Parhaat vinkkini kotitreeneihin!

Urheiluelämäni on yhtä isoa memeä. Olen nimittäin nähnyt kaksi minuun oikein sopivaa korona&uhreilumemeä. Toisessa naurettiin sille,  kun on juuri sopinut salisopimuksen kunnes korona sulkee salit, check! Toisessa taas naurettiin, että ensimmäistä kertaa kesäkunnossa kesänä jolloin kukaan ei pääse ulos, check.

Hah hahahhahaaa...

Toisaalta eihän tässä kesäkuntoa tavoitella, vaan vahvempaa minää tästä hamaan tappiin. Mutta lyhyessä ajassa muutokset on ollut huimia joten voin sanoa olevani kesällä paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen.

Mutta jaetaan parhaat vinkkini siihen miten kotona voi liikkua ja kuntoilla ilman salia!


Tämä Facebook sivu! Fitclub Finlandin ilmaiset treenit monta kertaa viikossa. Monipuolisesti erilaisia treenejä joita voi tehdä joko livelähetyksen aikana tai jälkikäteen. Kaksi treeniä yhdistämällä saa helposti ohjelmaa yli tunniksi! Välineitä ei tarvitse kaikissa ollenkaan, osassa tarvitaan pienvälineitä eli kuminauhaa tai käsipainoja. Niiden kanssa ylipäätänsä pääsee aika pitkälle kotikuntoilussa.

Täältä Instagramista löytyy selkeitä ja helppoja kotitreenejä ja paljon KEHONPAINOTREENEJÄ eli voi suorittaa ilman välineitä.

Otin tälle salille jäsenyyden ja heidän Instassa  on myös kivasti kohokohdissa erilaisia treenejä joita voi suorittaa helposti kotona.


Nettihän on oikeasti aika pullollaan erilaisia kanavia joiden kautta löytää materiaaleja. Mutta minulle tuli aluksi liikaähky enkä oikein osannut tehdä mitään, joten otin nämä kolme kanavaa käyttööni ja teen heidän tuottaminaan jumppia, koska ne tuntuu tosi kivoille ja tehokkaille! Kotonakin todella saa hien pintaan ja lihakset seuraavaksi päiväksi kipeäksi.

Yksi suurin vinkki kaikille perheellisille: hyödynnä pikku kakkonen. Itse ainakin olen illalla niiiiin väsynyt että jumppa meinaa jäädä tekemättä joten olen yrittänyt suorittaa ne ennen lasten nukkumaanmenoa. Usein lapset tykkäävät jumpata myös mukana, mutta on ihan kiva joskus treenata ilman selkään hyppivää taaperoa ä, hah.

Ja hei jos joku aloittaa kuntoilun NYT, niin ota valokuvia. Ja ota muutenkin aina välillä. Minua ainakin motivoi se,että huomaan kuvissa jo huiman eron entiseen vaikkei aikaa ole kulunut kuin pari kuukautta. Vaaka ei kerro minulle itseasiassa mitään, paino on aikalailla sama mitä ennen liikuntakärpäsen iskua. Se tarkoittaa sitä, että lihasmassa on kasvanut. JES!

Minulla itselläni on välineinä muutama kuminauha, kahvakuula, käsipainot ja minikumppari. Niillä pääsee jo aika pitkälle!

Tärkeintä kuitenkin on se, että liikunta tuntuu kivalle ja siitä tulee mahtava fiilis. Tulokset ainakin motivoi minua hurjasti, mutta kaikkein paras motivaattori on se fiilis joka liikunnasta tulee. Kun se pysyy yllä minulla,  niin pysyy liikuntakärpänenkin! Odotan innolla sitä aikaa, kun pääsen taas ryhmäliikuntatunneille,  mutta näiden sivustojen avulla jaksan panostaa liikuntaan sinne saakka! Ja on ainakin sitten jumppia takataskussa joita tehdä miehen iltavuoroviikkoina, kun tunneille en pääse.

Tässä vielä ero 2kk treenin jälkeen! Tosin vanhempi kuva on vanhempi, ehkä tammikuulta tai joulukuulta? Mutta kuitenkin lähtötilanne.

Kehityskuvia löytyy myös mun instasta!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

ÄLÄ TUIJOTA VAAKAA! Jos aloitat elämäntaparemontin, niin unohda vaaka. Ota kuvia ja mittoja mielummin. Mua ainakin motivoi taas huomata miten näissäkin kuvissa on jo eroa, vaikka aikaa kuvien välillä on noin kuukausi. Viimeinen kuva on otettu joulukuussa joka varmaan kuvastaa sitä mistä helmikuussa lähdettiin. Tästä huomaa myös millaisen illuusion housujen vyötäröllä voi luoda! ÄLÄ siis tuijota vaakaa muttei myöskään somea vertaillen❤ P.s edelleenkään painossa ei oikeastaan MITÄÄN muutosta, lihasta on siis tullut tilalle 💪💪#elämäntapamuutos#beforeandafter#ennenjajälkeen#terveys#liikunta#treeni#momof3

Henkilön Momlife / Family / Lifestyle (@tehtavanimikkeenablogi) jakama julkaisu Maalis 31, 2020 kello 8.24 PDT

Taas uusia tuulia työrintamalla: vähennän töitä

Onko nämä uusia tuulia? Vanhoja uusia tuulia. Mutta asiaan: minä päätin vähentää 100 % työviikon lyhyemmäksi työajaksi. Tulen muutaman viikon päästä tekemään vain 6 tunnin päiviä.

Miksi näin?

Ajatus tästä itseasiassa oli vireillä jo silloin kun palasin syksyllä hoitovapaalta töihin. Se jäi kuitenkin, kun ajattelin, että haluan parhaani mukaan elvyttää meidän taloutta hoitovapaan jäljiltä. Nyt ajatus heräsi uudelleen, kun mietin ensi syksyä. Esikoisemme aloittaa koulun ja iltapäiväkerho kustantaa Liedossa 120 euroa kuussa joka on paljon enemmän mitä hänen eskarinsa täydentävästä hoidosta nyt maksamme.

Pienellä laskutoimituksella tajusin, että syksyllä pienemmällä työajalla saisimme iltapäiväkerhon pois laskuista ja näin ollen säästäisimme sen reilu satasen kuussa. 80 % palkka, kelan myöntämä joustava hoitoraha ja iltapäiväkerhon tuoma säästö syksyllä, niin todellisuudessa meidän talous kärsii tästä n. 200 euroa kuussa.

Joka on aika vähän siihen nähden mitä tästä saan itsekin. Vaikka raha puhuu monessa asiassa, niin nyt minulla on mahdollisuus arvottaa oma aikani ihan eri tavalla. Onhan minulla tietenkin myös oma napa tässä takana.

Nimittäin minähän teen tällä hetkellä oikeastaan kahta työtä. Vaikka somehommat ovat vain sivutyö, niin joka päivä teen niitä. Kirjoitan, kuvaan, suunnittelen, laskutan, vastailen sähköpostiin..jne. Ajallisesti en edes puolikasta työpäivää, mutta kuitenkin.

Kaksi työtä, kolme lasta. Joka toinen viikko hoidan paljon asioita yksin. Vaihtelen vuoroja työkavereideni kanssa kun en voi kaikkia tehdä ja stressaan ehdinkö hakemaan lapset ennen kuin päiväkoti menee kiinni vai pitääkö valjastaa joku lähipiiri tähän tehtävään.

