Yhdeksän kuukautta

Uskomatonta. Nyt hän on ollut vatsan ulkopuolella yhtä kauan kuin sen sisällä hän kasvoi. Ei uskoisi. Ei sitä turhaan sanota, että raskaus tuntuu ikuisuudelta ja vauvan kanssa aika lentää.

Hän on niin valloittavan iloinen ja ilkikurinen lapsi. Hän vie kaikkien sydämet ja väläyttelee hammashymyjä jopa tuntemattomille. Iloinen Ilona.

Uusimmat taidot ovat pään pudistaminen kun hän kuulee sanan ei sekä vilkuttaminen. Kumpaakaan ei tee käskystä: ei vilkuta eikä tottele sanaa ei.

Muutama viikko sitten hän sanoi ensimmäistä kertaa äitiiiih.

Tahtoa löytyy kuin pienestä kylästä ja mielensä pahoittaminen on herkässä. 

Hän osaa pussata, mutta useimmiten hellyyttä osoitetaan puremalla tai läpsimällä.

Parasta on kaukosäätimet ja roskat. Oikeastaan kaikki kielletty ja ei syötäväksi tarkoitettu kiinnostaa.

Yhdeksän kuukautta sisällä. Yhdeksän ulkona. Kohta vauvavuosi on taputeltu. Ihanaa, että olemme saaneet juuri hänet meidän perheeseen.

Takaisin töihin sittenkin vähän aikaisemmin.

Olen nyt ensimmäistä kertaa nauttinut täysin rinnoin tästä kotiäitiydestä. Olen avoimesti puhunut ettei kotiäitiys ole minua varten ja viime kerralla lähdinkin töihin heti äitiysloman päätyttyä. Nyt olen nauttinut viimeisestä kerrastani kotona ja aikomuksena oli olla se sallittu kolme vuotta kotona.

Vaan kuinkas kävikään ilmoitin alkuviikosta että palaan töihin. Kiire ei kuitenkaan vielä ole, koska 1.9.2019 olen taas työssäkävijä. Vuosi vielä, sitten tämä on ohi. Ja jollain tapaa se on helpotus.

Aluksi olin innoissani, kun mietin että voisin olla kolme vuotta kotiäitinä ja vähän siinä samalla tehdä töitä jotta se olisi mahdollista. Äitiysloman lähestyessä loppuaan kasvoi kuitenkin koko ajan se fiilis, että plaah. Riittäisi jo. Kaipasin töitä, arjen aikatauluja ja työkavereita. Leikkitreffit ja kotiäitiys alkoi jo riittämään. Tein päätöksen, että ei kiitos kolmea vuotta yksinäisyyttä ja tylsyyttä. Olen itsekäs ja palaan töihin.

Ja kyllä, kaikessa ihanuudessaan koen että kotiäitiys on kaikessa ihanuudessaan myös ihan sairaan tylsää ja yksinäistä. Tästä minulla on niin paljon sanottavaa, että taidanpa kirjoittaa ihan kokonaan oman postauksen.

Toisaalta en niin itsekäs, että tekisin sen heti vaan vasta vuoden päästä kun vauvakin on jo 1v 8 kuukautta. Esikoisemme aloittaa silloin eskarin ja keskimmäinen on reilu neljä.

Elokuu on aikaa tutustua päiväkotiin ja eskariin ja syyskuussa sitten se rumba alkaa. Ihan parasta.

Harmittaako minua joskus etten ollut kotona kun olisin voinut? En usko. Eihän sitä tiedä toki, mutta uskon että tämä kolmas kerta sen jo sanoo ettei minua ole luotu pidempi aikaiseksi kotiäidiksi. Minä kaipaan rutiineja, aikatauluja ja arkea. Ja sitä, että saan olla muutakin kuin äiti.

Vuosi vielä. Pitkä, mutta niin lyhyt aika. Helpottavaa ja ehkä ihan hitusen haikeaa. Tai sitten vain helpottavaa. En osaa sanoa.

Kun äidillä ei ole enää aivotoimintaa

Tiedättekö, kun puhutaan äitiaivoista? Sillä tarkoitetaan aivoja jotka käy vähän hitaalla ja pää leijailee kuin hattarassa. Syitä on monia. Väsymys, multitasking tai vaikka ihan vain ne lapset. Äitiaivot on sikäli aika harhaanjohtava käsite, että minusta tuntuu ettei minulla ole aivoja enää ollenkaan.

Mitään sellaista kovin hälyttävää ei ikinä tapahdu. Kyllä minä lapset muistan - KOP KOP - ottaa kaupasta mukaan takaisin kotiin ja sitä rataa. Tiistaina tosin sain pienen sydärin, kun takapenkiltä kuului rääkäisy minun ajellessani kotiin tyttöjen kerhosta. Ainiin, yksi tulikin vielä kotiin päin!

Puhelin hukkuu. Avaimet hukkuu. Tavarat hukkuu ja se tyhjä pääkin hukkuisi, ellei olisi vartalossa kiinni. Viikonpäivissä ollaan aina väärässä ja joskus jopa vuosikin edellisen puolelle. Muistan paljon asioita ennen lapsia, tarkkojakin päivämääriä. Sitten aivot sanaa tilt ja tööt ja mietin kuka tytöistä tekikään sitä ja minä vuonna minä täytinkään pyöreitä.

Eilen katsoin Idolsia ja siellä lauleli 23-vuotias ihminen. Mietin, että hei minun ikäiseni! Sitten muistinkin, että kyllä ne muutamat ekstra synttärit on kyllä vietetty.

Tänään tulimme pitkän kyläilypäivän jälkeen kotiin ja huomasin ulko-oven olevan sepposen selällään. Ihan auki, kyllä. Huppista. Unohdin sulkea sen kun hain vaunut ja poistuin kahdeksaksi tunniksi kotoa. Ou dear ja onneksi sähkö on halpaa. Heh...

Nostan hattua kaikille niille äideille jotka opiskelee, kun lapset ovat pieniä. Minä yritin tänään lukea lasten lautapelin sääntöjä ja luovutin, koska ne tuntuivat heprealta. Olen aika varma, että usein pääni sisältä kuuluu sellaista sihinää jota tyhjenevä ilmapallo pitää. Siellä se ilma liikkuu edes takaisin korvien välillä.

Äitiys. Kuin olisi koko ajan pienessä pöhnässä.

Äitiys. Kuin aivot olisivat munakokkelia.

Tai ihan vain pumpulia.

Osaako lapsesi toimia hätätilanteessa?

Istuimme eräänä päivänä tyttöjen kanssa pöydän ääressä rakentamassa legoja. Yksi lego lipsahti ja meinasi lentää minun kahvikuppiini. Tytöt totesivat että huh, onneksi ei tipahtanut, koska äiti olisi voinut tukehtua siihen! Kysyin heiltä mitä he sitten tekisivät, mutta he eivät osanneet vastata mitään.

Ennen tuota hetkeä en ole ajatellutkaan, että ehkä olisi hyvä jutella lasten kanssa hätätilanteista. Olemme kyllä jutelleet turvallisuusasioista, miksi johonkin - esimerkiski tuleen - ei saa koskea. Mutten koskaan ollut tullut ajatelleeksi, että ehkä heidän olisi hyvä osata toimia jos minulle sattuu jotain kotona. Jos vaikka lyön pääni ja menetän tajuntani eikä mies ole kotona. Mitä sitten tehdään?

