Kun vauva vähän suuhunsa jotain kiellettyä tunki...

Kuka kantaa nettikirjoittelun vastuun? Tätä asiaa olen pohtinut tässä muutaman päivän, kun olen uppoutunut Googlen ihmeellisen maailmaan.

Google on siitä hieno paikka, että sieltä löytyy vastaus melkein kaikkeen. Rakastan googlettaa nippelitietoa ja wikipedia laulaa milloin minkäkin näyttelijän kummin kaiman takia televisiota katsellessani. Mutta aika äkkiä tulee vastaan se lähdekritiikki...Kun valitettavasti kaikki eivät sitä osaa.

Mikä netissä lukee ei ole totta. Sen pitäisi olla slogan kaikkien päässä nykypäivänä. Suomi24 kesksutelupalstalta löytyy vastaus kaikkeen, mutta pitäisi muistaa että kirjoituksen takana voi olla kuka vain. Minä olen esimerkiksi etsinyt sieltä vastauksia auto-ongelmiini ja löytänytkin, mutta jos joku olisi antanut vastauksen ajaa auto romuttamolle, niin en olisi sitä tehnyt ilman faktoja.

Näin niin kuin helppona esimerkkinä. Sitten, kun mennään terveysasioihin, niin ollaankin jo vähän vakavamman asian äärellä. Kun joku kirjoittaa jotain ja vannoo sen olevan totta, niin valitettavasti aina on joku joka uskoo. Varsinkin jos kyseessä on joku, jolla on koulutusta alalle.

Olen myös ihminen joka haluaa uskoa asioihin. Haluan, että yleensä se helpoin ja vaivattomin vastaus olisi ratkaisu ongelmiini. Voisin siis hyvin olla yksi niistä, jotka uskoo, että syövän parantaa vitamiineilla tai että lapsettomuus poistuu puita halailemalla. Vaan en silti ole.

Miksi kirjoitan tästä nyt? Katsokaas, kun eilen vauvani söi - ehkä - silica geeliä ja törmäsin netissä taas tietysti kaikenlaisiin vastauksiin mitä pitäisi tehdä. Suolitukoksesta huostaanottoon. Sanotaan nyt tähän heti, että hätä ei ollut suuri ja myrkytystietokeskuksen numero toki löytyy puhelimesta. Google ei siis olisi ollut enimmäinen vaihtoehto jos tieto olisi pitänyt saada nopeasti ja varmasti. Mutta mennään alkuun, mitä tapahtui?

Ostin tytöille eilen oikein hienot punaiset kerhotossut. Tossut odottivat keittiön pöydällä tämän päiväistä kerhopäivää. Kuitenkin jossain kohtaa siinä tiskatessani oli tossut kadonneet innokkaiden tyttöjen leikkeihin ja hetken päästä kuului lastenhuoneesta; Äitii apuaa, täältä tossuista valuu jotain helmiä!!

Mietin hetken, että mitähän hittoa täällä tapahtuu. Kunnes tajusin, että kyseessä on pakko olla sellaiset kosteudenpoistopussit, vai miksi niitä nyt kutsuisi.

Do not eat, lukee pussin kyljessä. Silica gel. Pussin sisällä olevat helmet olivat levinneet lattialle, ehkä n. 1/4 pussista. Helmet olivat todella, todella pieniä ja meidän perheen 1-vuotias istui niiden vieressä. Tarkastin heti sormella hänen suunsa ja kätensä ja näytti siltä, ettei hän ollut syönyt niitä. Helmet olivat myös niin pieniä etten tiedä olisiko hän edes saanut poimittua niitä maasta. Mutta, kun koskaan ei voi olla varma olisiko pallo tai pari ehtinyt eksyä suuhun, turvauduin googleen.

Nopeasti Helsingin yliopistollisen sairaalan sivuilta löytyi tieto, että kerta-annoksena vaaraton. Ja kun kyse oli korkeintaan muutamasta pallosta eikä edes koko pussista, osasin ottaa rennosti. Kuitenkin eksyin sinne keskustelupalstojen syövereihin hetkeksi...Ja voi apua, toivottavasti niitä ei ihan hepposin perustein uskota!

Osa oli sitä mieltä, että ei mitään vaaraa vaikka määrä olisi suuri. Osa oli sitä mieltä, että suolitukos jo muutamasta pallosta. Osa käski antamaan hiiltä ja vettä. Osa oli sitä mieltä, että lapsi pitäisi ottaa pikimmiten huostaan koska cmoon, kenelle nyt näin voi käydä. Osa vastasi hyvin: soitto myrkytystietokeskukseen.

Osassa asioissa av ja 24 palstat ovat kultaa. Sieltä jos mistä saa erilaisia vastauksia ja ehdotuksia. Mutta tällaisissa asioissa en menisi luottamaan kovinkaan hepposin perustein.

Netin kanssa kannattaa olla tarkkana ja mielummin ehkä vähän liiankin skeptinen ja lähdekriittinen tietyissä asioissa. Tässäkin tapauksessa tarjolla oli sydäriä sekä hällä väliä tietoa.

Koskaan ei voi tietää, millainen vastaaja on neuvon toisella puolen. Hänen kokemuksestaan tai ammattilaisen antamasta ohjeesta voi olla vuosia tai se on kauttarantain kuultu. Naapurin Pirkko-Liisan serkun pikkuserkulta saama tieto on voinut muuttua matkalla aika ratkaisevasti.

Esimerkiksi - ilman virallisia lähteitä tosin - ymmärsin, että kosteuden kerääjät ovat aikaisemmin sisältäneet myrkyllistä ainetta. Ehkä 20 vuotta sitten tilanne olisi ollut hektisempi tällaisessa epäselvässä tapauksessa. Ehkä ei.

Mitä minä tästä opin? No että tekevälle sattuu ja vaikka miten luulen handlaavani kolme lasta, niin aina ei hallitse kaikkea. Samoja pusseja lenteli muuten joululahjoja tilatessa millon mistäkin paketista aika salakavalasti, kannattaa olla varovainen!

Onneksi ei sattunut pahemmin. Olisihan koko pussi voinut joutua vauvan suuhun ja aiheuttaa tukehtumisriskin ja vaikka mitä vieltä.

Huh. Kyllä lasten kanssa sattuu ja tapahtuu!

Tyttöjen äitinä elämä on yhtä draamaa

Minä en ole pitkävihainen enkä suutu helposti. Tai jos suutun, niin lepyn hyvinkin nopeaan. Voin suutahtaa, tiuskia ja korottaa ääntä, mutta viiden sekunnin päästä olen leppynyt ja unohtanut koko jutun. Draama ja kiukuttelu vie liikaa energiaa ja elän mieluummin omassa aurinkoisessa kuplassani.

Olen vaalinut ympärilleni kaltaisiani ihmisiä eikä elämäni juurikaan sisällä draamaa. Miehen kanssa olemme aika erilaisia tappelijoita, mutta vuosien saatossa olemme oppineet riitelemään niin, että siinä on vähän meidän molempien tyylejä.

Mutta äitinä..Äitinä elämä on vähän erilaista. Olen saanut ympärilleni draamaa ja tappeluita ja vielä itse nämä tappelijat luonut.

Voi hyvä luoja miten hermojani välillä koetellaan ja äitinä on pakko yrittää venyttää pinnaa enemmän kuin se venyy. Kun ei ne lapset tahallaan...vaikka siltä välillä tuntuukin.

