittu vauvojen kanssa! Jostain syystä olin tällä kolmannella kertaa unohtanut koko sitterin olemassa olon. Hintaa tällä sitterille oli huimat 19 euroa, joten nappasin sen vielä kaukalon lisäksi mukaan. Meillä on erityisesti sitteri ollut käytössä soseiden tullessa kuvioihin, joten eipä ainakaan hinnan puolesta tarvitse varoa porkkana- ja mustikkatahroja kankailla.

Nyt on sitten kaikki vauvahankinnat kasassa, jipii! Tai no vaipat ja pari tuttia vielä uupuu mutta yritän muistaa ne huomenna Prismareissun yhteydessä. Ellemme sitten yöllä lähde synnyttämään! Ei kai, en usko siihen hetkeäkään. En edes sairaalakassia ole jaksanut pakata vaikka tänään on supistellut taas vähän tujummin mitä ennen. Kameran akun kuitenkin latasin täyteen, ihan vain varmuuden vuoksi. Mutta enköhän minä kuitenkin huomenna palaile tänne ihan yhdessä koossa jälleen kerran raapustamaan uutta raskausviikkopostausta.

Elämä on vielä hetken niin kovin helppoa.

Laitoin eilen tytöille iltasaduksi joulupukki ja noitarumpu äänikirjan. Molemmat tytöt nukahtivat sadun aikana kiltisti omiin sänkyihinsä, kun minä samalla hörpin teetä ja painelin akupisteitä sohvalla kaikessa rauhassa. Lastenhuoneen hiljenenttyä painelin saunaan kaikessa hiljaisuudessa. Saunan hämärässä ja rauhallisessa tunnelmassa aloin miettimään miten helppoa elämä nyt on. Kahden jo niin ison ja omatoimisen lapsen kanssa. Ja pieni vauva syntyy hetkenä minä hyvänsä ja kaikki alkaa taas alusta.

Odotan vauvan syntymää ja raskauden päättymistä niin kovin, että olen unohtanut nauttia näistä hetkistä kun kaikki on niin helppoa. Lapset ovat jo niin omatoimisia, että jatkuvan palvelun sijasta äidintyö on suurimmaksi osaksi kasvattamista. Halutessaan he ovat jo niin taitavia ja osaavia. Hetken ajan elämä on vielä niin kovin helppoa, oikeasti.

Hetkenä minä hyvänsä perheesemme syntyy taas uusi pieni ihminen, joka sitoo minut vahvasti itseensä. Vaikka odotan kovastikkin jo tätä raskauden päättymistä ja vauvan syntymistä niin pakko myöntää, hieman hirvittää ja jopa ärsyttää aloittaa kaikki taas alusta. Laiska tai ei, mutta kun elämä on oikeasti nyt niin kivan vaivatonta (kahden uhmaikäisen lapsen äidin suusta ei usein varmasti kuule tälläistä lausetta joten rasti seinään...Mielipide voi olla jo kohta eri!). Elämä rullaa tällä hetkellä niin tavallisesti, arkisesti ja mukavasti eteenpäin että ihan harmittaa, kun en näiden raskausvaivojeni alta ole muistanut kunnolla nauttia näistä asioista.

Siltikin, olisin valmis luopumaan tästä mahasta jo heti. Silmäpussien, puklupyykkien ja kolmen lapsen kaaoksenkin uhalla. Mutta koska mitään ei kipuilusta huolimatta näytä tapahtuvan, ajattelin yrittää parhaani mukaan keskittyä näihin positiivisiin asioihin kun olen vielä yhdessä koossa ja vain kahden lapsen äiti. Koska tiedän, että pienen vauvan kanssa varmasti ikävöin niitä öitä kun ei herätty kuin kerran per lapsi. Kaipaan niitä rauhallisia saunahetkiä, kun kesken kaiken ei tarvitse löylyjen lämmöstä lähteä mihinkään. Tulen varmasti kaipaamaan kauppareissuja, joiden aikana ei tarvitse etsiä lastenhoitohuonetta. Ravintolahetkiä, kun se ruoka on oikeasti lämmintä ja sen saa syödä heti. Tulen kaipaamaan tätä elämän helppoutta, joka meidän kodissa tällä hetkellä vallitsee.

Mutta koska optimisti, niin eihän tähän samaan elämäntilanteeseen pääseminen vie kuin seuraavat 2,5 vuotta. Heh hee..Onneksi kuitenkin pian on taas mahdollista nauttia yksi rentouttava viinilasillinen ja kilo suklaata ilman kolmen tunnin närästystä. Eiköhän niiden avulla taputella seuraavakin vauvavuosi vaikka silmäpussit ja harmaat hiukset koristavaisitkin taas tätä äitiä.