...En mitään. Nähdään ensi vuonna!
Olen niin hauska. Mutta asiaan: en lupaa mitään ja kuitenkin vähän lupaan. Lupausten perään en ole, koska olen huono niitä pitämään. Ehdottomuus ei ole minun juttuni ja toisaalta lupauksissa on se juttu, että ne tuo paineita onnistua. Tai ainakin ne lupaukset joita media meille syöttää uuden vuoden kynnyksellä; Lupaan laihtua, lopettaa tupakoinnin, keksiä elämän tarkoituksen ja olla onnellinen.
Ensin ajattelin luvata itselleni olevani onnellinen, mutta eihän sellaista voi luvata. Sen sijaan voisin luvata etsiä parhaani mukaan onnea niistä asioista joita minulla jo on. Olen niin onnellinen ensi vuonna, kuin elämä suo. Sen lupaan.
Lupaan myös, että olen itselleni armollinen. Suon itselleni paremmin sen, että saan olla väsynyt. En moiti itseäni siitä, että koti on joskus tai vähän useammin lelujen ja parittomien sukkien valtaama ja jaksava äiti on tipotiessään aina välillä.
Lupaan, että vuonna 2021 rakastan itseäni ja kehoani vielä vähän enemmän. Pidän kehostani vielä vähän parempaa huolta. Vuonna 2021 aion pyhittää enemmän aikaa myös sille henkiselle hyvinvoinnille. Rauhoittumiselle sekä sille, että teen niitä pieniä arkisia asioita enemmän joista saan mielihyvää.
Paineettomia lupauksia joita on helppo pitää. Ja ennenkaikkea joita on mukava pitää.
Vuonna 2021 koitan rauhoittua. Koitan nauttia siitä, että horisontissa ei ole suuria muutoksia ja annan elämän viedä eteenpäin. Aion stressata mahdollisimman vähän ja koittaa elää hetkessä vielä enemmän.
Vuonna 2021 aion olla enemmän Laura ja tutustua siihen kuka hän edes on näiden lapsivuosien jälkeen, kun vihdoin elämä hieman hidastuu ja rauhoittuu.
Vuonna 2021 aion nauttia arjesta ja ihan tavallisesta elämästä niin paljon kuin vaan suinkin voin. Sen minä lupaan kaikkein eniten.
Ihanaa uutta vuotta teille kaikille. Ja ennen kaikkea suuri kiitos tästä yhteisestä kuluneesta vuodesta. Ihanaa kun olette siellä vuosi toisensa jälkeen!