Kaikki se vääntö, draama ja tappeluiden selvittäminen vie älyttömästi voimia tällaiselta rauhaa rakastavalta ei se niin justiinsa ja elämä jatkuu tyypiltä. Universumia ja karmaa kai on kiittäminen, sillä nään niin itseni ja isosiskoni meidän tytöissä. Kuitenkin välillä tekisi mieli huutaa - ja kovaa - että älkää jaksako välittää kaikesta.

Aamu alkoi huonoilla sukkahousuilla. Piirrettyjä ei nähnyt ja aamupalakin oli ihan surkea. Puhumattakaan siitä, että oli pakko lähteä kerhoon.

Samantien kerhosta lapset haettuani alkoi tappelu. Mutta kun Tähkäpää on selvästi parempi kuin Ariel. Tätä draamaa meillä käsitellään joka päivä kymmeniä kertoja. Kumpi tahansa prinsessa altavastaajana. Luoja miten turhaa ja luoja miten tuttua. Ei kun mitään en myönnä omasta lapsuudestani...

Toinen koski. Toinen irvisti. Toinen matki ja toinen huusi. Toisen puoleisesta auton ikkunasta maisemat on niiiiin paljon parempia.

Ja auta armias, kun YouTuben muovailuvahavideossa munasta kuoriutui vain Tähkäpää eikä Ariel.

Toisella on aina kaikki paremmin. Parempi mekko, isompi haalari, hienompi barbien kampaus tai värikkäämpi piirustus.

Tyttöjen äitinä elämä on aikamoista draamaa.

Tyttöjen äitinä elämä on yhtä glitteriä, vaaleanpunaisia unelmia ja prinsessaleikkejä.

Mutta sen lisäksi myös kateutta, draamaa, paiskottuja ovia sekä silmien pyörittelyä.

Ja minun tyttöni ovat vasta 3 & 5 vuotiaita. Luojan kiitos 1 vuotiaamme ei vielä osaa olla draamalaama, vaikkakin tahtoa on kuin pienessä kylässä. Toki osaa hänkin jo loukkaantua, heittäytyä lattialle ja olla kateellinen toisen omasta.

Tyttötrio on elämäni upein asia. Upein, mutta myös ehdottomasti hulluin, raskain ja psykoosin partaille ajava asia. Sillä lailla hyvällä tavalla hulluksi tekevä.

Vahvat ja sopivasti kahelit pärjää elämässä. Olkoot he vahvoja niin minä vedän kahelin roolia.

Ja luojan kiitos on niitä helpompiakin päiviä olemassa. Tiistai on uusi maanantai.

Ajatusten helinää

Uusi viikko ja uudet kuteet sanovat! Me pidettiin viikonloppuna juhlat ystävillemme, joten uudella boostilla uuteen viikkoon, kun sai rentoutua hyvässä seurassa. Univelka lisääntyi, mutta mieli keveni.

Tällä viikolla suunnitelmissa on ottaa rennosti. Tyttöjen kerhopäiviä lukuunottamatta kalenteri on aivan tyhjä. Vaikka meillä ei varsinaisesti ole kovinkaan paljon ohjelmaa, niin välillä on viikkoja, kun tuntuu että koko ajan ollaan menossa. Viime viikko tuntui siltä.

Syksy toi muistutuksen itsestään, kun postilaatikosta tipahti esikouluun ilmoittautuminen. Uskomatonta ajatella, että syksyllä minä olen eskarilaisen äiti. Syksy on muutenkin ollut ajatuksissa, kun olen miettinyt päivähoitoasioita ja omia työkuvoita. Täyttä päivää vai lyhenettyä? Päivähoitohakemukset laitoin jo tammikuun alussa, jotta saisimme paikan vähän pienemmästä päiväkodista.

Katselin haikeana kuvia raskausajalta. Oikeastikko ei enää koskaan? Haikeaa, mutta samalla niin ihanaa. Kun imetys loppuu, olen oikeasti oman kehoni herra. Viimeistä kertaa kaikki tapahtuu imetyksestä hampaiden takia valvottuihin öihin. Väsymyksestä ja huonoista öistä huolimatta unikoulu ei ota alkaakseen. Vaikka väsyttää, niin viimeisen kerran minulla on pieni kainalomatonen. Ehkä me molemmat vielä kaipaamme liikaa läheisyyttä. Pienin askelin, viime yönä herättiin vasta 03:30 ekan kerran.

Minun piti kertoa myös omat kuulumiseni. Mitä minulle kuuluu? Mutta kuten viikonloppuna muutamalle ystävälle vastasin; lapsia, lapsia ja lapsia. Minun elämäni tällä hetkellä on tiivistetysti kotiäitiyttä vain. Olen miettinyt paljon jonkin harrastuksen aloittamista, mutta tuntuu, että aika ei ole oikea. Ehkä sitten, kun meillä nukutaan pääsääntöisesti hyvin.

Sunnuntai aamulla olisin saanut nukkua, kun lapset olivat yökylässä mammalassa. Mutta tottumuksesta heräsin jo ennen yhdeksää eikä uni enää tullut. Onneksi on Greyn Anatomia. Kerrankin, kun saisi nukkua, niin unta ei mukamas riitä.

Nyt laitan puhelimen pois ja menen aamupuuron keittoon. Ihana arki on taas täällä. Lapsivapaan jälkeen se maistuu ihan erityisen hyvältä!

Millaisia lapsuusmuistoja minä lapsilleni teen?

Keskimmäinen lapsemme halusi tänään aamulla maistaa minun aamiasimurojani. Hetken hän maisteli, pyöritteli niitä suussaan ja huudahti; äiti, näitä meillä oli päiväkodissa! Olin hieman yllättynyt, koska tytöt lopettivat päiväkodin reilusti yli vuosi sitten ja hän oli vasta 2 vuotta ja neljä kuukautta vanha silloin. Miten hän voi muistaa tuollaisen asian?

Toisaalta, kun mietin omia muistojani lapsuudestani, niin liittyy muistoon aika usein jokin aistimus. Haju, maku tai tunteminen. En toisaalta osaa kyllä eritellä mikä muistoistani on varhaisin, tai mikä on oikeasti muisto tai vaan kuvien kautta eletty muisto.

Välillä mietin millaisia muistoja minä jätän lapsilleni muistettavaksi. Riidan jälkeen mietin muistavatko he sen aikuisena. Mukavan päivän jälkeen mietin muistavatko he sen aikuisena. Muistavatko he aika ajoin kärttyisän ja väsyneen äidin, kun pikkusisko oli pieni vai muistavatko se mukavat yhteiset hetket jolloin äiti joi lirtakaupalla kahvia?

Usein me vanhemmat stressaamme millaisen lapsuuden lapsillemme teemme. Ylisuoritamme ja ylianalysoimme kaikkea mitä me ja lapset teemme. Luemme tutkimuksia, törmäämme somessa milloin mihinkin kirjoituksiin lapsuusiän traumoista ja vääristä kasvatustavoista. 

Vanhemman rooli ei ole helppoa, varsinkin kun koko ajan on sellainen pieni syyllisyydentunne läsnä.

Minä olen itse elänyt onnellisuuden lapsuuden jota voin muistella kaikella lämmöllä. Onnelliset muistoni eivät liity materiaan eivätkä rikkauksiin, vaan yhteisiin ja pieniin arkisiin hetkiin ja asioihin. Uskon, että suurin osa parhaimmista muistoistani on sellaisia, joiden aikana vanhempani eivät ole miettineet miten hyvän muiston ja hetken siitä itselleni saisin.