Aloimme lasten kanssa juttelemaan mitä voisi tehdä jos äidille jotain sattuisi. Yritin puhua mahdollisimman lempeästi ja heidän tasollaan. En käyttänyt mitään vakavia sanoja tai tapaturmia vaan ihan vain puhuimme esimerkiksi siitä, jos äiti kompastuu leluun. Mistä voisi hakea apua?

Olen joskus lukenut siitä miten hienosti esimerkiksi joku kolme vuotias on osannut soittaa hätänumeroon. Meidän tytöt hädin tuskin osaavat avata kännykän lukitusta. Joten tulimme tyttöjen kanssa siihen tulokseen, että naapurista saa apua. He kysyivät heti, että eiväthän he saa yksin lähteä pihalta pois! Kiltit tyttöni.

Keskustelimme, että hätätilanteessa saa mennä naapurin oven taakse kolkuttelemaan. Jos kukaan ei avaa niin seuraavan oven taakse. Ei ole väliä mitä kello on ja kenen oven taakse menee. Kyllä toiset aikuiset auttaa aina lapsia!

Muutama viikko sen jälkeen asia tuli uudelleen esille kun komastuin syöttötuoliin ja loukkasin. Kysyin mitä he tekisivät jos äiti tarvitsisi apua eikä isi olisi kotona? Ja he osasivat vastata niin upeasti että menisivät naapurin oven taakse.

Olen miettinyt hätänumeroon soittamisen opettamista sitten vähän myöhemmin. Me kuitenkin olemme jutelleet asiasta sen jälkeen useasti kun Ilona tippui sohvalta ja lähdimme ambulanssilla sairaalaan. Olemme myös ajaneet tulipalon ohi ja nähneet kaupan pihalla ambulanssin sekä tuupertuneen miehen. Lapseni eivät ole kovin arkoja tyyppejä, jos heille osaa selittää asiat heidän tasollaan. En kuitenkaan missään nimessä halua ottaa sitä riskiä, että he alkavat huolehtia liikaa.

Sen takia olemme jutelleet paljon muidenkin ihmisten auttamisesta aina siinä samalla. Siitä, että toisia voi auttaa jos huomaa jonkun tarvitsevan apua. Ja jos itse ei osaa, voi aina pyytää aikuisilta apua. Jos ei tiedä mitä pitäisi tehdä, aina voi kysyä. Ja kun auttamisesta tulee aina niin hyvä mieli.

Oletteko te keskustelleet lasten kanssa hätätilanteissa toimimisesta kotona? Millaisia turvataitoja teidän 3&5 vuotiailla on?

Kuinka säästää ruokalaskussa mahdollisimman paljon! + Alennuskoodi!

Kaupallinen yhteistyö Fiksuruoka.fi

Kirjoitin aikaisemmin postauksen siitä miten aion valmistaa talouttamme siihen, kun äitiyslomani loppuu ja tulot tipahtavat roimasti. Kuten postauksessa totesin, yksi suurin menoerämme - kuten varmasti monessa perheessä - on ruokakauppa. Sinne uppoaa helposti satoja euroja kuukaudessa. Ruokaa on jokaisen saatava, mutta miten ihmeessä ruokakaupan kuitista saisi nipistettyä mahdollisimman paljon pois, mutta kuitenkin niin että voi silti syödä hyvin ja jopa herkutella? 

No minäpä kerron.

Osta kaupan punaisia hintalappu tuotteita. Esimerkiksi lihaa, paista ja pakasta ellei käyttöä ole heti. Kuivatuotteet säilyvät oikein hyvin vielä parasta ennen päiväyksen jälkeen ja alennusleipä säilyy mainiosti pakastettuna.

Suunnittele viikon ruokalista ja  tee kauppalista sen pohjalta. Ja mikä tärkeintä, noudata kauppalista. Myönnän, että meillä menee todella helposti rahaa heräteostoksiin. Olen alkanut kiinnittämään tähän huomiota ja kaikkein tehokkain tapa välttää heräteostoksia on kauppalista. Ja sen noudattaminen, se on välillä kyllä vaikeaa!

Osta edullista ruokaa netistä! Oletteko te kuulleet Fiksuruoka.fi nettisivusta? Pääsin yhteistyön kautta tutustumaan Fiksuruokaan. Fiksuruoka.fi on sivusto joka myy elintarvikkeiden sekä hygieniatuotteiden poistoeriä edullisesti, 20-90 prosentin alennuksella. Parasta ennen päiväys lähestyy, pakkauksen ulkoasu on muuttunut tai varastoerä on ollut liian suuri. Tällaiset tuotteet päätyvät Fiksuruokaan hävittämisen sijaan, josta ne myydään meille edullisemmalla hinnalla.Näin säästämme helposti kauppalaskussa sekä pienennämme ruokahävikkiä. Mahtavaa eikö?

Yksi keino pienentää ruokalaskua on käydä mahdollisimman harvoin kaupassa. Silmällä pitäen sitä, että oikeasti ne kaikki ostetut elintarvikkeet tulee käytettyä ennen kuin hankkii uusia. Minä esimerkiksi tilasin säilykkeitä ja kuivatarvikkeita Fiksuruoan kautta. Sellaista "hätävaraa" kuiva-ainekaappiin, joiden avulla kaupassa käyntiä pystyy aika helposti venyttämään päivällä tai parilla. Kun tulee fiilis, että ei ole mitään mistä tekisi lounasta, niin kuiva-ainekaappia penkomalla ja mielikuvitusta käyttämällä taikookin yhtäkkiä yhden lounaan tuosta vain. Ja tällä tavalla tulee oikeasti käytettyä jääkaappi tyhjäksi ennen kuin sitä taas täyttää. Meillä ainakin tällä tavalla ruokahävikki on pienentynyt todella paljon! Soijarouheesta, riisistä ja pakastevihanneksista saa jo hyvän lounaan koko perheelle!

Hygieniatarvikkeet ja vauvanruoka suurentaa meidän kauppalaskua aika tavalla aina, kun niitä tarvitsee ostaa. Sen takia tilasin juurikin näitä tuotteita edullisemmin Fiksuruoan kautta. Säästö se on pienikin säästö ja nyt kun suodatinpusseja, tiskiainetabletteja, hiuslakkaa ja vauvan välipaloja on taas hetkeksi, on meidän kauppalaskumme paljon pienempi.

Kauppalaskua saa myös pienemmäksi hyvin yksinkertaisella - joskin ei aina niin helpolla - keinolla. Nimittäin jättämällä ne herkut kauppaan. Osta vain tarvittava ruoka kauppalistan pohjalta. Mutta koska elämästä ja ruoasta pitää myös nauttia, herkutkin voi saada edullisemmin. Tarjouksia katsomalla sekä Fiksuruoan valikoimasta. Minä esimerkiksi tilasin itselleni edullisia gluteenittomia keksejä sekä sentin maksavan suklaalevyn. Sentin, kyllä! Seuraavaksi rupean kartoittamaan Fiksuruoan valikoimaa silmällä pitäen meidän esikoisen lähestyviä syntymäpäiviä!

Sentti on miljoonan alku. Säästö se on pienikin säästö. Kaiken lisäksi fiksulla ruoan ostamisella säästät rahojesi lisäksi myös muutakin. Hävikkiruuan määrä on aika järkyttävän suuri ja syömäkelpoistakin ruokaa menee roskiin. Siihen sinä voit vaikuttaa omalla kulutuksellasi. Ja Fiksuruoka.fi on helppo tapa aloittaa hävikkiruoan sekä kauppalaskun pienennys.