Ihan turhaan teen tämän kaiken, kun mahdollisuus muuhunkin olisi. Enemmän aikaa yhdessä,  enemmän aikaa ja jaksamista myös sivutyölleni iltaisin. Lapsille lyhyemmät hoitopäivät. Minulle vähemmän stressiä työvuorojen venkslaamisesta ja hiki hatussa päiväkodista toiseen juoksemista.

Todellakin sen rahan arvoista mitä tässä menetän. Sitä ei voi mitata satasissa.

Ajatus oli aluksi aloittaa tämä vasta syksyllä, mutta koska tilanne töissä on vähälapsinen - koska korona - ,  niin aloitankin tämän jo nyt heti, kun seuraavat työvuorolistat on muutaman viikon päästä käyty läpi. Tämä helpottaa arkeamme niin paljon ettei uskoisikaan.

Pieniä päätöksiä joilla on suuri merkitys. Tämä oli yksi niistä.

Minulla oli eilen lyhennys ja työpäivän oli vain 6 tuntia ja 50 minuuttia. Nukkarissa lapsia nukuttaessani mietin, että hassua. Kohta joka päivä on tälläinen lyhyt. Niin ihanaa.

On ihana ajatella,  että miehen iltavuoroviilkoina voin ehkää käydä puolen tunnin lenkillä ennen kuin haen lapset tai kulkea fillarilla töihin jotta pääsen niinä viikkoina edes vähän liikkumaan. On ihana ajatella, että ei enää stressiä siitä kuka vaihtelee kanssani vuoroja ja ehdinkö hakemaan lapset hoidosta. Ja mikä parasta; vaikka kulkisin pyörällä töihin, niin lasteni hoitopäivät eivät veny kovin pitkiksi.

Tämä oli puhtaasti itsekäs päätös, jotta minä pääsen helpommalla. Päätös jossa minulle jää käteen enemmän aikaa itseni ja lasten kanssa. Enemmän aikaa, vähemmän stressiä. Ihanaa olla itsekäs! Senkin uhalla, että kuukausitulot hieman pienenevät.

Tämä päätös mahdollistaa myös sen, että tarvittaessa minähän voin tehdä joskus tunnin verran vaikka somehommia ennen kuin haen lapset. Ihanaahan  se olisi, että viikonloput olisi viikonloppuja. Ajankäytön priorisointi ei ole vahvuuksiani, mutta ehkä nyt on aika ottaa kalenteri ja suunnitelmallinen to do lista käyttöön ja opetella.

Vitsit mitä mahdollisuuksia tämä pieni päätös toikaan mukanaan!

LOL pallojen kuoret pääsiäisenä hyötykäyttöön!

Tunnustan olevani joskus hieman saamaton ja tällä kertaa siitä oli kovasti hyötyä. Sain nimittäin muutama tovi sitten lapsille yhteistyön kautta muutamat LOL pallot, sellaiset vähän isommat. Pinosin pallojen kuoret tiskipöydälle jotta ne kulkeutuisivat siitä roskiin. Vaan eivät kulkeutuneet ja sitten minulla välähti.

Mehän istutetaan tänä vuonna pääsiäisruohot niihin! Kätevää ja helppoa. Kuorissa on ihan osuva kuviointikin tähän tarkoitukseen. Pienistä palloista saa myös kivat istutukset, niitä voi tehdä vaikka useamman!

Tai emmehän me tänäkään vuonna istuttaneet pääsiäisruohoa, vaan pääsiäis herneenversot. Ne saa siitä sitten mutustella suihinsa. Joku muuten töissä mainisti, että popparin siemenistä saa samalla liota istuta periaatteella aika nopeasti kivoja kasvustoja, täytyykin kokeilla tällä viikolla sitäkin! 

Earth Hour voi olla ihanaa yhteistä tekemistä koko perheelle!

Postaus on toteutettu  WWF:n & Indieplacen yhteistyönä ja sitä on tuettu ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin

Nyt, kun poikkeuksellisten olojen vuoksi meillä kaikilla perheillä on enemmän yhteistä aikaa. niin käytetäänkö siitä muutama hetki ympäristön tilanteesta puhumiseen? Ensimmäinen hetki postauksen lukemiseen ja näiden asioiden pohtimiseen ja sitten ensi lauantaina 28.3 kello 20:30-21:30 sammutetaan valot.

Earth Hour on ympäristöjärejstö WWF:n järjestämä tapahtuma jota Suomessa on vietetty vuodesta 2009. Tapahtuma on tunnettu siitä, että miljoonat ihmiset sammuttavat turhat valot tunniksi maaliskuun viimeisenä lauantaina 20:30 paikallista aikaa. Kyseessä ei ole energiansäästötempaus, vaan ele jolla voi osoittaa huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä.

Pääsin tämän kaupallisen yhteistyön tiimoilta miettimään miten me aiomme tänä vuonna viettää Earth Houria. Ja me aiomme  viettää lasten kanssa Earth Houria menemällä ulos keräämään roskia taskulampon valossa. Aika kivaa tekemistä koko perheelle eikö? Helppoa ja kivaa ja samalla oiva sauma keskustella lapsen kanssa ympäristöstä huolehtimisesta ja meidän jokaisen vastuusta yhteisestä maapallosta. Alle kouluikäisille lapselle voi jo paljon selittää asioita ja he ymmärtävät paljon, kun selittää ikätasolla. Roskat ei maadu, saastuttaa luontoa erilaiset myrkyt niissä ja ne voivat mennä eläinten kurkkuun ja näin ollen olla vaaraksi niille.

Taskulampulla roskien metsästäminen on hauska keino tehdä helposti luonnolle hyvää! Kuka sanoi, että ympäristön suojeleminen ja auttaminen on tylsää ja vain aikuisten hommaa?

Myöhäisen ajankohdan vuoksi toki voi olla, että itse roskien kerääminen ajoittuu hivenen aikaisemmalle ajankohdalle ja itse "pimeän tunnin" aikana suoritamme Earth Hourin toisen osiomme, nimittäin lettukestit kynttilänvalossa. Gluteenittomat ja maidottomat letut, tässä meidän lemppari letturesepti!

6 dl Riisimaitoa tai muuta kasvispohjaista maitoa
2 kananmunaa
(2 tl sokeria) Itse käytän kasvimaidosta riippuen, osa on makeita ja makeuttavat taikinaa tarpeeksi
1 tl suolaa
3 dl gluteenittomia jauhoja ( 1/3 tattari tai kaurajauhoja & 2/3 riisijauhoja tulee aika täydellinen ja helposti paistettava taikina

Tee taikina ja lähde keräämään ulos roskia. Puolen tunnin ympäristöteon jälkeen taikina on valmis paistettavaksi! Lettujen kyytipojaksi sopii älyttömän hyvin hillo, marjat ja kaurakermavaahto! On muuten hyvää tuo kauravispi!

Ruoantuotanto on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen aiheuttaja. Erityisesti lihankulutuksen vähentäminen ei ole koskaan ollut näin ajankohtaista. Ja loppu peleissä niillä pienillä ja helpoilla teoilla voit tehdä päivittäin ympäristötekoja.

Kasvissosekeitto, maidottomat pinaattiletut, kesäkeitto, kasviskiusaus linsseillä, pinaattikeitto, tomaattikeitto, linssikeitto..Helppojen, herkullisten ja arkisten kasvisruokien lista on aika loputon ja täysin tuttu jo meille ja kasvisruokien lisääminen viikottaiseen ruokakalenteriin ei ole kovinkaan vaikeaa. Jos et tykkää kasvismaitojen mausta sellaisenaan, niin käytä ruoanlaitossa. Kaurakerman ja "lehmäruokakerman" eroa ei edes huomaa. Oikeasti. Kokeile vaikka.