Muistan miten pehmoiselta edesmenneen mummini poski tuntui, kun siihen painoi suukon. Muistan miten äiti työpäivän jälkeen haisi "sairaalalta". Muistan yhteiset vaunureissut perheen kanssa ja muistan miltä vaunun pikakahvi tuoksui. Muistan miltä kuulosti koskettimien napsuna ja isän työpöydän tuolin narskuna, kun hän soitti kuulokkeet päässä. Muistan miten pahalta mudalta aurajoen kalat maistuivat kun ne siskoni ja naapureiden lasten kanssa sieltä ongimme ja paistoimme. Muistan lapsuudenkotini kellarin tuoksun, lähimetsien polut ja rakentamamme puumajat. Muistan miltä isovanhempieni alakerta tuoksui ja miten hienoa oli aina yhdessä kävellä lähikauppaan hakemaan vähän herkkuja. Muistan välähdyksiä pappan mustavalkoleffoista.

Niin paljon muistoja, niin yksinkertaisia asioita. Tässä on vain murto-osa siitä mitä minä muistan.

Toivon, että vuosien päästä lapseni voivat lämmöllä muistella lapsuuttaan. Toivon, että voin tarjota heille onnellisen, arkisen ja turvallisen lapsuuden. Läsnäoloä, lämpöä ja sitä, että tässä perheessä saa olla oma itsensä. 

Suurin osa tämän hetken muistoista tulee hälvenemään heidän muististaan. 5-vuotiaamme muistaa luultavasti jo hetkiä meidän tämän hetken jutuista sitten vuosienkin päästä. On jännä nähdä sitten vuosien päästä, mitkä näistä hetkistä on niitä joita he muistavat. 

Jos he muistaisivat tämän päivän tarkasti vielä vuosienkin päästä, he muistaisivat miten äiti suuttui tahallaan tehdystä sotkusta. He muistaisivat miten äitiltä pääsi kirosana, kun hän potkaisi jalkansa syöttötuolin jalkaan. He muistaisivat upean ja ihanan naurunsa, mikä raikasi ulkona, kun äiti peitteli heidät kerta toisensa jälkeen lumihankeen. He muistaisivat miten yhdessä zumbattiin ja tehtiin hienot kampaukset. 

He muistaisivat niin tavallisen, arkisen, inhimillisen ja onnellisen keskiviikon.

Kotitöihin lisää mielekkyyttä: parhaat podcastit!

Maanantai. Uusi viikko on hyvä aloittaa kahden tunnin yöunilla. Meillä maanantai on usein kotipäivä, koska viikonloput menee kyläilessä tai muuten kuin ihan vain kotona hengaillen. Uusi viikko alkaa usein siivouksella joka ei ole oma lempparini. Yritän kuitenkin tehdä pakkopullasta mahdollisimman mielekästä ja olenkin ottanut avuksi podcastit! Niiden kanssa kotityöt ei maistu ihan niin puulta.

Yksi nappi korvaan - jotta toisella korvalla kuulee vielä kuka löi ja ketä - ja töihin! Podcastit on myös siitä hyviä, että niissä ei ole mitään katseltavaa ja näin ollen viihde luonnistuu helposti.

Päätinkin listata teille omat lempparini ja ehdottomasti toivon teidän vinkkaavan omia lemppareitanne!

Mamma rimpuilee blogin kirjoittaja Laura Satamon Mamma rimpuilee podcast on loistavaa viihdettä vanhemmille, mutta myös muille. Jaksot ovat mahtavaa vertaistukea meille kaikille.
Kuunneltavissa suplasta.

Valeäidin nauhoitukset oli taas ensimmäinen podcast ikinä jota kuuntelin. Tämäkin podcast käsittelee paljon vanhemmuutta ja antaa vertaistukea arkeen.
Kuunneltavissa täältä.

Jäljillä on rikospodcast joka käsittelee erilaisia murha- ja katoamistapauksia. Osa ratkaistuja, osa ei. Jaksoissa saa spekuloida, pohtia ja käyttää mielikuvitusta. Kannattaa kuunnella ainakin suomalaisista rikoksista kertovat jaksot! Mielenkiintoisia todellakin! Minä löysin podcastit vasta muutama viikko sitten ja olen aivan koukussa.
Kuunneltavissa esimerkiksi spotifyssä.

Uusin tuttavuuteni on Kasvukipuja podcast. Tämä itseasiassa on kaikille uusi tuttavuus, koska podcastin ensimmäinen jakso julkaistiin tänään. Olen seurannut podcastin tekijöitä somessa jo vuosia, joten odotan todella innolla mitä tämä podcast tuo tullessaan. Uskon, että tästä sarjasta saa irti paljon myös lapsettoman, vaikka luvattiin myös ruuhkavuosia käsitteleviä juttuja. Minulle ei kuitenkaan jäänyt fiilistä, että kyse olisi pelkästään perhegenrestä, vaikka sarjan takana kaksi siitä alueesta minulle tutuksi tullutta häärääkin! Vaan podcastissa varmasti on samaistuttavaa oli sitten lapsia tai ei.
Kuunneltavissa suplasta.

Kertokaahan teidän lemppareita pienen kuvauksen kera josko löytäisin vielä uusia lemppareita! Tänäänkin pyykit tuli viikattua kuin itsestään, kun korvassa spekuloitiin samalla muutamaa murhaa.

Raportti: Miten onnistui vähämateriaalinen vauvavuosi?

Kirjoitin kuopuksemme raskausaikana, että koitan pärjätä vauvavuoden mahdollisimman vähällä tavaramäärällä. Erityisesti vaatteiden saralla. Nyt, kun vauvavuosi on takana on aika raportoida miten homma meni!

Lyhyesti voisi tiivistää; hyvin meni. Missään vaiheessa vauvan vaatekaappi ei pursunut yli äyräiden ja jokaista hankittua vaatetta tuli käytettyä monesti.

Jokaisen koon kohdalla olemme pärjänneet n. 6-8 kappaleella bodyja tai paitoja. Housuja on ollut 2-4 kappaletta per koko, paksumpia paitoja muutama sopiva koko ajan. Yöpaitoja 4-6 sopivaa koko ajan.

Määrä voi tuntua vähältä, mutta kokoja on pystynyt hyvin käyttämään "ristiin". Olen ostanut uuden bodysetin - yleensä henkkamaukalta niitä settejä joissa on 4-6 bodya - ennen kuin edellinen on ollut vielä sopiva ja käyttänyt sitten tarvittaessa vähän niitä reilumpiakin vaatteita. Samalla tavalla toiminut oikeastaan kaikkien vaatteiden kohdalla.

Jonkun verran olemme saaneet vaatteita lahjaksi ja muutamat ylimääräisetkin ostokset ovat mahtuneet kaappiin. Nyt Ilona on jo sen verran iso, että isosiskoilta säästetyt vaatteet pääsevät pikkuhiljaa käyttöön. Me kun oltiin ehditty hävittäään kaikki vauvavuoden koot koska kahden lapsen piti riittää.

Joulukuussa 2017 syntynyt vauvamme oli ensimmäisen talven kokonaan ilman toppapukua. Selvisimme hyvin paksuilla vaatteilla, villapuvulla sekä kaukalo- &vaunupussilla.

Puklurättejä tuli hankittua ihan liikaa, koska niitä löytyi muuton yhteydessä sekä saatiin lahjaksi.

Sukkia oli muutamat liikaa, koska puimme todella usein vauvan sukkahousuihin.

Myös muutamat epäkäytännölliset mekkohärpäkkeet jäivät oikeastaan käyttämättä, mutta ne oli tullut jostain kauttarantain kiertotavarana. Onnistuin tällä kertaa itse välttämään kaikki söpöt, mutta epäkäytännölliset vaatteet.