Ja koska säästäminen on lähellä meidän ja heidän sydäntä, tarjoaa Fiksuruoka.fi teille kaikille alennuskoodin jonka kanssa saatte ilmaiset toimituskulut Fiksuruoan tilaukseenne. Tilaamalla Fiksuruoan uutiskirjeen tästä linkistä saat tilauksen noutopisteelle ilman toimituskuluja! 

Millä tavalla sinä säästät ruokaostoksissa? Nyt kaikki hyvät vinkit kehiin!

Ihan tavallista mulle kuuluu - ajatusten virtaa.

Ihan tavallista mulle kuuluu, aika harvoin täällä mittään sattuu. Antti Tuiskun biisi on soinut päässäni muutaman päivän. Johtuen ehkä siitä, että tuo lause kuvaa elämääni juuri nyt niin hyvin ja siitä, että luen Antti Tapania tällä hetkellä.

Kahdelta istumalta kirja on melkein lopussa ja pieni fanityttö sisälläni on rakastunut. Antti Tuiskun keikoista ja musiikista tulvii mieleen kasa muistoja, mutta kirjan jälkeen olen pikkuisen enemmän vielä fani. Fani joka fanittaa myös henkilöä, ei vain musiikkia ja ihania muistoja.

Niin, elämä tuntuu jollain tavalla niin tylsältä aina välillä. Eilen olin ystäväni luona iltakaffella ja purnasin miten elämässä ei tapahdu juuri mitään juuri nyt. Arkeni on niin tylsää. Riippuen toki miltä kantilta katsoo, onhan päivät täynnä touhua ja menoja. Mutta juuri minulle ei tällä hetkellä tapahdu mitään. Kaikki pyörii kodin ja lasten ympärillä ja siitä ehkä hivenen kriiseilen nyt. Työtä, ystäviä, uutta harrastusta ja jotain intohimoa johonkin asiaan. Jotain noista tai oikeastaan kaikkea kaipaisin elämääni hiukan enemmän.

Meidän piti tänään laittaa lapset yökylään mammalaan ja lähteä vähän juhlimaan, mutta mamma tulikin kipeäksi ja Tino saa mennä yksinään. Toisaalta harmittaa, mutta samalla olen helpottunut. Juuri kun meidän yöt ovat hivenen parempaan päin, olisi ne kuitenkin ottaneet yökyläilyn jälkeen vähän takapakkia eroahdistuksen muodossa. Sen huomasi nimittäin jo viime yönä, kun illalla Ilona meni nukkumaan tuttipullon ja isin tainnuttamana. Tai sitten hampaat kiusaa ja minä ylianalysoin.

Äitiyslomani loppuu maanantaina ja Ilona täyttää alle viikon päästä yhdeksän kuukautta. Vauvakupla alkaa puhjeta ja jokaisella äitiyslomalla suunnilleen tässä samassa kohtaa olen aloittanut sen saman identiteettikriisin. Kuka minä olen? Mitä minä haluan? Miten osaan olla muutakin kuin äiti? Se ehkä selviää itsellään, kun pikku hiljaa kuoriudun täältä äitikuplani alta.

Tähän mennessä en ole vielä koskaan päässyt lopputulokseen ja tiedättekö mistä se johtuu? Olen aina tullut uudelleen raskaaksi. Nyt ratkaisu ei ole raskaus, joten voi olla että kriisiä pukkaa vähän pidempään ja vähän pahempana. Toisaalta ihanan kutkuttavaa, saan aivan uudelleen tutustua itseeni ja kuka minä oikeasti oikein olen.

Biletysilta vaihtui koti-iltaan. Lasi viiniä, sushia ja Antti Tapani, kun lapset ovat nukahtaneet. Ei ollenkaan huono vaikka mieluusti olisin vapaallekkin vaihtanut. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Nyt kaikki imettävät äkkiä Lidliin! Eettinen ja edullinen vaatevalinta.

Nyt äkkiä kaikki imettävät Lidliin. Sinne on tänään tullut myyntiin imetysvaatteita! Ja minä kurvasin heti aamulla hakemaan itselleni imetystopin. Ja olen rakastunut! Pakko varmasti heti huomenna kurvata hakemaan vielä pari.

Imetystoppi on pehmeää puuvillaa. Se on tyköistuvampi ja pidempi malli mitä aikaisemmat henkkamaukan imetystoppini. Joten se istuu paljon paremmin vaatteiden alle. Minulla nimittäin on melkein aina vaatteiden alla imetystoppi, näin pärjään ilman sen suurempia imetysvaatehankintoja.

Ja hinta. Se on vaivaiset 5,99 kappale. Todella edullinen jos vertaa esimerkiksi näihin henkkamaukan imetystoppeihin. Taitavat olla edullisimpia mitä vaatekaupoista saa ja hintaa on 19,90 kahdella kappaleella. 

Olen aina ollut Lidlin vaatteiden puolestapuhuja ja pitänyt niitä aina todella laadukkaina ottaen huomioon hintalaatusuhteen. Nyt ensimmäistä kertaa bongasin vaatteista myös pienen vihreäpohjaisen merkin.. Se on GOTS -merkki, enkä ole ennen tiennyt mitä se tarkoittaa, joten en ole kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Nyt tiedän, kun Mutsi ja Murupullat blogin Ida teki merkistä postauksen. Hän kirjoittaa postauksessaan näin:

Kun sä ostat tuotteen jonka lapussa on GOTS -merkintä, ostat sä tuotteen jossa on käytetty kierrätettyjä kuituja, ekologista puuvillaa, vaatteen koko tuotantoketjun voi jäljittää, vaatteeseen ei ole käytetty myrkyllisiä väriaineita eikä kenellekään tai millekään haitallisia aineita. Vaatteen tekijällä on ollut turvalliset sekä oikeudenmukaiset työolosuhteet, palkka jolla pärjää sekä säädetyt työajat.

Eli halvalla voi saada hyvää. Halpa vaate ei aina tarkoita kiinan lapsityövoimaa tai myrkyllisiä kemikaaleja. Hyvä Lidl! 

Liikunta auttoi vatsavaivoihin. Tärkeintä on sisäinen olo.

Olen useasti kertonut täällä blogin puolella vatsavaivoistani. Vatsa on herkkä, vihoittelee milloin mistäkin syödystä ruoasta eikä kestä gluteenia eikä laktoosia. Mutta tiedättekö, kun kesällä aloitin säännöllisen liikunnan niin katosivat myös vatsavaivat.

Okei, ei ihan kokonaan kadonnut, mutta hyvin harvoin vatsani enää kiukuttelee. Voin vapaasti syödä hiilareita ilman kuplintaa ja turvotusta. Eräs hivenen kostea yö söin vähän puolivahingossa kiinalaista joka sisälsi venhäjauhoja. Normaalisti olisin kärvistellyt sen jälkeen pari yötä polttojen kanssa, mutta nyt oireina oli vain iho-oireet, eli kasvojen ihon kuivuus sekä pari näppyä. Ei vatsavaivoja, ei polttoja. Ei mitään. Uskomatonta.

Testasin teoriaani ja söin pienen palan tavallista kakkua tässä eräs päivä. Sekä toinen päivä maistoin saarioisten roiskeläppää. Ei oireita.