Pienillä teoilla on väliä ja pienin askelin se muutos ei tunnu niin isolta. Itse en esimerkiksi ole löytänyt itselleni vielä tarpeeksi maistuvaa ja vatsalleni sopivaa lihankorviketta joten minä teen kasvisruoat kasvisruokina. Suosin sellaisia ruokia jonka reseptissä ei edes ole lihaa, niin sitä ei tarvitse korvata.

Tiesitkö muuten, että kaupassa myydään kotimaisista järvikaloista tehtyjä herkullisia kalapuikkoja? Minä tiesin, koska ympäristötekona olen yrittänyt suosia kotimaista ja niitä parempia valintoja.
Myöskin ruokahävikin pienentäminen meidän perheessä on tällä hetkellä minun suurennuslasini alla.

Vähennä eläinperäistentuotteiden käyttöä ja ruokahävikkiä. Pienin teoin voi tehdä helposti parempia valintoja joka ikinen päivä! Koko ruokavaliota tai ruokakulttuuria kotona ei tarvitse laittaa uusiksi kerralla, vaan pienin askelin muutoksessa pysyy mukana varmasti kaikki!

Omallanikin kohdalla vielä voi mennä parempaan ja aion mennäkkin. Yhdessä perheenä opetellaan, keskustellaan avoimesti ja tehdään niitä parempia valintoja. Kun minä teen sen muutoksen nyt, niin lapsilleni se ei ole mikään muutos vain arkipäivää.

Tajusin tässä kirjoittaessani muuten, että yksi TODELLA ISO ja helppo askel on minulla tekemättä, jonka voin ja aion tehdä heti huomenna. Miksi en ole tajunnut sitä aikaisemmin!? Sillä valinnalla vähennän oman lihankulutukseni melkein puoleen! Nimittäin minähän vaihdan tietenkin työpaikkalounaani kasvisruokaan. Naurettavan helppo tapa pienentää omaa lihankulutustani oikeastaan puolella. Ja vaikka suurkeittiössä se teko ei ehkä näy missään, niin omassa käyttäytymisessäni myös. Ehdottomasti etuna myös se, että viisi kertaa viikossa saan ideoita mitä kasvisruokia voisin myös kotona tehdä perheelle ja itselleni!

Nämä mitkä meille on muutoksia ja erilaisia valintoja voi joku päivä olla meidän lapsille sitä arkea ja normia. Se on meistä vanhemmista ja yhteiskunnasta kiinni millaisen ajatusmaailman ja arvopohjan lapsillemme opetamme. Eikä meillekään todellakaan ole liian myöhäistä oppia niitä parempia valintoja. Pian me voivat olla meillekin niitä itsestäänselviä arkivalintoja.

Maapallo kaipaa meiltä parempia valintoja heti. Mutta myös huomenna. Pienin tai suuri askelin, mutta on aika toimia nyt.

Miten te aiotte viettää Earth Houria? Käy painamassa Facebookissa tapahtuman "osallistun" painiketta!
Kerro alle myös sun lempi kasvisruokaresepti jotta saan uusia ja herkullisia ideoita!

Lapsiperheiden korona ahdinko

Nenä vuotaa! Vuotaako se sittenkään vai johtuuko ulkoilmasta!? Nyt yksi yskäisi. Tuleeko toinen yskä vai oliko se vain kerran?

Ei saa tuoda sairasta lasta hoitoon. Tuothan vain terveen lapsen hoitoon. Ei flunssaoireista lasta hoitoon ja kylläpäs hoitoon kunhan on päiväkotikunnossa. Nuha ei kuulu oireisiin, kylläpäs kuuluu. Kaikki nuhanenät kotona.

Päiväkodit on auki, mutta pidä lapsesi kotona jos voit. Kaikilla kuitenkin on oikeus tulla päiväkotiin, mutta pidäthän silti lapsesi mahdollisuuksien mukaan kotona.

Koulut kiinni. Etäopetus. Ei kun koulut auki sittenkin kaikille 1-3 luokkalaisille MUTTA opetathan silti lastasi kotona jo mahdollista. 

Toiset ottaa palkatonta tai räpiköi etätöiden kanssa kotona samalla, kun lapset hyppii seinille. Kavereita ei saisi nyt nähdä ollenkaan edes ulkona ja sitten taas jossain oli ohje "koronakaverista" eli yksi kaveri jota voi nähdä.

Ei leffoja, ravintoloita tai kyläilyä. Ja samalla toisella puolella maata biletetään hiihtokeskuksissa ja jonotetaan uuteen kauppakeskukseen.

Aluksi mielikuva oli yhteisistä ihanista perhehetkistä karanteeniin aikana, mutta todellisuus on aivan toista. Aluksi mielikuva oli vitsikäs,  että nyt saadaan Suomen syntyvyys nousuun! Mutta todellisuudessa taitaa nousta vain erotilastot ja suklaan sekä viinin myynti. Hah. 

Aluksi ihmiset jakoivat ihania ideoita, tsemppejä ja jaxuhaleja toisilleen sosiaalisessa mediassa. Nyt rinnalle on noussut viha. Kytätään toisten karanteenikäyttäytymistä ja läyhätään somessa huonoista vanhemmista jotka ei pidä teinejään kurissa ja liian täysistä leikkipuistoista. Ahdistaa.

Ahdistaako enemmän itse korona vai ihmisten somekäyttäytyminen ja koko turhautuminen koko tilanteeseen?

Asioilla on puolensa. Silläkin on puolensa, että me huomenna aamulla taas heräämämme töihin ja viemme lapsemme hoitoon. Vaikka altistus ja pöpöt ahdistavat, niin he pääsevät leikkimään kavereidensa kanssa. En minä heitä sinne kavereiden takia veisi jos voisin olla kotona, mutta koitan keskittyä positiiviseen.

Ensin puhuttiin kahdesta viikkosta. Sitten 13.4. Mitä sitten tapahtuu? Koska pikkuhiljaa normaali elämä palaa? Syksyllä vasta? 

Perjantaina ärsytti ja turhautti oikein olan takaa. Olen toivonut koko ajan, että lasten päiväkodissa olisi vähän lapsia jotta he altistuisivat mahdollisiman vähän pöpöille, kun pakko heidät hoitoon viedä. Sitten tuli kysely lasten hoidontarpeesta ja korvatieto mahdollisesta päiväkotien yhdistämisestä. 

Onneksi vai "onneksi" lasten päiväkodissa on sen verran lapsia, että he saavat pysyä siellä. Otin toki kunnan palveluohjaajaan yhteyttä ja kysyin kunnan mielipidettä asiaan, kun eihän se näin voi mennä. Pöpöjen ja perheiden yhdistämistä, kun koko ajan puhutaan pienistä ihmisjoukoista ja sosiaalisten kontaktien välttämisestä.

Ymmärrän jos kyse olisi viidestä lapsesta tai henkilökunnan sairastumisesta, mutta näin nopeasti ja tässä vaiheessa asia haiskahti vain rahan tekemiseltä, koska poissaolevatkin lapset maksavat 50% hoitomaksuista. Lapsemme ovat siis yksityisellä hoidossa kunnan myöntämällä palvelusetelillä.

Tiedä sitten. Onneksi se ei tapahdu. Ja jos on tapahtumassa jossain kohtaa, niin olen juuri se vanhempi joka viimeiseen asti kyseenalaistaa ja vaatii hyviä syitä yhdistämiselle jos näin aikovat toimia. Ihana päiväkoti ja ihana henkilökunta ja eihän he näitä päätä vaan päätös tulee firman ylemmältä taholta. 