Kaiken kaikkiaan minimalistin vauvavuosi onnistui aika hyvin. En kokenut missään kohtaa ahdistusta liian täydestä vaatekaapista, mutta kuitenkin vaatteita oli aina riittämiin. Käytettynä tuli hankittua vaatteita harmittavan vähän, mutta kolmen lapsen äitinä ei vaan tuntunut olevan aikaa ja jaksamista kierrellä kirpputoreilla etsimässä.

Leluja en myöskään ostanut kuin joulu- ja synttärilahjaksi ja silti niitä vaan on ihan kamalasti myös perheen pienimmällä. Onneksi siskolleni syntyi syksyllä tyttö, joten vaatteiden ja lelujen kierrättäminen jatkokäyttöön on tällä kertaa älyttömän helppoa.

Loppujen lopuksi selvisimme vauvavuodesta aika vähin kustannuksin. Henkkamaukka toki ei ole se ekologisin tai eettisin kauppa -eikä todellakaan laadukkain..- ostella vaatteita, mutta nyt mentiin sieltä mistä aita on matalin. Oli vaan niin helppoa tilata paketti suoraan käyttämämme ruokakaupan pakettiautomaattiin välillä jopa ihan naurettavan halvalla.

Myös Lidl on vahva suosikkini lastenvaatteissa ja ne vaatteet ovat mielestäni myös hyviä ja kestäviä!

Aika vähällä siis voi pärjätä. Ja suosittelen ostamaan aluksi vähemmän ja sitten vasta tarvittaessa lisää. Vauvan syntyessä ja kasvaessa huomaa vasta mitä oikeasti tarvitsee ja miten paljon! Näin välttyy hutiostoksilta ja säästää rahaa!

Kuinka paljon sinä olet valmis käyttämään lapsiin rahaa?

Olen tähän asti ajatellut ettei ne lapset nyt niin kalliiksi tule. Ainakaan pienet lapset. Johtuen ehkä siitä, että teemme paljon hankintoja käytettynä ja olemme myös saaneet ihanilta tuttavilta paljon "kiertotavaraa" lapsillemme. En myöskään hifistele lastenvaatteilla, vaan ostan lähinnä tarpeeseen. Meillä ei ole vielä hoitomaksuja eikä harrastusmaksuja. Eilen kuitenkin olimme ostamassa esikoisellemme suksipakettia ja mietin, että nytkö se ikä on tullut. Nytkö minun lapseni rupevat maksamaan hunajaa?

Koko itse ostostapahtuma oli, noh vähän hermoja raastava farssi. Mutta kuka käskee "vähän väsyneiden" lasten kanssa mennä "ihan nopeasti vaan kun täällä kerran ollaan". Ei ollut nopeaa, palvelua odotettiin 45 minuuttia. Siinä ajassa ehdin pulpauttaa tissin lahjakkaasti ulos ja tuntea miten jo muutamia päiviä myöhässä olevat kuukautiseni alkoivat. Katsokaas kun kyllä ne sieltä alkaa, jos ei varaudu. Alkoi. En ollut varautunut.

Kaiken lisäksi oli sauvat loppu koko liikkeestä. Ja naapuriliikkeessä yhtä "paljon" työntekijöitä, joten mututuntumalla sauvat kainaloon ja kotiin.

Kaiken kaikkiaan 5 vuotiaamme suksipaketti tuli kustantamaan 148 euroa. Yritin kovin viikkoja metsästää käytettynä, mutta kuten arvata saattaa, niin yritti moni muukin. Keskimmäiselle lapsellemme onneksi löysin käytettynä oikein hienot pinkit sukset.

Pyysin myyjältä hyviä ja halpoja suksia. Niitä ei kuulemma ole vielä keksitty. Ei tietenkään niin. Kuitenkin paketti oli edullisin ja yhdessä pohdimme sen menevän ainakin vielä ensi talvena oikein mainiosti, sukset ehkä jopa vielä sitä seuraavana. Vaikka hinta kirpaisi, niin yritin kovin uskoa, että kyllä kolmen lapsen kanssa niille käyttöä tulee. Ja varmasti tuleekin, mutta mietikkääpä jos joku talvi joudumme ostamaan kaikille kolmelle uudet talvivarusteet?

Se olisi suksista sitten sellainen 450 euroa. Vähintään. Siihen päälle luistimet, kypärät, mailat ja mitä näitä nyt sitten on. Kyllä lapset käyvät kalliiksi!

Kovin usein odotellaan, että lapset menevät kouluun ja hoitomaksut poistuvat kuukausilaskuista. Minä uskon, että aina löytyy jotain joka syö sen saman summan tililtä lähes joka kuukausi. Isommilla lapsilla on kenties sitten isommat harrastekulut, vaatekulut ja teknologiakulut. Esimerkiksi kolmen lapsen puhelimet tulevat maksomaan meille satoja euroja sitten joskus, vaikka sitä uusinta ja kalleinta mallia ostaisikaan.

Lapsista on paljon välttämättömiä kuluja ja sitten on niitä "välttämättömiä". Niitä, joita haluaa mahdollistaa lapselleen. Olen aina ajatellut, että rajansa kaikella. Niin pihistelyllä kuin lapsiin tuhlaamisellakin. Lapsensa eteen tahtoo tehdä kaikkensa, mutta esimerkiksi minä en ole valmis uhraamaan ihan kaikkea vaikkapa lasten harrastusten eteen.

Olen lukenut isästä, joka teki kahta työtä mahdollistakseen lapsena jääkiekon. Olen lukenut äidistä, joka kävi leipäjonossa, koska lapsen harrastus söi suuren summan rahaa joka kuukausi. Harrastukset voivat maksaa maltaita, mutta ei niiden ole pakko. Lapselle on osattava sanoa ei. Ei ole varaa, ei voi.

Helppoahan se on täällä huudella pienten lasten vanhempana jolla ei ole kokemusta asiasta. Mutta uskon ja haluan toivoa, ettei ajatustapani tästä muutu lasten kasvaessa. Vaikka se ei:n sanominen ja kyvyttömyys riipaisi sydäntä aina välillä.

Meidän perheessä on kolme lasta. Minä haluan, että heillä kaikilla on tulevaisuudessa samat mahdollisuudet harrastaa. Yhden lapsemme harrastus ei voi syödä koko budjettia. Olen ajatellut, että lasten harrastukset saisivat maksaa kuukaudessa korkeintaan lapsilisän verran ja sekin jo tuntuu kovin suurelta summalta.

Pakko myöntää etten ole koskaan ajatellut lasten hankintaa pitkän tähtäimen budjetin mukaan. Toki laskimme olisiko meillä kolmanteen lapseen rahaa, mutta lähinnä siltä kantilta, että kolmas lapsi vaatisi uuden auton ja uuden kodin. Tai "vaatisi", nämä on näitä mihin me olemme olleet valmiita rahamme kiinnittämään.

Toiset maksaa asunnosta, asuinalueesta ja autosta. Toiset lastensa harrastuksista. Toiset taas eivät näistä mistään, koska koko kuukausi käydään kaupassa taskulaskimen kanssa, jotta tiedetään syödäänkö loppukuusta oikein mitään. Elämä ei ole reilua ja tasapuolista, vaikka jokaiselle ihmiselle ja lapselle toivoisinkin samoja lähtökohtia ja mahdollisuuksia.