Laktoosille vatsani edelleen oireilee, mutta ei niin herkästi ja vahvasti mitä ennen. Olen oikeasti aika puulla päähän lyöty miten pienisuuri muutos elämäntavoissa sai tämän aikaan. Lenkkeily. Ja samalla mietin miksi en ole aikaisemmin ottanut itseäni niskasta kiinni ja ruvennut urheilemaan. Olisin hyvän kunnon lisäksi saanut nauttia elämästä ilman vatsavaivoja.

Gluteenia en ota takaisin ruokavalioon, koska oireita edelleen on vaikkei niin pahoja. On kuitenkin helpottavaa tietää, että jos vahinko käy niin yöunet eivät automaattisesti ole pilalla.

Tämä voi tuntua jostakin teistä pieneltä asialta, mutta minun elämänlaatuni parani huomattavasti. Olen kärsinyt vatsaoireista koko aikuisikäni, todella pahoista sellaisista. Ja yks kaks ne ovat poissa. Tai ainkin murto-osa niistä mitä ennen.

Toki minua pelottaa sanoa asia ääneen, onhan ennenkin vatsallani ollut parempia kausia. Mutta oikeasti vuosiin, siis vuosiin, en ole ollut vatsani kanssa näin oireeton. Ihan uskomatonta.

Miten sen liikunnan harrastaminen ja motivaation löytäminen onkin voinut olla niin hankalaa. Ehkä vasta nyt jälkikäteen tajuaa miten hyvin ihminen voi voida ja miten suuri merkitys sillä liikunnalla oikeasti on. Positiivista tässä on se, että eipä tarvitse enää ikinä ajatella laiskistuvansa ja lopettavansa liikunnan.

Nyt, kun tiedän paremmasta en enää ikinä halua palata siihen vanhaan joka oli "riittävän hyvä".

Minulta myös kysyttiin hetki sitten kuinka paljon painoni on tippunut liikunnan aloittamisen myötä. Ei yhtään. Enkä tavoittele numeroita, vaan nimenomaan sitä fiilistä lenkin jälkeen. Tavoittelen urheilun iloa, hyvinvoivaa ja onnellista minää. Toki olen huomannut lihasten kehittyvän ja kolmen raskauden jälkeisen mahan kiinteytyvän. Mutta onnellisuuteni on kiinni siitä, että on hyvä olla. Ei suinkaan siitä miten timmissä kunnossa olen ja paljonko vaakaan piirtyy numeroita. Onnellisuus lähtee sisältä päin. Kaikki muu on sitten sitä kivaa ekstraa.

Onko imetys syy levottomiin öihin ja ruokahaluttomuuteen?

Väsynyttä huomenta, taas kerran. Viime yö meni tutun kaavan mukaan. Ilona nukahtaa omaan pinnasänkyyn jossa nukkuu kolmisen tuntia. Sitten herää ensimmäisen kerran syömään jonka jälkeen loppuyö onkin yhtä ahertamista, tissin lutkutusta ja kitinää. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä?

Olen miettinyt onko imetys syy levottomiin öihin? Haistaako Ilona maidon ja vaatii tissin suuhun? Kohta tulee täyteen 9 kuukautta, olisiko jo aika lopettaa yöimetys? Vai onko sitä turha edes ajatella, onhan hän kuitenkin pieni.

En tiedä syytänkö myös imetystä tai vaan nirsoa lasta, mutta kiinteät eivät juurikaan maistu. Leipää, yhtä Pilttiä sekä makaronia lukuunottamatta. Niin ja puuro, sekin uppoaa aina silloin tällöin. Pitäisikö kiinteiden määrää nostaa ja maitoa vähentää jos yöt nukuttaisiin eikä vain syötäisi? Mutta miten ihmeessä sen teen? Ilona haluaa sormiruokailla, mutta usein se menee leikkimiseksi. Ruoka heitetään lattialle tai vain muussataan. Suuhun ei mene juuri mitään. Lusikalla syötettäessä taas suun avaaminen on vähän niin ja näin ja melkein mikään ruoka ei - ei kaupan, ei omatekemä - kelpaa. On se sitten sileää tai klimppistä.

Olen niin turhautunut. Turhautunut ja väsynyt. Turhauttaa, kun ei tiedä mikä toista vaivaa ja turhauttaa kun ei tiedä mikä olisi ratkaisu. Vai onko sellaista edes? Hampaat, vaihe, tähtien asennot. Ei sitä aina niin osaa vauvasta sanoa.

Ensimmäinen asia varmasti olisi nyt luopua kokonaan tuosta perhepedistä.Mistä vain löytäisin sen jaksamisen näissä univeloissa? Koska aivan varmasti ensimmäiset yöt menee silitellessä ja rauhoitellessa toista uneen. Ensimmäinen unipätkä jonka Ilona nukkuu nimittäin omassa sängyssä, on kaikkein rauhallisin ja pisin.

Kiinteiden määrää pitäisi myös lisätä mutta miten? Kun toisena päivänä kelpaa kaikki, useimpina ei mikään muu kuin leipä. Ja tissi, sitä kyllä tyttö huolii. Pitäisikö siis imetystä vähentää jotta ruoka maistuisi?

P.s Mitkä on ne parhaat ja maittavimmat purkkiruoat? Ilonalle kelpaa tasan yksi, Piltin makaroni&kana. Olisi kiva löytää muitakin makuja! Tykkään tehdä soseita myös itse, mutta kun ne eivät kelpaa niin ei oikein ole motivaatiota seistä hellan edessä...

Jos voisin, niin loppuun lisäisi miljoona kahvikuppi ja nukkumisemojia. Vauvavuosi pistää parastaan - tai pahintaan - loppua kohden. Ehkä ihan hyvä, ei pääse vauvakuume iskemään ihan hetkessä.

Rakkaat Dr Philit, vauvakuiskaajat. What we do!? 

Muutakin siis kuin juomme kahvia..

Pssst! Muistakaa ottaa seurantaan Instagram, siellä lisää meidän arkea!

Mietitkö kuolinvuoteellasi, että kumpa olisin roikkunut enemmän puhelimella? Tuskin.

Minä olen koko kesän pohtinut kännykän käyttöäni ja kiinnittänyt siihen huomiota. Havahduin nimittäin keväällä miettimään sitä, että mitä minä vanhana ikävöin jo eletyistä vuosista? Lasteni lapsuutta, ihania muistoja sekä yhteisiä hetkiä rakkaiden kanssa. Yhteenkään asiaan jota ajattelin kaipaavani ei liittynyt puhelin, blogi tai sosiaalinen media. Ja niiden parissa kuitenkin vietän useita hetkiä päivässä. Huolestuttavaa.

Kukaan meistä tuskin miettii kuolinvuoteellaan, että hei. Harmi kun minulla ei ollutkaan niin monta Instagram seuraajaa kuin olisi halunnut. Harmi, kun blogini ei ollutkaan se suosituin tai tubekanavani tuhansien tilauslistalla. 

Uskon, että minä tulen kaipaamaan lasteni lapsuutta nopeammin kuin olen osannut kuvitellakaan. Vaikka kotiäitiys on välillä aika hemmetin yksinäistä ja tylsää, tulee varmasti vielä aika kun kaipaan näitä kiireettömiä, murusten ja sisarustappeluiden täyttämiä päiviä. Ja silloin haluan, etten mieti sekuntiakaan vietinkö liian paljon naama kiinni ruudussa.