Elämme kovia ja turhauttavia aikoja. Vaikka toisaalta meidän arki on aika samanlaista kuin ennen tätäkin. Ehkä tämä on enemmän tälläistä henkistä raskautta ja ärsytystä. Yt neuvotteluita ja lomautuksia on paljon. Yritykset ovat ahdingossa ja kotitaloudetkin kärsivät. Koitan olla tyytyväinen siihen mitä on. Niin kauan kuin terveyttä ja töitä riittää, on kaikki hyvin.

Ja jos työt loppuu niin onneksi kuulun liittoon ja pieniä säästöjäkin jo löytyy. Ja jos terveys viedään, niin toivotaan että saisimme ne lievät oireet. 

Eletään päivä kerrallaan. Tänään nautitaan auringosta ja rauhallisesta sunnuntaista. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan. Ajattelin, että en kirjoita sanaakaan koronasta ennen kuin se on täällä, mutta eipähän tässä nyt paljon muuta päässä pyöri tällä hetkellä.

Kuinka syödä oikein?

On vhh, keto, 5+2, välimeren ruokavaliota ja sitä perinteistä suomalaista ravintosuositusta ja lasta muita ruokavalioita joille löytyy oma kannattajakuntansa. Mitä ihmettä tänä päivänä sinne suuhun voi laittaa jotta tietää syövänsä mahdollisimman terveellisesti?

Minä uskon siihen, että omaa kehoa kuuntelemalla tietää parhaiten mitä kannattaa syödä.

Minä esimerkiksi olen gluteeniton ja laktoositon, vaikka kummastakaan ei ole tieteellisiä todisteita. Silti vain molemmat aiheuttavat minulle oireita, gluteeni parhaimillaan parin päivän kivut. Sen lisäksi olen huomannut, että oireileva vatsani tykkää pienistä annoksista. Kolmen tunnin välein viisi kertaa päivässä. Aika simppeliä toteuttaa kolmen lapsen äitinä joka työskentelee varhaiskasvattajana päiväkodissa.

Ennen ajattelin, että viljatuotteet eivät sovi minulle. Nyt olen huomannut, että sopivat, mutta mahdollisimman "puhtaina". Eikä höttöhiilareita. Onneksi minulle käy tavalliset 100% kauratuotteet, nimittäin aika moni gluteenittomista leivistä sisältää suuren määrän tärkkelyksiä jotka taas tekevät vatsani turvonneeksi.

Minä en juurikaan ole tutkinut ravitsemusasioita, vaan yritän syödä monipuolisesti ja terveellisesti. Paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja ja puhdasta ruokaa. Arkisin ilman herkkuja ja viikonloppuisin niitäkin. En ole totaalikieltäytyä mistään, mutta koitan kohtuudella syödä myös niitä herkkuja.

Ja tästä uudesta tavasta on tullut yksi ongelma. Saanko minä saan ravinnosta tarpeeksi energiaa?

Olen jo vuosia syönyt ihan suh terveellisesti, mutta herkut ovat kuuluneet myös arkeen. Koska arkeni on ollut aktiivista muttei hikiliikunta ole ollut säännöllistä, niin olen tarkkaillut syömisiäni hieman. Ja aivan väärällä tavalla.

Olen herkutellut lähes päivittäin ja vähentänyt herkkujen tuoman energian siitä tavalliseta ruoasta, Siitä josta se energa päivään pitäisi saada. Siksi herkuttelusta huolimatta painoni ei ole lisääntynyt, koska olen syönyt kaloreissa kuitenkin sen mitä olen kuluttanut. Terveellistä? Tuskinpa.

Nyt kun en enää herkuttele arkisin ja liikun 3-4 kertaa viikossa hikiliikuntaa, niin olen miettinyt mahdanko saada tarpeeksi energiaa ravinnosta? Koska tarkoitus ei ole laihduttaa, niin en haluaisi vetää kovinkaan suurilla miinuskaloreilla. Arkeni on vauhdikasta ja meneväistä päiväkotityön ja kolmen lapsen kanssa, minun pitää jaksaa mahdollisimman hyvin.

En millään jaksaisi ruveta laskemaan syömiäni kaloreita joten jatkan kehoni kuuntelulla. Minulla on aktiivisuuskellossa mittari joka laskee kulutettua energiaa ja olen netissä laskeskellut päivittäistä energiantarvettani. Vaikka ne ovat suuntaa antavia - mielestäni varsinkin kello näyttää enemmän - niin antaa ne jotain osviittaa. Ehkä kuitenkin joskus otan viikon ja lasken syömäni kalorit? Nimittäin välillä tunnen oloni uupuneeksi - joka ei varmaan kolmen lapsen työssäkäyvän äidin suusta ole yllätys - ja oloni tuntuu piristyvän iltaa kohden jolloin yleensä syön vähän paremmin eikä tauot pitene. Ja kun nimenomaan päivällä töissä ja jumpassa sitä energiaa tarvitsisin.

Koska kohtuu pienet annoskoot useasti syötynä sopivat ruoansulatukselleni. niin kokeilen lisätä hyviä rasvoja ruokavaliooni ja sitä kautta saada lisää boostia. Erityisesti aamupalan syöjänä olen todella huono tällä hetkellä! Tänään kokeilin tehdä smoothien jossa olisi myös hyviä rasvoja, jotta se olisi tarpeeksi energiapitoista. Lisäsin marjojen ja banaanin kaveriksi chiaa ja avokadon ja smoothien kyytipojaksi pienen kourallisen pähkinöitä.

Kuitua pitäisi varmasti lisätä vielä vähän, koska viljatuotteiden käyttö on pientä. Luulisin. Nyt vatsani on möyrynyt koko alkuviikon, kun lauantaina ja maanantaina söin soijakastiketta joka ei ollut gluteenitonta.

Omaa oloa kuunnellen. Vakaa en oikein osaa nyt tulkita, kun liikunnan aloittamisen jälkeen kroppani on kiinteytynyt. Vaatteissa huomaa ja valokuvissa, mutta vaa'assa ei.

Uskallan siis sanoa syöväni terveellisesti, mutta ehkä hieman liian vähän. Nyt kun liikun enemmän ja syön herkkuja vähemmän , niin tarvetta sille tavalliselle kotiruoan vahtaamiselle ei ole.

Seuraavaksi olisi aika laittaa unitottumukset uusiksi. Ysiltä sänkyyn viikon ajan ilman luuria, aloitetaanko heti yhdessä maanantaina ja katsotaan mitä vaikutuksia sillä omaan oloon on? Nyt kun saan vihdoin taas nukkua suht koht hyvin, niin on hullua valvoa vaikka se sarja kuinka hyvä olisikin.

Tänään ensimmäistä kertaa tämä koti & työ asetelma tuntui epäreilulta

Minulta on joskus kysytty, että eikö tunnu epäreilulta ja oudolta viedä omat lapset hoitoon jotta pääsee hoitamaan toisten lapsia. Tähän mennessä ei ole tuntunut, koska äitiys ja varhaiskasvatus eroavat kuitenkin toisistaan paljon. Mutta tiedättekö, tänään syädemin muljahti, kun kiikutin lapseni hoitoon.

Minä vien lapseni pöpöpesään, jotta pääsen toiseen pöpöpesään. Hitto vie korona.

Tuntui kurjalta altistaa omat lapset pöpöille, koska töihin oli mentävä. Ei sen takia, että meillä olisi ollut kovinkaan paljon tänään lapsia töissä, mutta kesälomani tulee olemaan palkatonta JOTEN. Ei nyt ihan viikkoja ole mahdollista pitää tällä hetkellä palkatonta ja lapseni kotona.