Minun lapseni tuskin tulevat traumatisoitumaan jos ja kun joskus sanon heille, että ei muuten onnistu. Ette voi ja ette saa. Toivon, että pystyn kasvattanmaan heidät niin, että he ymmärtävät sen kaiken mitä heillä on. Lastenhoitajan ja rekkamiehen palkalla ei osteta ferraria, mopoautoja tai kustanneta tuhansien eurojen harrastuksia vuodessa. Mutta palkoilla saadaan aikaiseksi ihan mukava ja kohtuullinen elämä. Sellainen elämä, että ruokakaupassa voi joskus vähän hössötellä ja säästämisen jälkeen voidaan joskus vähän reissata.

Haluan, että lapseni oppivat ymmärtämään, että on myös niitä lapsia jotka eivät saa edes sitä ylimääräistä tikkaria kaupasta. Toivon, että saan lapseni kasvatettua niin, että he ymmärtävät ja tietävät rahan arvon. Toivon, että teininä he ymmärtävät, että vaikka kaikkea he eivät voi saada niin he ovat kuitenkin onnellisessa ja etuoikeutetussa asemassa.

Sanotaan, että rahan tuoman onnen ymmärtää vasta sitten, kun sitä rahaa ei ole. Toivon, että me ei koskaan olla siinä tilanteessa, että jokainen sentti on laskettava. Koskaan ei kuitenkaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan, joten yritän mahdollisimman paljon opettaa lapsia ja itseäni nauttimaan myös niistä ei rahaa vaativista jutuista. Yhteisestä ajasta, ulkoilusta, retkistä ja satuhetkistä.

Niistä asioista jotka maksavat vain aikaa. Ja juuri sitä yhteistä aikaa me kaikki tarvitsemme.

Pienen vaivan jauheliha-perunasoselaatikko!

Jauheliha-perunasoselaatikko on arkiruokien aatelia, mutta vie aikaa sekä vaivaa aika paljon. Paitsi, kun hieman oikaisee ja tekee perunasoseen Lidlin pussimuusista! Lidlin siksi, että se vaan on parasta eikä maistu yhtään "pussimuusilta". Jos tiedätte mitä tarkoitan!

Pussimuusi on siitä oiva, että se valmistuu todella nopeasti. Vedenkeittimellä vielä nopeammin! Valmistan myös muusin aina suoraan uunivuokaan joten nopeutensa lisäksi tämä säästää myös tiskin määrää.

Hintakin on ihan älyttömän edullinen; 1,60€ paketti ja paketissa on 4 pussia muusijauhetta! Yhdestä pussista luvataan neljä annosta ja tuohon vuokaan meni kaksi pussia.

Pienen vaivan jauheliha-perunasoselaatikko

Tarvitset

2 pussia pussimuusia ohjeen mukaisesti valmistettuna

1 sipuli

700 g jauhelihaa

2 munaa 

Mausteita oman maun mukaan

(N. 1dl maitoa)

Valmista pussimuusit pakkauksen ohjeiden mukaisesti suoraan uunivuokaan. Pilko ja paista sipuli sekä jauheliha. Mausta jauheliha oman maun mukaan (esim lihaliemi, pippuria, suoaa, valkosipulimausetetta). Kaada jauheliha-sipulisekoitus vuokaan pussimuusin kaveriksi ja sekoita. Riko joukkoon kaksi munaa ja sekoita. Lisää joukkoon tarvittaessa maitoa jotta sötkötys on löysähköä. Paista 200 sateisessa uunissa n. 40 minuuttia!

Valmis!

Minä olen nuori äiti. Miltä se tuntuu?

Olen 25-vuotias kolmen lapsen äiti. Kun esikoisemme ilmoitti tulostaan olin vasta 19-vuotias. Usein ihmiset hämmästelevät lapsilukuani ja aika avoimesti yleensä kerronkin, että ensimmäinen oli iloinen yllätys ja siitä se ajatus sitten lähti. En ole edes ensisynnyttäjien keski-iässä ja täältä löytyy jo pieni katras.Ikä on vain numeroita, mutta miten minä olen kokenut "nuori äiti" tittelin?

Jos mietin aikaa tästä taaksepäin, vertaan lasteni odotusaikoja ja vauvavuosia, niin kyllä oman iän ja kokemuksen karttumisen huomaa. On niin paljon asioista joita olen tehnyt eri tavalla ensimmäisen ja viimeisen lapsemme kohdalla ja on niin paljon erilaisia toimintatapoja.

Iän ja kokemuksen karttuessa olen oppinut olemaan rennompi niin itseäni kuin muitakin kohtaan. En ole enää yhtään niin mustavalkoinen mielipiteideni kanssa, kun mitä olin esikoiseni ollessa pieni. Mutta eikö sitä sanotakin, että lapsia osaa kasvattaa parhaiten lapsettomat? Ehkä myös kokemuksen karttuessa olen oppinut luottamaan siihen, että kyllä minä osaan. Nuoresta iästäni huolimatta.

Suurimmat paineet olen luultavasti luonut itse itselleni, mutta välillä on tullut olo, että minun pitää todistella enemmän olevani hyvä äiti, koska olen nuori. Johtuen ehkä siitä, että sanat teini-äitiys ja nuoriäiti ilmenee aika usein negatiivisessa muodossa. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan ole koskaan saanut kuulla iästäni mitään negatiivista, ainakaan face to face. Onhan täällä netin puolella saanut kuulla joitakin ikäviä asioita.

On muuten jännä, miten meidän nuorten äitien kohdalla asioita lokeroidaan sen iän perusteella. Toimit noin, koska olet nuori. Et tekisi noin jos olisit hankkinut lapset vanhemmalla iällä. Joskus tämä toki voi pitää paikkaansa, mutta koskakohan äitimaailmassa hyväksytään se, että ehkä me kaikki vaan olemme erilaisia ja toimimme eri tavalla?

Eniten iästäni olen saanut kuulla, kun olen viettänyt omaa aikaa erossa lapsistani. Koska jos olisin hankkinut lapset myöhemmin, olisin kuulemma juhlani ehtinyt juhlia ja osaisin keskittyä lapsiini. Vanhemmitenhan sitä ei varmaan kaipaa omaa aikaa tai ystäviä...Olisiko tässäkin kuitenkin kyse luonteesta eikä iästä?

Positiivista asioista täytyy mainita se aina esiin tuleva nuorena jaksaa paremmin fraasi. Ehkä minun pitää hankkia se iltatähti kymmenen vuoden päästä ja kertoa pitääkö tämä paikkaansa? Uskon, että ainakin univelasta, synnytyksestä ja raskaudesta palautuminen on nopeampaa mitä nuorempi on. Samalla kaavalla kuin krapula ja yön juhlimisesta palautuminen: vuosi vuodelta palautumisaika pitenee.

Nuoren ikäni huomaa myös siinä, että usein olen se porukan nuorin äiti. Kerhoissa, muskareissa ja vanhempainilloissa. Nyt kolmannen lapsemme vauvavuotena olen yhä useammin törmännyt vähän nuorempiin, minun ikäisiini äiteihin, erona se että heille lapsi on ensimmäinen ja minulle kolmas. Kaveripiirissäni on ikäisiäni äitejä, mutta uudet tuttavuudet ovat lähes poikkeuksetta vanhempia.

Olin 20-vuotias, kun esikoisemme syntyi. Vaikka olin nuori, oli elämäntilanteeni erilainen mitä ehkä olisi voinut kuvitella. Minulla oli ammatti, vakituinen työpaikka ja oma-asunto. Vaikka parisuhde oli tuore, oli minulla aika hyvät lähtökohdat selviytyä "yllätyksestä" kunniakkaasti. Olen saanut hyvän kasvatuksen, minulla oli ja on edelleen loistava lähipiiri enkä ollut kaveripiirini ensimmäinen äiti. Vaikka olin nuori ja osasin olla vastuuton, osasin myös aina ottaa vastuuta ja osasin elää myös aikuisten elämää. Ja täytyy todeta, että se mitä en osannut niin lapsi hyvin nopeasti opetti.