Minulla ei ole ikinä kännykässä wifiä tai mobiilidataa päällä ellen käytä kännykkää. En halua, että se piippaus tai värinä häiritsee koko ajan sitä todellista elämää. Silti liian usein huomaan selaavani puhelinta tai hoitavani työjuttuja, vaikka minulla olisi tärkeämpääkin tekemistä. Nimittäin elää sitä oikeaa elämää.

On hienoa, että ihmiset ovat havahtuneet myös sosiaalisen median nurjaan puoleen. Siihen, että oikeasti jollekin se älyluuri kasvaa käteen kiinni. Siihen, että oikeasti on lapsia jotka kärsivät vanhempien puhelimien käytöstä. 

Minulla on tosi ristiriitaiset fiilikset älypuhelimien ja somen suhteen. Ne ovat minulle pelastus yksinäisen kotiäitiyden keskellä, mutta samalla aiheuttavat pientä ahdistusta. Tykkään somettamisesta ja bloggaamisesta nyt, mutta mietinkö joskus tuhlasinko nämä vuodet ihan johonkin turhaan? Tuhlasinko tuhansia tunteja johonkin asiaan, jolla ei oikeasti ole merkitystä onnellisen elämän kanssa? 

Välillä mietin jos vain poistaisin kaikki tilit sekä blogin ja katoaisin täältä internetin maailmasta. En tule sitä tekemään, koska tämä on minulle niin rakas harrastus. Mutta olenkin siitä ideasta työstänyt itselleni ohjenuoraa älyluurin ja somen käyttöön. Se on nimenomaan harrastus, eikä sen kuulu viedä liikaa aikaa siltä oikealta, "pakolliselta" elämältä. Harrastukset on sitä varten, että ne rikastuttavat elämää. Täydellinen sosiaalisen median ja älypuhelimen käyttö on nimenomaan sitä rikastuttavaa. Ei sitä, että se vie jotakin elämästä pois, vaan että se antaa siihen lisää maustetta. 

Kun kännykkä eksyy käteen, voi joskus kysyä itseltään; olisiko minulla jotain tärkeämpääkin tekemistä? Olisiko minulla nyt sitä oikeaa elämää elettävänä? Minä vastaan usein kyllä, vaikka joskus älypuhelin viekin voiton. Haluan silti ehdottomasti pitää huolta, että se älyluuri antaa enemmän kuin ottaa.

Nimittäin kyllähän minä saan tästä somettamisesta ihan hirveästi iloa sekä sisältöä elämääni. Niin kauan kuin tämä homma antaa enemmän kuin ottaa, on kaikki hyvin. Haluan siis välillä pysähtyä pohtimaan omaa kännykän käyttöäni, ettei vain tuo lause ole kääntynyt väärin päin. 

Sen takia minä olen antanut itselleni lupauksen - jollain tavalla jopa vapautuksen - vähentää sosiaalisen median käyttöä. Ei siellä mitään sellaista ole joka ei olisi siellä vielä tuntien päästä. Tai huomenna. Ja onko se kaikki edes niin tärkeää, että se pitäisi nähdä? 

Ida kirjoitti blogissaan hyviä vinkkejä joiden avulla kännykän käyttöä voi vähentää. Uskon, että meillä monella on syytä lukea teksti ja pysähtyä miettimään asiaa. Minulla ainakin on aihetta sekä tahtoa tehdä sille asialle jotain.

Lastenhuoneen uusi sisustus: pupua ja pinkkiä!

Kaupallinen yhteistyö Jollyroom

Pakko myöntää, että eihän meillä ollut lastenhuoneessa juuri sisustusta. Pieniä hankintoja - kuten tauluja - olemme tehneet uuden kotimme lastenhuoneeseen, mutta muuten olen vain junnannut suunnitelmieni kanssa paikoillaan ja pähkäillyt mistä lähtisi liikkeelle. En siis miettinyt kahdesti lähtisinkö yhteistyöhön, kun Jollyroomin kanssa aloimme suunnittelemaan syksyn yhteistyökuvoita. Vihdoin saisin aikaiseksi tehdä sisustuksesta viihtyisän ja ihanan! 

Asumme siis omakotitalossa jossa on kolme lastenhuonetta. Yhdessä niissä isot tytöt nukkuvat, yksi odottaa vauvan siirtymistä sinne ja yksi toimittaa leikkihuoneen virkaa. Nyt oli aika laittaa tyttöjen leikkihuone kuntoon!

Halusin jotain lapsellista ja tyttömäistä sisustukseen. Jotain sellaista joka kuitenkin hivelisi myös meidän aikuisten silmiä. Halusin sisustaa myös pitkällä tähtäimellä, eli valitsin tuotteita joiden tiedän kelpaavan vuosiksi eteenpäin. Haluan sisustaa niin, ettei heti vuoden päästä tee mieli laittaa kaikkea uusiksi. Ja vaikka itse sanonkin, niin meidän leikkihuoneesta tuli ihan älyttömän kiva! 

Tiesin heti, että ensimmäisenä haluan tytöille uuden maton. Edellisen maton olen ostanut vuosia sitten ja se ei todellakaan sivele sisustussilmääni enää yhtään. Uudeksi matoksi valikoitui tämä Alice & Foxin vaaleanpunainen ja sievä matto.  Huonetta sisustaessani mietin miten helppoa on, kun talossa on kolme tyttöä! Isommat tytöt ovat tällä hetkellä niin myyty kaikelle pinkille, söpölle ja glitterille. 

Meillä ei myöskään ollut pöytää lastenhuoneessa. Se valitettavasti näkyy muovailuvahan murusina keittiön lattialla ja tussin viiruina valkoisen keittiöpöytämme pinnassa. Halusin siis ehdottomasti jonkun "työtason" lapsille, jossa he voivat toteuttaa taiteellista puoltaan tai vaikka rakentaa legoja. Ei tarvinnut kahdesti miettiä millainen pöytä meille tulisi kun näin Minitude Nordic Usva pöydän sekä pupu tuolit. Juuri täydellinen. Lapsellinen, mutta kuitenkin minun sisustussilmääni miellyttävän neutraali ja kaunis. 

Minä usein istun lastenhuoneen lattialla vahtimassa perheen pienimmän leikkejä ja tempauksia. Olin siis hivenen itsekäs, kun yhdeksi tuotteeksi valitsin tämän Minituden Jänis säkkituolin.On ihan "hivenen" mukavampi löhötä tässä ja leikkiä lasten kanssa kuin kova lattia. Pakko myöntää, että hyvin usein säkkituoli kuitenkin kulkeutuu olohuoneeseen Pikku kakkosen aikana. Siinä he kaksi istuu sulassa sovussa kylki kyljessä. Pikkusiskon kiipeillessä ja hyppiessä päälle...

Tiesin myös heti haluavani jonkun pienen hyllyn koriste-esineille. Ei yllättänyt, että seinähyllykin löytyi Minituden valikoimasta. Valitsin pöytään ja tuoleihin istuvan värin, eri puun. Hylly kiinnitettiin seinään nahkaremmeillä. Hauska, mutta samalla tarpeeksi neutraali makuuni.

Tykkään, tykkään ihan valtavasti. Vielä kun se pysyisi aina näin siistinä...Heh. 

Imetys on nyt vain imetystä

Kohta yhdeksän kuukautta takana imetystä. Ja nyt imetys on tullut siihen pisteeseen, että se on vain imetystä. Ei ole ongelmia, ei mitään. Minä vain imetän. Ja usein imetänkin.