Ja kun ei oikein tässä työssä etätyömahdollisuutta ole.

Oli jotenkin tosi ristiriitaista viedä lapsia kahteen eri yksikköön aamulla hoitoon ja mennä vielä itse kolmanteen yksikköön. Pöpöjen leviämistä kun pitäisi nyt välttää. Meidän kotimme pöpöt levisivät kolmeen eri paikkaan. Sitten saavumme kotiin ja saamme kotiimme kolmen eri yksikön pöpöt. Tuntuu tosi todennäköiseltä, että jossain kohtaa yksi kolmesta ykiköstä "saastuu" ja altistumme koronalle? Niinpä. Karanteenia odotellessa.

Ja siksikin oman palkattoman pitäminen tässä kohtaa arveluttaa. Koska nyt minulla kuitenkin on työ josta saan palkkaa joka päivä. Entä jos varhaiskasvatuksen tilanne muuttuu ja joudun palkattomalle kotiin moneksikin viikoksi?

Että niin. Kyllä tuntui tänään turhauttavalta tämä tilanne. Olisin mieluusti vähentänyt lasteni varhaiskasvattajien ja eskariopettajien kuormaa ja pitänyt heitä kotona. Ja samalla meidän perheen altistusta. Mutta raha on rahaa. Tässä nyt koitan kovin laskea ja pohtia, että onnistuisiko seuraavasta viikosta edes puolet tai jopa koko viikko kuitenkin olla lasten kanssa kotona.

Ja kun ensi viikolla tilanne voi jo olla aivan eri säfääreissä. Sekä koronan, että työpaikkani lapsiluvun kanssa. Että ehkä turha haaveilla palkattomastakaan. Tai sitten se on jo pakkolomaa.

Mutta olen kiitollinen. Niin kiitollinen siitä, että minulla on töitä johon mennä ja taloutemme on turvattu sekä minun, että mieheni puolesta. Nyt koitan parhaani mukaan keksiä tapoja auttaa pienyrittäijä ja muita joilla tilanne ei ole näin hyvä.

Ja Instagramiin eilen kirjoitin näin ;

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Oon tänään seurannut uutisointia silmä tarkkana ja odottanut päätöstä, että onko sitä huomenna työpäivä vai ei. Ja onhan se. Ensimmäiseksi toivon, että nämä linjaukset auttavat ahdinkoon ja pian koko ahdistava korona olisi jo historiaa. Sitten toiseksi mä toivon, että koronan jälkeen muistetaan nämä fiilikset, ajatukset, pelot ja ahdistukset siitä mitä käy, kun päiväkodit sulkeutuisi ja jos ja kun terveydenhuollon ammattilaiset sairastaisivat itse. Ja sitten delegoidaan se fiilis palkkaneuvotteluihin. Yhtään kenekään alaa ja ammattia vähättelemättä, ilman heitä ja meitä ei tämä maa pyöri. Joko tämän kamalan herätyksen jälkeen tajutaan nostaa palkkaus sille tasolle mitä työ ansaitsee. Nyt ei ole aika aloittaa palkkatappelua vaan puhaltaa yhteen hiileen, mutta pistäähän tämä miettimään näitä epäkohtia. Siellä he painaa oman terveytensä uhalla meidän muiden hyvinvoinnin ja terveyden eteen. He jos ketkä ansaitsevat kunnon korvauksen työstään❤ #ajatuksia#arkirealismi#päiväkoti#hoitaja#sairaanhoitaja

Henkilön Momlife / Family / Lifestyle (@tehtavanimikkeenablogi) jakama julkaisu Maalis 16, 2020 kello 11.52 PDT

Minä...

Uutiset, blogit ja some pursuavat juttuja tiedätte kyllä mistä kuten me eilen ystäväni kanssa asiaa nimitimme joten tässä jotain aivan muuta.

MINÄ

Olen Laura. Kuukauden päästä 27-vuotias kolmen tytön äiti Liedosta Turun vierestä. Tulin yllättäen raskaaksi kolmen viikon tapailun jälkeen ja sillä tiellä ollaan. Ammatiltani olen lähihoitaja, lastenhoitajana Pilke nimisessä yksityisessä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavalla yrityksellä. Aloitin 7 viikkoa sitten säännöllisen saliliikunnan ja siellä koitan käydä 3-4 kertaa viikossa. Tavoitteena voimakkaampi minä.

MINÄ EN OLE KOSKAAN..

Syönyt verilettuja. Lasketellut. Katsonut GOTSia tai Star Warssia. Tai temppareita!

MINÄ PAHOITAN MIELENI...

Eniten siitä jos koen, että minua ei kohdella reilusti. Jos koen, että minua tai osaamistani vähätellään, niin oloni tulee kurjaksi. Olen myös itse aika lempeä ja iloinen ihminen, joten oloni saa epämukavaksi myös töksäyttelevät ja törkeät ihmiset. Noin niin kuin muuten mielensäpahoittaminen ei ole minun juttuni.


HALLITTU KAAOS...

Kotona, töissä ja mielessäni. Ei se niin justiinsa ja iloisella mielellä sekä oikealla asenteella pääsen aika pitkälle. Hukkaan avaimet, mutta ne on kyllä aina jossakin josta ne löytyvät pian. Esimerkiksi roikkumassa ulko-ovessa tai toisen takin taskussa. Hävitin lastenkutsujen kutsukortin jossa oli osoite ja havahduin asiaa vasta 5 minuuttia ennen lähtöä. Onneksi ystävä pelasti. Eräänä päivänä avasin työpaikan ulko-oven 3 kertaa ennen kuin oikeasti pääsin siitä ulos ja minulla oli kaikki tarvittava mukana.

IMEN ITSEENI HERKÄSTI MUIDEN FIILIKSET..

Jos ympärilläni ollaan vihaisia, kiireisiä tai kireitä, niin helposti lähden tähän mukaan,vaikka olisin ollut iloinen. Sama toisin  päin: jos on huono päivä tai hetki, niin seura piristää jos on iloista ja positiivista.

POSITIIVISUUS JA OPTIMISTISUUS

Asioilla on tapana järjestyä ja jokaisella pilvellä on hopeareunus. Kliseitä, mutta elämässäni tosi totta. Minä keskityn aina mielummin ratkaisuihin kuin itse ongelmaan ja löydän yleensä kaikesta jotain positiivista ja hyvää. Ehkä välillä jopa liiaksikin, koska ei niitä oman elämän epäkohtia ja haasteita voi vähätellä ajatuksella on tässä jotain hyvääkin.

TÄLLÄ HETKELLÄ KATSON...

Olohuoneen ikkunasta ulos, mutta sarjoina kesken on Blindspot ja Fittnesspäiväkirjat.

JOS VOITTAISIN LOTOSSA...

Niin maksaisin asuntolainan pois, rakennuttaisin autotallin ja säästäisin. Jep, juuri niin realistinen ja tylsä olen! Jos voittaisin tarpeeksi, maksaisin myös perheeni lainat pois. Itselleni maksaisin laserleikkauksen jotta pääsisin eroon silmälaseista.

TÄLLÄ HETKELLÄ ELÄMÄSSÄNI...

Olen aloittanut uuden työn 2 viikkoa sitten ja rakastan sitä. Vietän päihteetöntä vuotta 2020 jota aion kuitenkin luultavasti  rikkoa kuukauden päästä kun minulla on synttärit. Meidän piti lähteä laivalle, mutta luultavasti juhlat vaihtuvat kotibileisiin. Nautin uudesta saliharrastuksestani ihan älyttömän paljon ja voisin hehkuttaa sen tuomaa fiilistä koko ajan.