Välillä olen miettinyt olisinko kasvanut tällaiseksi aikuiseksi jos en olisi tullut nuorena äidiksi? Äitiys ja vanhemmuus kuitenkin lähes poikkeuksetta muuttaa ihmistä ja elämäntilannetta. Vaikka raskaus olisi miten haluttu ja suunniteltu, niin eihän tähän kaikkeen osaa varautua. Kolmesta lapsestani jokainen on muuttanut minua.

En koe, että ikäni olisi koskaan ollut ongelma tai painolasti minulle. Päinvastoin olen ylpeä ja onnellinen siitä, että näin nuorena minulle on suotu kolme aivan mahtavaa tyttöä.

Minä olen nuori. Minä olen äiti. Ja hyvä sellainen. Ikä on vain numeroita ja eihän meistä naisista kukaan enää 25 vuoden jälkeen vanhene eihän?

Onko siellä muita nuoria äitejä? Kenties jopa teini-äitejä? Millaisia ennakkoluuloja ja odotuksia olette kokeneet vai oletteko?

Ja uusiksi meni koko unikoulu!

Hoh hoijaa. Se unikoulu meni sitten siinä.

Itseänihän minä tavallaan saan syyttää. Ja poskihampaita...Ilona aloitti neljän poskihampaat tekemisen samanaikaisesti ja yöunet meni kitinäksi ja kipuhuudoksi. Pronaxenin avulla nukuttiin ihan ok muutama edellinen yö, mutta siinä vaiheessa se olikin sitten jo liian myöhäistä unikoulun kantilta. Peli oli jo menetty ja vauva siirtynyt takaisin kainaloon.

Ei tuntunut inhimilliseltä kiduttaa toista omassa sängyssään kun hän selvästi oli Panadolista huolimatta kipeä. Oli hetkiä, kun hän vain huusi ja huusi tissistä, sylistä ja kainalosta huolimatta. Koko talon unet häiriintyivät joten mentiin sieltä mistä aita oli matalin. Ja inhimillisin. Silläkin uhalla, että tiesin unikoulun olevan siinä vaiheessa ihan turha yritys.

Helpolla päästiin unikoulun kanssa, mutta lyhyeksi jäi se virsi. Kyllä me vielä uudelleen se toteutetaan, mutta en tiedä koska. Joku viisas joskus sanoi, että aina tulee uusi vaihe, kun yöt menevät huonoiksi. Ehkä siis nyt odotamme hetken, jos näitä hampaita nyt enemmänkin satelee. Ainakin kulmahampaat näyttävät tekevän myös tulojaan.

Se hyöty unikoulusta oli, että tissin perään haikailu öisin vähän rauhoittui. Nyt vaan pitää pitää omaa pää kovana, etten kitinän alkaessa tyrkkää heti maitobaaria suuhun vaan yritän muita keinoja.

Että niin. Kivaa oli niin kauan kuin sitä kesti.

Syntien päiväkirja äitiydestäni

11.1.2019

Ainiin, mutta tänään onkin oikeasti 12.1.2019. Syytän univelkaa ja poskihampaita.

Rakas päiväkirja, aamulla kun heräsin olin täynnä tarmoa. Eilinen laivareissu lasten kanssa meni super hyvin - johtuen ehkä siitä, että aikuisia oli 4 minun lisäkseni - ja siitä innostuneena oikein pursusin hyvää vibaa vanhemmuudestani. Kello oli 7 aamulla, joten pistin kahvin tippumaan ja lysähdin säkkituoliin katsomaan Greyn Anatomiaa. Vasemmalla kädellä leikitin talon nuorinta ja toivoin, että isommat nukkuisivat vielä hetken. En jaksa vielä viihdyttää ja olla ihan satalasissa läsnä. Se siitä innosta ja puhkumisesta.

Lupasin lapsille viedä heidät illemmalla hiihtämään. Ei innostanut, joten lähetin miehen heidän kanssaan kävelylenkille ja painuin itse aivan eri suuntaan spotifyn podcastit huutaen. Ihan pieni hengähdystauko, ennen kuin katsottaisiin yhdessä eilinen VOF ja herkuteltaisiin. Tällä setillä tiesin, ettei hiihdon puuttuminen harmittaisi...

Televisiota katsellessamme hyssyttelin lapsia aivan liian monta kertaa. On ihanaa, kun lasten kasvaessa tulee yhteisiä ohjelmia, mutta he eivät malta olla hiljaa tai paikallaan kuin kohokohtien ajan. Ja kun äitiä kiinnostaisi muutkin ohjelman osiot...Olen kyöni ja katson ensi viikon jakson etukäteen, jotta saan keskittyä. Leikin sitten yllättynyttä kun ensi perjantaina tuolit kääntyilee ja ihmiset laulaa.

Ohjelman päättyessä kello oli liikaa ja lapset kierroksilla. Pyykit koneessa ja hampaat pesemättä. Voi olla, että olin hieman äkäinen riehuville lapsille. Voi olla, että lasten mennessä nukkumaan lasiin lirahti hitusen enemmän kuin se 12cl viiniä. Sentti lisää jokaisesta tämän päivän sisarustappelusta ja uhmasta.

Vitsi, vitsi. Siihen ei olisi riittänyt edes eilisen reissun 6 tuliaispulloa.

Toiset toistaa rukouksia saadakseen syntinsä anteeksi. Luulen, että tässä kohtaa riittää muutama let it go ja Bom kah.

Rakas päiväkirja, nähdään taas seuraavassa synninpäästössä.

Tyhjän jääkaapin pelastaja: tomaatti-linssikeitto!

Tämä on ruoka jonka ainekset löytyvät aina meidän kuiva-ainekaapista! Keitosta saa muuten myös oivan pastakastikkeen, esimerkiksi meidän sormiruokailija saa aina ennen keiton soseuttamista tomaatti-linssikastikkeen makaronin kaveriksi.

Tarvitset

1 purkki paseerattua tomaattia

1-2 tölkkiä tomaattimurskaa

tomaattipyrettä oman maun mukaan

1 sipuli

1-2 valkosipulin kynttä

1 purkki kermaa

2-3 kourallista punaisia linssejä

Vettä

Mausteita oman maun mukaan

Pilko ja kuullota sipuli sekä valkosipuli kattilassa. Lisää joukkoon paseerattu tomaatti, tomaattimurskat, tomaattipyree, linssit, mausteet ja tilkka vettä. Keitä n. 10 minuuttia kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä kypsymisen aikana. Soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää kerma ja kiehauta. Valmis!

Keittoa ei välttämättä tarvitse soseuttaa, mutta epäilevät lapseni vierastavat linssiklimppejä. Tämä keitto uppoaa lapsilleni yllättävän hyvin ja pienet kulinaristit kommentoivat ensimmäisen kerran jälkeen keittoa "ihan maistuvaksi ketsuppisopaksi". 

Isompien lasten kotihoito oli todellakin paras päätös

Tänään aamulla herätyskello soi 7:15. Löin herätyskellon kiinni ja jatkoimme unia 8:45 asti. Olisi ollut kerhopäivä, mutta me jatkoimme unia. Kotiäitiys on ihanaa!

Oikeasti tämä johtui siitä, että isommat lapset heräsivät 04:00 pikkusiskon itkuun ja saivat uudelleen unta vasta joskus 05:30 aikoihin. En raaskinut repiä heitä ylös sängyistään koska ei ole pakko.