Ainakin 5 kertaa päivässä. Ainakin 3 kertaa yössä, yleensä 4 tai 5. Jos Antti Tuisku vaan hihtää, niin välillä minusta tuntuu, että mä vaan imetän.

Imetys on nyt niin kovin helppoa. Rauhalliset imetyshetket ovat tipotiessään ja usein vauvaa kiinnostaa kaikki muu kuin imetys, mutta ei ole ongelmia. Ei rintaraivareita, ei mitään. Minä vain imetän. Tissi suuhun ja sitä rataa. Mitä nyt välillä pienet valkoiset naskalit - joita muuten on jo viisi, ihan pian kuusi! - iskeytyvät nänniini. Sitä lukuun ottamatta imetys on helppoa ja ihanaa!

Imetyksen tuoma läheisyys on jotain upeaa. Kahden pullo lapsen kanssa läheisyys ei ollut tällaista, vaikka sitä totta kai oli. Olen niin onnellinen, että nyt viimeisellä kerralla olen saanut kokea tämän.

Ja taas toisaalta huokailen vaatekaapillani. Miten kiva olisi jo käyttää niitä vaateita joita ei imetyksen takia voi. Miten kiva olisi käyttää normaaleja rintsikoita. Erityisesti niitä joiden kuppikoko on kaksi kirjainta pienempi. Minä todella kaipaan pienempiä rintojani jo. Olen suunnitellut pitäväni tissiäiset sitten kun tämä taival on ohi. Koska se on? Sitä en tiedä.

Nimittäin ensimmäistä kertaa näyttää siltä, että saan päättää koska imetys oikeasti loppuu. Tai toivon oikeastaan, että vauva vieroittaisi itse itsensä. Pääsisin helpommalla...

Aluksi ajattelin, että kahden vuoden imetys olisi upeaa. Ajattelen oikeastaan edelleen, mutta en pistä vastaan jos näyttää siltä että meidän taival loppuu itsellään sitä ennen. Oikeastaan vuoden jälkeen on ihan sama koska se loppuu.

Voi olla että haikeus iskee. Mutta minulla on kauniit muistot. Kaikista vaikeuksista huolimatta imetys on ihana asia. Kaikessa kamaluudessaan vauva vuoden paras juttu. Ihan heittämällä.

Vaikka välillä öisin ärsyttääkin olla se perheen rintava henkilö toisen kuorsatessa vieressä. Mutta sitä imetys on; tunteita laidasta laitaan. Niin tavallista, niin luonnollista. Ja samalla jotain aika uskomatonta ja ainutlaatuista.

Tuotetorstai: 20 euron rintapumppu!

Tuotetorstai on postaussarja joka ilmestyy blogissa torstaisin. Tuotetorstaissa esitellään minun ja meidän perheen luottotuotteita, hyviä hankintoja ja kokemuksia. Vauvatarvikkeista kosmetiikkaan ja siivoustarvikkeista vaatteisiin. Muut tuotetorstain postaukset löytyy tägin tuotetorstai alta! 

Imetystä on takana 8,5 kuukautta. Rakastan imetystä ja rakastan sen tuomaa läheisyyttä vauvan kanssa. Mutta rakastan myös omaa aikaa aina silloin tällöin. Sen takia meillä käytetään tarvittaessa myös tuttipulloa. Koska käyttökerrat ovat harvassa, en halua riskeerata teräsvatsaisen vauvamme hyvinvointia ja laittaa tuttipulloon korviketta. Ja onhan rintamaito sitä parasta sekä ilmaista. Ainut ongelma on vain se, että en meinaa saada sitä maitoa ulos tissistä.

Onneksi löysin tämän 20 euron rintapumpun! (Tarkka  hinta esim täällä on 22,90! )

Halpa! Niin halpa - muihin rintapumppuihin verrattuna - ja oikeasti todella hyvä.

Rintapumppu toimii alipaineen avulla. Parasta pumpussa on ehkä se, että se on äänetön. Nimittäin vauvaamme kiinnostaa tällä hetkellä kaikki muu kuin imetys ja toisen rintapumppuni hurina kiinnostaa vauvaa niin ettei imetyksestä tule mitään.

Pumppu laitetaan rinnalle. Puristetaan hieman alhaalta jotta saadaan alipaine aikaiseksi ja sitten vain annetaan olla. Maito valuu sinne itsestään! Kätevää eikö? Parhaiten minulta valuu pumppuun maitoa, kun imetän toisesta rinnasta. Sanoisin siis ehkä pumppua alipaine maidonkerääjäksi, pumppu on nimittäin hieman hämäävä sana koska eihän se pumppaa maitoa ulos rinnasta. Rintapumppu on siis kuin maidonkerääjä, mutta alipaineen takia paljon tehokkaampi.

Pumpulla ei saa ihan niin suurta annosta kerralla mitä pumppaavalla rintapumpulla - jos sellaiselle heruu -, mutta kun kerää päivän aikana useammalta imetyskerralta sen verran mitä helpolla tulee, saa siitä jo hyvin yhden annoksen pakkaseen.

Tämä on myös kätevämpi kuin tavallinen pumppu koska tässä on vain yksi osa. Ei johtoja, ei pattereita eikä sähköä. Eikä minun tarvitse oikeastaan edes tehdä mitään kun maitoa vain valuu pumppuun.

Niin helppo ja halpa.

Kuinka valmistaa talous hoitovapaata varten?

Muutama viikko vanhempainvapaata jäljellä. Muutos vanhempainvapaan loppumisesta ei tule näkymään meidän arjessa, koska jään vielä kotiin, mutta on yksi paikka jossa se näkyy. Nimittäin tilitiedot. Rahallinen pudotus vanhempainvapaalta kotihoidontuelle on kyllä aika suuri.

Äitiyslomani aikana tililleni on tipahtanut verojen jälkeen nelinumeroinen summa. Hädin tuskin neljä numeroa, mutta kumminkin se neljä numeroa. Nyt kun kotihoidontukikausi alkaa, on numeroita kolme. Verojen jälkeen tilille kilahtaa luultavasti alle 300 euroa. Meidän perheen talous notkahtaa siis noin 700 euron verran enkä todellakaan  voi väittää etteikö se vaikuttaisi. Miten olen siis valmistautunut tähän talouden kiristymiseen?

Ennakointi. Olen koittanut ennakoida kaikkia mahdollisia yllätyskuluja, joita voisi tässä lähiaikoina olla. Koittanut maksaa niitä nyt, kun rahaa vielä tulee vähän paremmin. Esimerkiksi auton huolto ja katsastus on tältä vuodelta hoidettu, lasten syysvaatteet hankittu ja mietitty jo aikoja sitten.

Työt. Tarkoitukseni on mennä mahdollisuuksien mukaan tekemään pari kolme vuoroa lähihoitajan töitä kuukaudessa, jotta rahavirtaa tulisi tililleni muualtakin kuin Kelalta. Myös blogin kautta saan tuloja, mutta niiden epäsäännöllisyyden vuoksi en uskalla laskea niiden varaan kuukausittain.

Laske pakolliset menot ja mieti mistä nipistää. Minä laskin tänä aamuna miten paljon meillä menee laskuihin kuukaudessa. Sisältäen aivan kaikki lainoista lähtien. Nyt kun summa on tiedossa, niin tietää paljonko meidän kuukausituloista jää laskujen ulkopuolelle. Ruokaan, vaatteisiin ja viihdykkeisiin. Meillä ehdottomasti olisi menoissa myös nipistettävää, esimerkiksi syömme aivan liikaa noutoruokaa.