MINÄ KIRJOITAN...

Blogia, ellet tiennyt. Hahahaa hei...Olen kirjoittanut jo vuosia ja tämä jos mikä on terapeuttista. On paljon tekstejä jotka jäävät luonnoksiin vain itselleni. Kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia niin loistavasti!

MINUN SOMENI...

On minulle ihan oikea työkin, mutta ennen kaikkea rakas harrastus ja intohimo. Olen sellainen fiilis tyyppi tämän kanssa ja jos saan idean, niin se pitäisi pystyä toteuttamaan tai edes luonnostelemaan heti. Muuten fiilis menee ohi ja heti huomenna idea voi tuntua väkipakolta kirjoittaa, koska fiilis meni jo. Viime vuonna sometuloni olivat ehkä noin 1/5 tämän vuoden tuloistani. Teitä käy blogissa n. 3500-5000 ihmistä viikossa ja Instagramissa teitä on nyt karvan verran yli 5300.

VIELÄ LOPUKSI

Kiitos, että olet siellä. Tämän kautta saatu vertaistuki, ideat ja ajatusten jaot ovat mitä parhainta. Ihanaa sunnuntaita just sulle!

Nyt ei auta muuta kun ottaa rennosti

..Ja pestä käsiä..Se nyt toivottavasti kaikille on jo tässä kohtaa selvää.

Mietin myös miten normaalisti marraskuusta-maaliskuuhun sairastettaisiin vatsataudit, nostot, flunssat ja influenssat jos käsien hygienia olisi aina tällä tasolla? Influenssatartunnat nimittäin ovat nyt kuulemma  pienentyneet, kun korona on alkanut leviämään Suomessa ja käsihygieniaan on kiinnitetty lisää huomiota. Että jos aina olisi näin tarkka, niin olisimmeko mekin viime talvena välttyneet edes muutamalta flunssalta tai mahataudilta? Tiedä sitä, mutta aion jättää tämän jynssäämisen tavaksi sekä itselleni, että lapsille. Se kun ei oikeasti ole kovinkaan suuri vaiva.

Myönnettäköön meinaan, että allekirjoittanut on myös joskus varmasti ottanut liian rennosti ainakin lasten käsihygienian kohdalla. 

Ihmiset hamstraa vessapaperia ja ruokaa kaupasta ja itse olen edelleen vähän huuli pyöreänä. Mitä tässä nyt pitäisi tehdä? Ruokaostokset pitäisi tänään hoitaa joka tapauksessa, mahtaako kaupassa olla mitään jäljellä, kun sinne menen?

Lasten päiväkodista tuli viestiä, että tavarat kotiin viikonlopuksi jos päiväkoti meneekin kiinni. Meidän arkeen se ei niin vaikuttaisi, koska olen itse sitten myös kotona jos päiväkodit suljetaan.

Kävin aamulla ja eilen illalla salilla! Olisiko se pitänyt jättää väliin? Ensimmäinen ajatus kauppalistalle oli kahvakuula, jos salini menee kiinni muutamaksi viikoksi, kuten esimerkiksi Elixia oli ovensa jo sulkenut.

Media ehkä vähän lietsoo. Osa ihmisistä lietsoo. Ja itse sitä vaan on huuli pyöreänä, että mitäs tässä pitäisi tehdä ja ajatella? Olisiko syytä stressata ja hamstrata vai ei? Ja kun vaikka sitä kuinka stressaisi niin ei se asia miksikään muutu.

Ajatuksilla ei niin väliä, mutta teoilla on. Elämämme ei pysähdy nyt, mutta kyllä me osamme teemme.

Ensisijaisesti pesemme käsiä joka välissä ja jätämme massariennot välistä. Lapsemme eivät harrasta mitään ja viikonloppu suunnitelmien osalta on muutenkin aika tyhjä, kun oma koulutuspäiväni peruuntui.

Että seuraillaan, pestään käsiä, ulkoillaan ja pestään vielä vähän käsiä. 

Älkäämme hysterisoiko, mutta tehdään jokainen oma osamme, vaikka riskiryhmään emme kuulukaan. 

Ehkä hamstraan kaupasta Koronaan vedoten yhden ykkösoluen ja sipsipussin ekstraa. Ihan vain koska korona - tai oikeasti ihan vaan koska herkkupeppu.

Entä jos vain päätän lopettaa itseni soimaamisen ?

Olen käynyt nyt kuutisen viikkoa noin kolme kertaa viikossa ryhmäliikuntatunneilla. Olen ottanut omaa aikaa enemmän kuin vuosiin ja se tuntuu mahtavalta. Ja taas samalla poden siitä huonoa omatuntoa. Koska jokainen oma tunti on minun ja lasten yhteisistä tunneista pois. Varsinkin, kun arkisin lähden liikkumaan vielä työpäivän jälkeen tunnen piston sydämessäni.

Joka kyllä on hassua, koska tiedän itsekin olevani paras versio itsestäni kun pääsen vähän liikkumaan ja purkamaan paineita. Kunnon hikitreenin aikana ei to do listat pyöri päässä, kun keskityn suorittamiseen. Ja se fiilis joka treenin jälkeen tulee. Se jos mikä tekee minusta iloisen ja jaksavan äidin.

Nykypäivänä puhutaan paljon mindfullnesista, oman ajatuksen ja asenteen vaikutuksesta onnellisuuteen, menestykseen ja hyvinvointiin. Entäpä siis jos vain päätä lopettaa huonon oman tunnon potemisen omasta ajastani urheilun parissa? Vaikka se tarkoittaisi sitä, että mies hoitaa lapsia enemmän yksin ja minä ehdin näkemään heitä vähän vähemmän muutamana iltana viikossa.

Koska kuten sanottu minä olen silloin paras versio itsestäni. Ja vaikka en olisi, niin minä olen minä. Olen muutakin kuin äiti. Ja kun vihdoin vuosien vauvapuklukupla on puhjennut, niin onkin varmasti ihan ok olla itsekäs oman ajan suhteen.

Eli entäpä jos vaan päätän olla piiskamatta itseäni henkisesti siitä, että olisin jotenkin huono äiti jos käyn treenaamassa? Entä jos vain joka kerta sen pirulaisen tullessa ajatuksiin käännän kaiken positiiviseksi: silloin minä olen parempi äiti ja ihminen. Voin paremmin ja jaksan paremmin.

Mitä miehen yksinäisiin lastenhoitohetkiin tulee, niin ei hän niistä ole mitään tietenkään valittanut. Hän tukee minua treeneissä ja kehuu miten kivaa heillä siellä kotona on ja kyllä he pärjää. Se kaikki vain on minun päässäni.

Ja toisaalta, minä hoidan kaiken yksin joka toinen viikko joten siltäkin osin deal with it, hah.

Että terve itsekkyys ja positiivinen ajattelutapa, voisiko se toimia mom mindfullnessina nyt minulle? Jos vaan päätän, että minä olen minä. Yksilö enkä vain äiti. Minäkin elän täällä kerran ja ansaitsen työn ja äitiyden lisäksi myös jotain muuta.

Sitten vielä loppuun yksi ajatus: miksi urheiluun otettu oma-aika ei aiheuta niin isoa huono äiti fiilistä, kun ehkä viini-iltoihin otettu aika? Oli se ajankäyttö minkä asian parissa tahansa, niin ei kai sen käyttötavalla väliä pitäisi olla. Onko se jotenkin hyväksyttävämpää ottaa omaa aikaa urheiluun kuin viinin juontiin? Pointti ja tärkeys kuitenkin kai on se, että vanhempi saa hengähdystauon arjesta ja hyvinvointi paranee. Oli se sitten henkistä, fyysistä vai molempia.