Isompien lasten kotihoito. Paras päätös ikinä.

Muistan miten minulta varmisteltiin, että oletko nyt aivan varma, kun kerroin että aion pitää myös isommatkin tytöt kotona kun vauva syntyy. Olin ja olen edelleen. Päätös oli todellakin oikea ja me olemme kaikki nauttineet tästä kiireettömyydestä.

Meidän lapset tykkävät olla kotona. Heillä on seuraa toisistaan, naapureiden sekä tuttujen lapsista. He käyvät 2 kertaa viikossa seurakunnan kerhossa ja se on heille tarpeeksi. Mietin onko lapseni oikeasti vähään tyytyväisiä vai oletetaanko nykyään vain lasten tarvitsevan enemmän aktiviteetteja ja toimintaa mitä he todellisuudessa tarvitsisivat?

Suosittelen kaikkia kokeilemaan tätä kiireetöntä ja mahdollisimman aikataulutonta arkea jos vain yhtään on sellainen fiilis. On ihanaa, kun ei ole mihinkään aamuisin pakko lähteä. Vaikka ymmärrän, että hyvästä päiväkotipaikasta ei kannata todellakaan aina luopua. Meillä onneksi oli se tilanne, että muuton takia päiväkoti olisi joka tapauksessa vaihtunut, joten sitä ei tarvinnut edes miettiä. Mutta itse koen, että raskaampaa olisi aamulla viedä lapset hoitoon kellon käskemällä ajalla ja hakea kellon käskemällä ajalla. Ja rehellisesti pakko myöntää, että yksi iso syy kotihoidolle oli myös raha. En millään raaski maksaa hoitomaksuja, kun hoitopaikoille ei tarvetta ole.

Enkä väitä etteikö olisi päiviä, kun mietin tämän olleen virhe. On päiviä kun lapsilla ei ole mitään tekemistä. On päiviä, kun he tappelevat koko ajan ja hypin seinille. On päivä, kun olen valmis viemään heidät naapurin oven taakse ja jättämään sinne. Ja on pakko myöntää, että kyllähän minä myös mietin sitä puolta, että pärjääkö lapseni päiväkodissa ja eskarissa syksyllä samalla tavalla kuin muut, koska ovat olleet kotihoidossa. Lähinnä siis eskarin kantilta. Mutta toisaalta jos he olisivat hoidossa, pohtisin asiaa toisin päin; olisiko heidän parempi kotona? Uskon, että molemmilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa.

Isompien lasten kotihoitoa ehkä pelätään vähän turhaan. Minä ainakin tunnen, että pääsen helpommalla näin. Isommista lapsista on seuraa sekä apua ja perheen vauva viihtyy uskomattoman hyvin heidän seurassaan. Ja isommat lapset pitävät minut liikkeellä, koska heille pitää keksiä aktiviteetteja. Jos olisin kahdestaan vauvan kanssa jäisin varmasti enemmän kotiin ja olisin luultavasti taas kerran vähän alakuloinen ja yksinäinen äiti.

Onneksi me saamme valita jokainen oman perheemme tilanteen mukaan. Minulle maksetaan siitä, että olen kotona lasteni kanssa. Ja minulla on työpaikka mihin palata. Ihanaa myös, että lapsillani olisi mahdollisuus olla päivähoidossa jos sellainen olisi meidän perheelle tarpeen. Ymmärrän älyttömän hyvin - useana hetkenä viikossa... - miksi jotkut haluaa pitää lapset päivähoidossa vaikka itse ovat vauvan kanssa kotona. Onhan tämä nyt älyttömän rankkaa aina välillä. Mutta minun kohdallani todellakin sen kaiken vaivan arvoista.

Pintakuiva ja herkkä kasvojen iho? Pelastus on täällä!

Muistatteko, kun hetki sitten kyselin teiltä apua iho-ongelmiini. Kasvojeni iho on kuiva sekä herkkä ja kuivuessaan ongelmana on pienet näppylät sekä epäpuhtaudet erityisesti otsassa. Talven tultua kasvot kuivuivat entisestään ja oli pakko etsiä jotain pelastusta.

Pelastus löytyi Ruohonjuuresta ja nyt muutaman kuukauden käytön jälkeen uskallan hehkuttaa ja suositella tuotetta ihan jokaiselle: Hyaluronihapposeerumi! Omani on Evolven seerumi, 99 % luonnonkosmetiikkaa.

Seerumin luvataan kosteuttavan ihoa ja sitä se totta vie tekee! Laitan seerumia kasvoille joka aamu sekä ilta ja olen melkein kokonaan päässyt eroon esimerkiksi otsan pienistä ja ärsyttävistä näppylöistä jotka ilmaantuvat, kun kasvot eivät saa kosteutta tarpeeksi.

Seerumin luvataan myös tasoittavan ryppyjä sekä juonteita. Tätä en voi allekirjoittaa, koska en - ainakaan omasta mielestäni - vielä omista ryppyjä tai juonteita. Tosin jossakin netin syövereitä tutkiessani sanottiin, että tämä on loistava tuote juuri ensimmäiseksi "ryppyvoiteeksi" jo ihan meille alle 30-vuotiaillekkin. Tämä tosin oli vain jonkun mielipide, ei mitään tutkittua faktaa kai takana.

Pullon hinta on n. 30 euroa ja hinta voi tuntua isolta. Mutta olen tosiaan käyttänyt tätä seerumia aamuin illoin nyt parin kuukauden ajan ja pullo ei ole vielä edes puolessa välissä. Todella pieni määrä riittää koko kasvoille!

Seerumi itsessään ei kyllä riitä kasvoilleni pelkästään. Sen lisäksi käytän l300 kasvovoidetta sekä iltaisin vielä päälle kookosöljyä. Sekä Lidlin herkälle iholle tarkoitettua kasvovettä. Järjestyksessä kasvovesi, seerumi, kasvovoide sekä kookosöljy. Muut tuotteet ovat kuitenkin olleet käytössä jo kauan, joten ero on huima, kun lisäsin seerumin tuohon letkaan mukaan.

Yksi pieni suuri muutos on myös auttanut kasvojen kiristävään tunteeseen ja kuivuuteen: lopetin puuterin käyttämisen. Juhlissa toki sitä sipaisen , mutta Joe Blascon meikkivoiteen kanssa puuterille ei arjessa ole tarvetta ja tämä on ehdottomasti auttanut kuivan ihon kanssa!

Kaipa se vaan on todettava, että 25-vuotiaana iho todellakin tarvitsee jo hoivaa sekä huolenpitoa!

Meidän unikoulu!

Uuden vuoden yönä sain herätä tunnin välein imettämään. Aamulla päätin, että nyt riitti. Vuoden ensimmäisestä päivästä lähtien meillä on unikouluteltu!

Meidän unikoulu alkoi sillä, että siirsimme vauvan pinnasängyn omaan huoneeseen. Tiesin, että keskellä yötä antaisin helposti periksi jos vuosikkaan sänky olisi edelleen minun vieressäni. Tähän asti siis olemme nukkuneet oikeastaan perhepedissä. Ilona on nukahtanut omaan sänkyynsä, mutta herännyt 1-2 tunnin päästä tissille ja siitä jäänyt kainaloon. Viimeisen kuukauden aikana yöt ovat menneet aina vain huonommaksi ja tissistä on tullut tutti. Heräilyä on ollut tunnin välein ja aina on ollut pakko saada tissi suuhun.