Mahdolliset säästöt. Niin. Niihin en kyllä haluaisi koskea pitkällä tikullakaan, mutta jos on pakko niin niitä käytetään. Pidän myös kesälomani vanhempainvapaan loputtua, jotta saan tilille vähän ekstra rahaa kh kautta tasaamaan.

Mahdolliset lainat tauolle. Meillä esimerkiksi asuntolaina tulee juoksemaan myös khh-kaudella, mutta jos tuntuu että elämästä tulee liian tiukkaa, niin suosittelen mahdollisuuksien mukaan tauottamaan lainan. Kyllä ne lainat siellä odottaa. Miten vain pystyy arjesta eniten nauttimaan. Itse vain pihinä ihmisenä mielummin maksan myös lainaa kuin pelkkiä korkoja jotka menevät suoraan pankin kassaan.

Kilpailuta kaikki mahdollinen mahdollisimman edulliseksi. Vakuutukset, netti, puhelinliittymät. Mieti myös onko kaikki perheesi vakuutukset oikeasti tarpeellisia vai voisiko jonkun niistä lopettaa? Tarvitsetko erillistä nettiliittymää, kun kännykän netti on mahdollista jakaa muiden laitteiden kesken? Kun hetken pallottelee eri operaattorien välillä, voi saada uskomattoman paljon hinnasta pois. Itselläni on tällä hetkellä niin edullinen liittymä, että kaksi liittymämyyjää ovat heti kättelyssä kertoneet, että eivät kyllä pysty tarjoamaan sen parempaa.

Tuleeko vielä jotain muuta mieleen?

Minun laskelmieni mukaan meidän perheen talouden pitäisi kestää hyvin myös kh-kausi. Seuraavaksi haastankin itseni laskemaan syyskuun menoista mihin meidän rahat oikein menee. Pelottaa jo valmiiksi mikä todellisuudessa on esimerkiksi kuukauden ruokakustannukset. Kaikesta pihiydestäni huolimatta on nimittäin myönnettävä, että ne mielihaluostokset on meidän perheen kompastuskiviä. Varsinkin ruokakaupassa. Emme me todellakaan aina tarvitse, vaan haluamme. Kuulostaako tutulta?

Hektisen arjen keskellä parisuhdetta voi ylläpitää vaikka puhumalla sorsan kakasta.

Me kävimme tänään mieheni kanssa hartaan dialogin siitä, onko sorsan kakka vihreää vai ei. Kaikki lähti siitä, kun vauvan pyyhkeessä oli jotain vihreää mönjää, jonka kuittasin olevan sorsan kakkaa. Avokadoahan se oli, mutta siitä pääsimme keskusteluun (lue: jopa vänkäämiseen) siitä minkä väristä sorsan tuotos on. Jep, puhuminen parisuhteessa on todella tärkeää.

Monesti saa lukea miten keskusteluyhteys vanhempien välillä katoaa pikkulapsiarjen keskellä ja miten tärkeää se puhuminen parisuhteen kannalta on. Olen aivan samaa mieltä, joskin haluan lisätä sen ettei sillä puheenaiheella oikeasti ole kovinkaan suurta merkitystä. Itseasiassa näin univelkaisena kolmen lapsen flunssaisena äitinä voin myöntää, että itse ainakin välillä oikein kartan kaikkea kovin syvällistä suhdepohdintaa tuon kumppanini kanssa. Nimittäin on pakko myöntää, että minä - itseasiassa me molemmat - olen hyvin helposti kinastelun tielle lähtevä, kun olen väsynyt. 

Minulle sillä puheenaiheella ei ole niin merkitystä. Kunhan sitä puhetta on. Kaikki kuitenkin on meillä hyvin, vaikka yhteistä aikaa eri juurikaan ole. 

Kun rojahdan illalla väsyneenä sohvalle toisen viereen, en jaksa ruveta analysoimaan parisuhteemme tilannetta kovinkaan syvällisesti. Mitä kuuluu, miten menee, mitä Netflix sarjaa katsellaan. Ja siinä se sitten melkein on. Tai sitten aloitamme esimerkiksi sen keskustelun kakasta. Kaikki parisuhteen turhanpäivänen analysointi on ajan ja jaksaminen tuhlausta tässä elämäntilanteessa. En halua kaivaa väkisin niitä ongelmia, jos niitä ei oikeasti välttämättä edes ole. Mikä nimittäin on oikeasti ongelma ja mikä vain väsymyksen ja stressin tuotos?

Parisuhteelle asetetaan usein todella kovia odotuksia jopa pienten lasten kanssa. Että sitä aikaa pitää olla ja ottaa, vaikka jaloissa pyörisi lapsilauma. Pitää muistaa jutella, kiehnata kainalossa ja harrastaa sitä seksiä. Pakko tai muuten olette ne tilastovanhemmat jotka eroavat lasten ollessa pieniä. Kun todellisuudessa ei vaan aina jaksa ja pysty. Ja se on ihan okei.

Parisuhteen ei mielestäni tarvitse kukoistaa, kun lapset ovat pieniä. Mielummin keskityn siihen, että meidän perhe kukoistaa. Univelasta ja hektisestä arjesta huolimatta me olemme onnellisia. Meidän perhe toimii. Ja se me kattaa meidät kaikki viisi. Usein kehotetaan nauttimaan arjesta eri elämän osa-alueilla. Miksi parisuhteen pitäisi - jos kirjoituksiin on uskominen - olla sitten aina sitä juhlaa? Parisuhteen arkikin voi olla juuri sitä parasta. Se on asenteesta - ja toki myös luonteesta - kiinni.

Kyllä me ollaan me kaksi. Aina välillä. Me juttelemme - muustakin kuin kakasta - ja muistamme toisiamme suukoin ja halein. Me tappelemme, me sovimme. Olemme ja elämme parisuhteessa. Koitamme saada toisemme nauramaan mahdollisimman paljon ja kerromme, että kyllä tästäkin taas selvitään. Oli kyse sitten flunssasta, riidasta tai kilometrin mittaisesta kauppalistasta.

Meille tulee vielä aikaa. Ei mene kuin hetki ja me voimme istua iltaisin viinilasit kädessä keittiönpöydän ääressä pohtimassa syntyjä syviä meidän parisuhteemme päänmenoksi. Vaan nyt on aika nauttia lapsista ja koittaa siinä samalla muistaa välillä myös sitä toista.

Pienten lasten kanssa talo on täynnä rakkautta. Ja vanhempien parisuhteen pitäisi olla täynnä tahtoa. Tahtoa olla yhdessä, vaikka välillä tuntuu, että se arki polkee kunnolla parisuhteen maahan. Arki kyllä rauhoittuu ja sitten on taas teidän - ja meidän - aika. Siihen asti kannattaa puhua kakasta ja kaikesta muusta kivasta ainakin sen verran, ettet unohda kokonaan kuka se toinen on. 

Kahden viikon päästä me päästään kahdestaan johonkin. Tuntikaupalla puhetta erilaisista kakoista ravintolan pöydässä. Kyllä kelpaa. Ensin täytyy kyllä varmaan esitellä toisimme. Tino, Timo, Tomi...Ei kun mikä se mieheni nimi nyt taas olikaan.