Terveesti itsekäs. Se aion tästä lähin olla. Minä olen myös Laura ja ansaitsen jotain omaa. Olen sanonut useasti,  että äitiys on iso osa elämää, muttei koko elämä. Koska pääni uskoo ja hyväksyy tämän väitteen ja huono omatunto on tipotiessään?

Ja niinä kertoina, kun en pode huonoa omatuntoa omasta ajasta, niin tunnen piston sydämessäni koska en tunne huonoa omatuntoa omasta ajasta. Anna mun kaikki kestää! Ehkä pieni ajatustyö tosiaan olisi nyt kohdillaan, hah.

Viikko varhaiskasvattajana, miltä tuntuu?

Niin vaan nopeasti meni ensimmäinen työviikko uudessa työpaikassa. Varhaiskasvatuksesta toimistohommiin ja toimistohommista varhaiskasvatukseen reilu parissa kuukaudessa. Miltä nyt tuntuu?

Siltä, että minä olen kotona. Kun vaihdoin toimistohommiin, niin heti parin viikon jälkeen tiesin, että se ei ollut minun juttuni. Ei tullut heti sellaista fiilistä, että vitsit mitä hommaa! Tätä minä haluan tehdä.

Nyt se tuli heti. Heti ensimmäisen päivän jälkeen tuli sellainen fiilis, että näin tämän pitikin mennä.

Olen vain koko viikon fiilistellyt työkavereideni kanssa, että vitsi mikä paikka! Ympäristönä aivan upea; uusi hirsitalo joka on todellakin tehty päiväkodiksi. Kaikki toimii just eikä melkein, kaikki on niin uutta. Hektisessä työympäristössä sillä tilalla on väliä enemmän kuin osaa ajatellakaan. Ensimmäisen viikon jälkeen olen aivan fiiliksissä sekä lapsista, että työkavereista. Kaikki ovat niin ihania! Oman työparini kanssa meillä synkkaa hyvin yhteen ja oikeastaan tuntuu - jos nyt viikon jälkeen jotain voin jo tulkita - että kaikki työkaverini ovat tosi samanhenkisiä kuin minä. Iloista, pirteää, lempeää, huumorintajuista ja ammattitaitoista porukkaa!

Toisaalta tilanne ei ole ollut ihan realistinen, koska päiväkoti on vasta tammikuussa auennut - ja osa rakennuksesta edelleen raksana - niin eihän lapsiryhmät ole sen kokoisia mitä ne tulevat olemaan. Minun oma ryhmäni on jo täynnä, mutta kuluneella viikolla ei ollut yhtään sellaista päivää, että kaikki olisi ollut paikalla.

Olen siis saanut pehmeän laskun, joka on aivan ihanaa. Olen saanut hieman rauhallisemmin luoda suhdetta minulle vieraisiin lapsiin, tutustua työympäritööni sekä työyhteisööni vähän paremmin, kun ei ole ollut niin hektistä.

Päiväkoti tulee kasvamaan tämän vuoden puolella vielä tosi paljon. Tavallaan rakennuksesta on vasta ehkä n. 1/4 käytössä, tai 1/3. Odotan innolla millaisia uusia lapsia ja työkavereita saan vielä elämääni.

On ollut hassua huomata, että olen työpäivän jälkeen paljon pirteämpi kuin toimistotyöpäivän jälkeen. Luulin ennen alanvaihtoa, että asia olisi päinvastoin. Mutta nyt olen huomannut, että minua ei todellakaan ole luotu istumatyöhön. On ollut ihanaa, kun olen päässyt liikkumaan ja ULKOILEMAAN työpäivän aikana.

Kyllä se vaan on todettava, että tämä on se minun juttuni. Varhaiskasvatus. Pienen ravistelun tarvitsin, että sen tajusin. Vaikka tulen tulevaisuudessa varmasdti olemaan väsynyt ja uupunut työpäivän jälkeen ja vaikka tulee niitä hektisiä päiviä, kun kaikki varhaiskasvatuksen epäkohdat vyöryvät päälle, niin tämä on se minun juttuni. Olen koko työurani tehnyt monikulttuurisessa päiväkodissa enkä ole oikeasti tajunnut miten paljon sillä on vaikutusta siihen arkeen.

Katsotaan mitä vuosi, kevät ja kesä tuo tullessaan. Mutta nyt olen niin onnellinen. Toisille työ on vain työtä, mutta minä haluan työn joka antaa enemmän kuin ottaa. Kaikesta kipuilusta, hektisistä ja unettomista vuosista ja kuormistuksesta huolimatta taitaa se varhaiskasvatus olla se minun juttuni.

Nyt on niin hyvä ja onnellinen olla. Töihin on ihana mennä ja sieltä lähden onnellisen kotiin. Koko viime viikon olen ollut joka päivä yhtä hymyä ja kiitollisuutta täynnä. Näin tämän piti mennä ja tänne elämän piti minut ohjata.

Voiko hyvinvoinnista ja liikunnasta kirjoittaa, vaikka ei ole timmi fittness mimmi?

Aivan huomaamatta taas runosuoneni sykki otsikossa, timmi fittness mimmi! Joka en ole minä. Mutta mennään siitä sitten jo asiaan.

Olen nyt reilu kuukauden harrastanut aktiivisesti liikuntaa. Helmikuun Tfw salilla ja nyt maanantaina solmin VUODEN sopimukset Turun Mentor nimiselle salille. Reilu kuukausi on lyhyt aika, mutta siinä ajassa on syttynyt palo ja innostus treenamiseen ja liikuntaan sillä tavalla, jota en ole vuosiin kokenut.

Vuosiin ei ole ollut sitä fiilistä, että onpa ihanaa odottaa treeniä. Liikunta on ollut vähän sellaista pakkopullaa ja oma säännöllinen liikuntaharrastus on puuttunut oikeastaan kokonaan sitten teini-iän, kun futisurani lopahti. Helmikuussa työkaverini innostivat minut salille ilmaisen kuukauden jäsenyyden kanssa ja sille tielle jäin.

Ei niinkään saliharjoittelu, vaan ryhmäliikuntatunnit. Vitsit ne on ihania ja vitsit se kipua ja tärinä lihaksissa. AIVAN MAHTAVAA!

Sidoin siis itseni uuden työpaikkani lähellä olevalle salille vuodeksi ja minähän aion pyrkiä käymään siellä kolme kertaa viikossa. Tunneilla ja ainakin kerran salilla, jahka saan valmennustapaamisen pois alta ja tiedän mitä siellä salilla kannattaa lähteä sykkimään.

Hyvinvointi ja liikunta asiat tulevat siis varmasti näkymään sosiaalisessa mediassani ja somessani. Mutta voinko minä kirjoittaa niistä asioista, kun enhän minä ole mikään timmi fittness mimmi?

Ja taas riimitellään, jiihaa!

Todellakin voin. Ja kuten tähänkin asti, minä aion lähestyä asiaa siltä kantilta, että kun liikkuu niin on hyvä olla. Minä liikun, koska minä haluan olla terve. Omat hetket liikunnan parissa auttavat jaksamaan niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Minä olen viime vuodet elänyt varsin terveellisesti omalla mittapuullani, mutta varsinkin tänä vuonna olen ottanut kunnon spurtin vielä parempaan suuntaan. Minä liikun paljon enemmän, minä kiinnitän uneen huomiota paljon enemmän ja minä syön vielä vähän terveellisemmin mitä yleensä. Jätin viinilasilliset ja jätin röökin kokonaan pois. Vaikka huhtikuussa ajattelin synttärilaivareissulla rikkoa tipatonta vuottani, niin minä elän tällä hetkellä oikeasti ihan todella terveellisesti.