Luin tassuttelu unikoulun ohjeet, mutta emme ihan noudattaneet niitä. Tavoitteeksi asetin, että yöimetykset vähenisi ensin yhteen ja imetys tapahtuisi jopa enemmänkin aamun puolella. Muuten saisi riittää silitys ja syli. Kuitenkin tarkoituksena niin ettei vauva nukahtaisi koskaan syliin tai tissille, vaan aina omaan sänkyyn.

Unikoulua on takana nyt neljä yötä ja vitsit miten upeasti se on mennyt! Ensimmäiset kolme yötä Ilona heräsi kolmisen kertaa kitisemään, ei siis edes oikein itkemään! Silittely on auttanut hänet takaisin uneen 5-20 minuutin aikana. Yhden kerran olen yössä imettänyt, yleensä sitten aamuyön puolella. Sen jälkeen Ilona on aina nukkunut aamu kahdeksaan tai yhdeksään asti ilman herätyksiä. Niin mahtavaa.

Viime yö oli jo upea. Tino oli käynyt laittamassa tutin suuhun 1:30 aikoihin ja minä imetin Ilonan 5 aikoihin ja aamulla heräsin itse ensimmäisenä 8:40 ja ihmettelin kun koko talo oli unessa. Tältäkö tuntuu kun ei ole koko ajan ihan kuoleman väsynyt?

Oikeastaan kyllä viime yö oli vasta sellainen, että olen saanut kunnolla levättyä. Nimittäin johtuen tottumuksesta takia tai siitä, että kroppa on jotenkin ylikierroksilla, niin olen itse kärsinyt unettomuudesta. En ole millään saanut unta illalla enkä yöllä tai aamuyöllä jos olen herännyt. Muutama yö sitten unisaldoni oli ehkä 1,5 tuntia. Mutta uskon, että kyllä se tästä. Kunhan hyvät yöt vakiintuu enkä koko ajan vain odota, että toinen heräisi kitisemään ja koska täytyy taas nousta!

Katsotaan jääkö yöimetys itsestään jossain kohtaa pois vai unikoulutetaanko sekin sitten jossain kohtaa. Kuitenkin tämä on jo niin suuri muutos ja hiljaa hyvää tulee! Oma huone ja perhepedistä luopuminen on pienelle iso asia, joten katsotaan sitten muita muutoksia ihan rauhassa.

Jo yhden mahtavan yö jälkeen huomaan omassa olossa muutoksen. Ihanaa! Pakko valvominen on ihan kamalaa ja vihdoin vähän helpottaa. Toki huonoja öitä on varmasti vielä luvassa ja kolmen lapsen kodissa aina joku tuntuu heräilevän ja valvottavan, mutta kuitenkin. Toivon, että väsymyksen helpottaminen näkyisi erityisesti vastustuskyvyssä sekä mielialassa.

Näillä eväillä on hyvä lähteä hakemaan tänään vähän univelkaa takaisin Turun yöelämään, mutta se on sen arvoista. Se on sitä henkisen hyvinvoinnin hoitamista, kun ottaa vähän omaa aikaa.

Pelkäsin ja jännitin unikoulua ihan turhaan. Ollaan päästy tosi helpolla! Tai sitten vaan oltiin kaikki valmiita tähän muutokseen.

Vuoden 2018 blogitulot!

Lupailin tuossa taannoin postausta vuoden 2018 blogituloistani jahka vuosi olisi taputeltu loppuun. Yhtä palkkaa lukuunottamatta  viime vuoden tienestit on tarkasti tiedossa, joten nyt on aika kertoa teille mitä minä blogin sekä somen kautta tienaan. Yleensä siis myyn yhteistyönä blogi+sosiaalinen media paketin, joten pelkästään blogituloista nämä tulot eivät tavallaan koostu. Blogi kuitenkin on se kanava joka eniten työllistää ja jolla eniten tienaan. Euroakaan en ole vuonna 2018 tienannut pelkän sosiaalisen median avulla, vaan yhteistyö on aina sisältänyt ensisijaisesti blogipostauksen tai pari.

Ennen kuin kerron teille summan, mieti arviosi mitä minä olisin voinut tienata? Usein ajatellaan nimittäin, että tällä hommalla lyödään helposti rahoiksi. Ei todellakaan.

Alustetaan sen verran, että olen blogannut jo vuosia. Nyt on menossa kuudes vuosi. Blogini ei ole suuri eikä pieni, mutta viikossa tavoitan helposti tuhansia ihmisiä. Tähän kun vielä lisätään sosiaalisen median näkyvyys, niin kyllähän siellä ruudun toisella puolella ihan kivasti on jo ihmisiä. 

Vuodesta 2018 bloggasin elokuuhun asti Kaksplussan portaalissa ja sen jälkeen olen blogannut Lifien yhteisössä. Sekä Kaksplussan että Lifien kautta olen tehnyt yhteistöitä, mutta myös solminut omia sopimuksia. Sopimusten takia en tarkkoja kuukausikohtaisia summia voi kertoa, mutta koko vuoden tulot voin paljastaa.

Vuonna 2018 ne olivat 4191 euroa. 

Yllätyitkö?

Koska en pidä blogiani esimerkiksi minkään lehtitalon alla enää, koostuu tuloni vain ja ainoastaan erikseen tekemistäni yhteistöistä tällä hetkellä. Suurin osa teksteistäni on siis kirjoitettu vailla palkkaa, "vain omaksi iloksi". Toki eihän kukaan jaksaisi lukea jos pelkästään kirjoittaisin yhteistyöjuttuja eihän? Mutta ei myöskään kukaan jaksaisi tehdä tätä hommaa, ellei sydän olisi mukana. 

Vuonna 2018 kirjoitin 258 tekstiä. Jos ansaitsemani rahat jaettaisiin tasan jokaisen tekstin kesken, tulisi yhden tekstin hinnaksi vähän reilu 16 euroa. Tästä miinustamme vielä verot sekä joskus käyttämäni laskutuspalvelun palvelumaksun. Pieni maksu jopa tunteja vievästä työstä. Mutta silti tätä teen, koska rakastan tätä. Enkä minä rahan takia tätä tee, vaikka jokainen euro on kotiin päin ja olen ylpeä jokaisesta eurosta jonka tätä kautta saan. Ja onhan tuo reilu 4 tonnin summa ihan mahtava lisä kotiäidille!

Ainiin, ja saadaanhan me bloggaajat tunnetusti sitä ilmaista krääsää tuutin täydeltä! Ei, en kyllä saa. Vuonna 2018 olen blogin kautta saanut "ilmaista krääsää" muutaman voide&vitamiinipurkin pr näytteiden verran. Muuten aina siitä tavarasta on sovittu työ, joko rahalla tai ilman. On suuri säästö saada esimerkiksi rattaat ilman, että maksan niistä puhdasta rahaa yhtään. Mutta se säästö vaatii tuntien koneella istumisen ja ihan oikeaa duunia, jotta saan tuotteen "maksettua".

Minulle bloggaaminen on elämäntapa, niin rakas harrastus. Jokainen sentti on kotiin päin, jokainen tehty yhteistyö on plussaa kukkarolle. Parasta tässä hommassa on se, että voin tehdä tätä kotona. Vaikka kieltämättä joskus kolmen lapsen kanssa meinaa tunnit vuorokaudessa loppua kesken. Silti tässä on sitä jotain, joka aina vaan antaa intoa ja ideoita tuottaa sisältöä. 

Millainen on blogivuosi 2019? En osaa yhtään sanoa. Se tässä hommassa on parasta, kun ei yhtään tiedä mitä vuosi tuo tullessaan. 

On myös yksi iso kysymysmerkki vuoden 2019 sisällä: Mitä käy blogille ja somehommille, kun syyskuussa palaan takaisin työelämään?