Vitsi vitsi. Kyllä minä hänet muistan. Ellen sitten nimeä tai kasvoja tunnista niin ainakin hänen vaatteensa. Kun niitä minä täällä kerta pyykkään sormet verillä joka päivä vaikkei kasvotusten ehditä tavatakkaan. HAH.

Summa summarum: Meidän parisuhde on aika arkinen ja väsynyt tällä hetkellä. Mutta silti onnellinen. Vaikka aina ei ole aikaa olla kaksin, se ei tarkoita etteikö parisuhde voisi toimia.

Naurattaa. Yritin etsiä meistä yhteiskuvaa tähän postaukseen. Turhaan. Joten minä piirsin hänet vierelleni. Hästäkki vain pikkulastenvanhemmattajuu.

Se hetki, kun toivot ettei lapsesi osaisikaan puhua. Osa miljoona..

Tämä ei ihan sovi perinteiseen se hetki kun toivot sarjaan, koska tällä kertaa äitiä ei nolattu julkisesti. Mutta koska kyseessä on hauska lasteni letkautus ja sille nauraminen, mennään samalla otsikolla! 

Olin juuri saanut lapset turvaistuimiin ja istahdin ratin taakse. Lapseni olivat (taas jälleen kerran..) suuttuneet äidille syystä että en tiedä, joten molemmat hieman mököttäen istuivat takapenkillä. Huikkasin taakseni, että onko kaikki äidin kullat kyydissä?

Nelivuotiaamme - vihainen ja uhmakas sellainen - huusi kädet puuskassa minulle takaisin:

Äiti me emme ole mitään kulleja!

Voi olla, että äitiä vähän hihitytti ja toiset suuttuivat vielä pahemmin...Ei vaan pokka pitänyt.

Voi äiti ja äitin hassut kullit.

Tuotetorstai: Lidlin sheiveri!

Tuotetorstai on postaussarja joka ilmestyy blogissa torstaisin. Tuotetorstaissa esitellään minun ja meidän perheen luottotuotteita, hyviä hankintoja ja kokemuksia. Vauvatarvikkeista kosmetiikkaan ja siivoustarvikkeista vaatteisiin. 

Lidlin kosmetiikkaosasto on kehuttu. Minä tein sieltä löydön tuossa jokin aika sitten jota en varmasti vaihda mihinkään muuhun. Nimittäin Lidlin sheiverit, parasta!

Valitettavasti itse sheiverin ostaimisesta on aikaa, joten en muista koko paketin hintaa. Olisiko ollut kuitenkin jossain viiden euron paikkeilla? Eli todella edullinen. Vaihtopää - joita paketissa tulee kolme - on myös naurettavan halpa, se maksaa myös siinä viiden euron paikkeilla. Jos vertaa esimerkiksi Venukseen, jonka halvin vaihtoterä on kappalehinnaltaan 3,64 euroa Foodien sivuilla.

No onko Lidlin sheiveri sitten hyvä? No on. Niin hyvä kuin kaupan sheiverit voi olla. Höylä kuin höylä niin olen joskus kiireessä saanut haavan aikaiseksi. Plussa puoli edullisemmassa sheiverissä on se, että sen terää tulee todellakin vaihdettua useammin, kun uusi paketillinen ei maksa maltaita.

Miinus on se, etten ole aivan varma onko sheiverit ja vaihtoterät aina valikoimassa. Kun olin ostanut itse sheverin, meni pari kertaa etten löytänyt teriä ollenkaan. Sitten löysin ja ne kuului eri settiin, mutta nou hätä! Ne sopivat samaan varteen ihan samalla tavalla kuin se kallis Venus.

Postaussarjassa on tulossa muitakin tuotteita Lidlin kosmetiikkaosastolta. Onko sinulla joku ehdoton "Lidl lemppari" ?

Lapset nauttivat kun äiti on kipeä

Yöunet jäivät yhden tunnin mittaisiksi ja koko yö meni lähinnä köhiessä. Ensimmäinen syysflunssa on täällä!

Aamulla noustessani tajusin ettei minusta lähde ääntä. Pientä pihinää, mölinää ja köhinää sain aikaiseksi kauhealla vaivalla, mutta tajusin, että ehkä on parempi olla hiljaa. Tai niin hiljaa kuin kolmen lapsen äitinä voi olla. Sisarusrakkauden ja uhman kanssa saattaisi olla mykkänä pihisijänä vähän haastetta, mutta kyllä me selviämme. Ja hätä keinot keksii, kuten tälläkin kertaa.

Kaivoin tyttöjen lelulaatikosta tamburiinin. Kerroin heille, että kun tamburiini soi olisi äidillä asiaa ja silloin pitäisi tulla äidin luo kuuntelemaan. Koska äidiltä ei oikein lähde tänään ääntä. Tytöt hihkuivat onnea ja minä mietin että dääm, miksi tämä laiskan vanhemman keino ei ole tullut mieleen aikaisemmin.

Koska tiedättekö miten monta kertaa olen huhuillut heitä turhaan? Pyytänyt tekemään jotain ja aina vain todennut puhuvani seinille. Miljoona toistoa vaan siltikään ei onnistu.

Ja onko tämä laisinkaan laiskan vanhemman tapa olla nostamatta takalistoa sohvalta, vai kekseliään vanhemman tapa olla vähän vähemmän vittupää? Tiedättekö, kun minä mietin, että jos olisin vähän enemmän kekseliäs ja innostava niin olisiko meidänkin arki helpompaa?

Aina ei jaksa. Ei pysty eikä kykene. Eikä lapset kyllä aina jaksa innostua kaikesta vaikka miten yrittäisi naamioida jonkun kurjan asian vähän vähemmän kurjaksi. Kuten olen yrittänyt tehdä siivouksesta leikkiä tai kisaa, ei toimi ei.

Toivon ettei tamburiini menetä tehoaan heti, niinkin voi sattua. Toivon, että otan itseäni niskasta kiinni ja yritän innostaa lapsiani enemmän. Leikin ja innokkuuden kautta lapset toimii paremmin, kyllähän minä sen tiedän. Arjessa ei vaan aina jaksa tehdä sukkien pukemisesta peliä tai juhlaa, kun uhmakiukku ei niitä suostu jalkaan laittamaan.

Ja toisaalta spessut jutut toimii, päivittäiset ei aina. Eli ei kai kannata liian kiltiksi ja mukavaksi ruveta eihän? Hah.

Ehkä kannattaa joskus olla vähän laiska. Siitä voi kehkeytyä vaikka mitä upeaa.

Niin ja lapseni varmasto nauttivat tästä kun olen kipeä. En touhua, vaan istun seurana lattialla koko päivän. En jaksa niin välittää sotkusta, kaaoksesta ja niin edelleen. Saattaa myös olla, että viestittelin juuri miehelle tuomaan töistä tullessaan potilaalle herkkuja. Ja äitihän ei yksin onnistu syömään mitään!

Luulen, että tämä päivä on flunssasta huolimatta ollut niin mahtava, koska en ole ottanut päivästä muita paineita kuin, että hengissä ollaan illalla. Rentoa, ihanaa kotoilua ilman aikatauluja ja stressiä. Olen antanut itselleni luvan olla laiska ja saamaton. Ihanaa! Näitä päiviä lisää kiitos, mutta ilman nenäkannua ja keuhkojen yskimistä pihalle.

Kun ne kotityöt oikeasti odottaa muutenkin kuin vain silloin, kun tekijä on sairas.