Silti en ole timmimimmi eikä se minun tavoitteeni olekaan salilla käymisessä. Minun tavoitteeni on saada lihasta lisää, jotta jaksan paremmin.

Ja on ollut hienoa huomata, että se jo toimii. Nimittäin eilen töissä nukkarissa lapsia nukuttaessani huomasin, että ryhtini ei ollut niin lysyssä mitä ennen. Kun keskivartaloni on jo vähän vahvistunut, pysyy ryhtikin parempana. Lapsia nostellessa muistan nostaa enemmän jaloilla, kun jaloissa on enemmän voimaa. Uskon myös, että lihasten vahvisutessa kaikki klassiset lastenhoitajan selkähartiakäsivaivat jäävät pienemmäksi, koska on lihaksia tukemassa työtä ja liikettä.

En väitä etteikö se kiinteämpi vartalokin houkuta ja on kyllä jollain tavalla myös tavoitteena, niin se ei ole pääasia. Haluan tuntea itseni voimakkaammaksi ja energisemmäksi ja on hienoa huomata, että se fiilis tulee jokaisen treenin jälkeen.

Parasta kyllä ehkä taitaa olla se, että vihdoin vuosien jälkeen minä osaan olla itsekäs ja panostaa myös omaan hyvinvointiini. Vaikka se 715 euroa tuntuu kauhean suurelta määrältä, niin jaettuna vuoteen ei se oikeastaan ole. Ja kuten minulle sanottiin; omaan hyvinvointiin kannattaa aina satsata. Niin rahallisesti kuin ajallisestikin.

Koska täällä kotonahan se ilo näkyy.

Menipä sillisalaatiksi? Vai menikö? Mutta pointtini ehkä tuli selväksi. Minä voin ja minä aion puhua terveydestä ja hyvinvoinnista, vaikka en fittness mimmi olekaan enkä aiokaan. Ei tarvitse näyttää tietyltä jotta voi sanoa olevansa terve, onnellinen ja voivansa hyvin.

Ei ole väärin todellakaan tavoitella unelmiensa kroppaa ja treenata ulkonäön takia. Ei todellakaan. Mutta minun juttuni on se sisäinen hyvinvointi ja fyysiset asiat käytännön takia. Vuosiin ei ulkonäköpaineet ole saaneet minua liikkeelle eivätkä saaneet nytkään. Minä vaan taas vuosien jälkeen muistin miksi sitä urheilua joskus olen rakastanut. Ja on ihana huomata, että ne tulokset näkyy jo nyt ryhdissä ja omassa jaksamisessa arjessa.

Katsotaan mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan. Onko tämä vain alkuhöpinää ja vuoden päästä huomaan olevani timmifittnessmimmi protskupatukat ja lisäravinteet kourassa, kun nyt vannon kotiruoan ja fiilisliikunnan perään? Ei sitä koskaan tiedä,  laji voi viedä mennessään. Eikä todellakaan olisi huono valinta hurahtaa liikuntaan hullun lailla. 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Tiedättekö minkä takia treenitrikoot on vyötäröltä kireät? Koska onhan lankuttaminen ja punnerrukset huijausta, kun tuo kolmas jalka - alias röllykkä - osuu maahan ja antaa tukea. * * Tiedän, olen hulvaton. Mutta olihan se yksi päivä hauskaa, kun lankutin alkkarit ja pieni toppi päällä ja vähän siellä täällä roikkui melkein lattiassa asti. Tulin vaan tällä kuvalla siis kertomaan, että röllykätkin ansaitsee oman osuutensa somessa. Ihan vain koska sullakin ja mullakin on se ja että vaikka mä syön hyvin ja liikun hyvin ja VOIN HYVIN niin se ei tarkoita, että pitäisi näyttää tietynlaiselta voidakseen sanoa olevansa hyvinvoiva, terve ja onnellinen. Sidoin eilen itseni kuntosaliin vuodeksi. Kroppani tulee muuttumaan ja en väitä etteikö kiinteämpi kroppa houkuttele. Mutta tiedättekö, mä olen onnellinen myös vähän löysempänäkin. Eniten haen salilta sitä sisäistä hyvinvointia. Sitä, että kropassa tuntuu hyvältä asua, kun se jaksaa ja se toimii niin kuin pitää. Mä haluan voimaa ja iloa liikunnasta. Ja tämä tunne, kun vuosien jälkeen odottaa sitä, että pääsee treenaamaan. Se on aika ihanaa se. #bodyafterbaby#momof3#healthylife#keho#raskaus#äitiys#bodyafterpregnancy

Henkilön Momlife / Family / Lifestyle (@tehtavanimikkeenablogi) jakama julkaisu Maalis 3, 2020 kello 11.06 PST

Kun äidin seura ei enää kelpaakaan

Ja niin vain se päivä saapui salakavalasti tähän taloon. Pienen vauvan kanssa sitä tuli mietittyä miten ihana olisi, kun joku ei olisi koko ajan iholla kiinni. Nyt, kun se aika alkaa olemaan käsillä, niin toivoisin ajan hetkeksi pysähtyvän.

Eilen työpäivän jälkeen saavuin kotiin. Lapset olivat jo kotona ja he kyselivät heti saavatko lähteä hakemaan ystäväänsä ulos. Teki mieli kieltää, ettekö näe että äiti on nyt kotona!? Minun seurani ei olekaan enää parasta!?

Onhan meillä taapero joka hali sylissäni liimattuna iilimatona, mutta hänellekin riittää yleensä vartti. Ei enää loppu iltaa.

Tytöt saattoivat ystävänsä kotiin ja minä lähdin jumppaan. Tätäkö se tulevaisuudessa on: ollaan töissä ja kouluissamme ja vapaa-aika omien juttujemme parissa?

Kriisi. Minähän olen tottunut siihen, että koko ajan joku on lahkeessa kiinni.

Onhan minulla tuo taapero. Mutta ei mene uin pari vuotta ja sitten hänkin menee naapurin lasten kanssa ulkona omia menojansa. Ja kyllähän isommatkin haluavat vielä haleja, sylejä ja seuraani. Mutta jollain tavalla silti tuntuu, että yksi aikakausi lähenee pikku hiljaa loppuaan.

Kotona oleva "hoitotyö" helpottaa koko ajan. Kuopuksemme täyttää tänä vuonna kolme. Joka päivä hän tulee omatoimisemmaksi. Isosiskot viettävät paljon aikaa ystäviensä kanssa ja kaipaavat heitä heti, vaikka koko päivän ovat olleet eskarissa ja hoidossa heidän kanssaan.

Aika ihanaa ja samalla tosi pelottavaa. Nyt on satsattava omaan aikaan ja urheiluun ettei se viheliäs vauvakuume nosta päätään liikaa,  hah.

Vaikka kriiseilen,  niin onhan tämä ihanaa. On ihana seurata lasten kasvua. Vaikka lapset ovat aina yksilöitä, niin mitä isommaksi kasvaa, niin sitä enemmän se korostuu. Heillä on jo niin omat juttunsa ja mielenkiinnonkohteensa.

Ennen olin joku iholla 24/7 äiti. Viime aikoina olen tajunnut, että tämä vaihe loppuu oikeasti joskus. Ei vielä ihan heti, mutta pieniä merkkejä siitä jo on.

Ihanaa ja samalla niin kriisi.