keskiviikko 29. syyskuuta 2021

55 arkiruokaa listattuna!

 Arkiruoka. Tuo periviholliseni. Jokaikinen viikko sitä miettii, että mitä sitä tällä viikolla syötäisiin. Ja mieleen ei tule kuin se iankaikkinen jauhelihkeitto. Siksi kyselin Instagramin puolelta vinkkejä ja vain päätin listata 10 minuutissa kaikki mitä mieleeni juolahti. Tässä siis ne ovat; 55 arkiruokaa juuri sinulle listattuna! Aiheittainkin vielä, jauheliha, kana, kala, kasvis, yms ! Pidätän oikeuden siihen, että olen laskenut määrän väärin, hah.

 

JAUHELIHA

Jauhelihakeitto

Italianpata

Makaronilaatikko

Spagetti Bolognese

Jauheliha-perunasosevuoka (Lidlin pussimuusista tulee paras ja nopein)

Jauheliha-perunaviipalevuoka

Lihapullat

Lihamureke

Lindströmmin pihvit

Jauheliha-riisivuoka

Lasagne

Jauhelihapihvit

Kaalilaatikko

Hernekeitto

Kaalipata

Jauhelihakiusaus

 

KALA

Kalakeitto

Kalapuikot

Uunilohi

Savulohi

Lohikiusaus

Lohipasta

Kalapyörykät

Silakkapihvit

Tonnikala-pastasalaatti

Rapeat kalafileet

Katkarapupasta

 

KANA

Kanakastike

Pesto-Kanapasta

Kanafileet uunissa

Kanankoivet riisipedillä

Kana-riisilaatikko uunissa

Kana-kasviswok

Kanakeitto

Igorin kana

Broilerkiusaus

Kana-nuudelivuoka

 

LIHA, MAKKARA, KINKKU

Makkarakeitto

Makkarakastike

Uunimakkara & muusi

Siskonmakkarakeitto

Nakkirisotto

 

Karjalanpaisti

Lihakastike uunissa

Riistäkäristys

Lihakeitto

 

Kinkkukiusaus

Pasta carbonara

 

KASVIS

Kasvissosekeitto

Pinaattiletut

Halloum-kasvispihvit

Pinaattikeitto

Linssikeitto

Tomaattikeitto

Uuni-fetapasta

Avokadopasta

 

Melkein kaikki listan ruoat on toteutettavissa lihankorvikkeiden kanssa!

 

Lisäsin riistakäristyksen joten taisi tulla 56 arkiruokaa, hah ! Siltikin pidätän oikeudet muutoksiin. Siitä kuulaa vaan lista kieroon. Lisukkeita ja kasviksia vaihtelemalla saa vaikka kuinka monta erilaista variaatiota ruoista. Tässä vain listaus ihan niistä arkisista arkiruoka ruokalajeista jotka ei vie tolkuttomasti aikaa ja jotka tulivat heti mieleeni. Vaihtelua saa myös siinä jos joskus tekee itse ja joskus ostaa eineksiä. Esimerkiksi lihapullat ovat aivan eri ruokalaji itsetehtynä ja eineksenä!




Silmien laserleikkaus; minun kokemukseni !

 Laserleikkaus. Minun kokemukseni laserleikkauksesta. Ette tiedä miten ihana tunne on kirjoittaa tätä tekstiä! Tuntuu niin uskomattomalta, että minä näen ilman silmälaseja! Olin niin liikuttunut asiasta ettei perjantaina leikkauksen jälkeen meinannut edes tarvita kostutustippoja, kun vähän väliä kyynelehdin onnesta liikuttuneena. Mutta mennäänpä asiaan

 

LASERLEIKKAUS JA LEIKKAUKSEN KULKU

Minulle oli varattu aika kello 9:00 perjantai aamuna Silmäaseman Silmäsairaalaan. Äitini lähti kuskikseni, koska leikkauspäivänä ei saisi ajaa autoa. Silmäsairaalaan saavuttuani ilmottauduin ja sain samalla särkylääkkeen ja rauhoittavan. Minua jännitti jonkun verran, mutta en tiedä olisinko tarvinnut rauhoittavaa. En kuitenkaan tiennyt mitä tuleman piti joten otin sen kuitenkin. Rauhoittava oli mieto ja sanotaanko näin etten oikein tuntenut sen vaikutusta. Ehkä jännitys siis lisääntyi ja ilman rauhoittavaa se olisi ollut voimakasta? Siinä odotellessani silmiini tiputettiin myös ensimmäiset puudutustipat. Meni ehkä 5 minuuttia, kun sain suojamyssyn päähäni ja kenkiini ja sitten mentiin huoneeseen jossa leikkaus suoritettaisiin. En tiedä nimitetäänkö sitä leikkaussaliksi, mutta en käytä sitä sanaa koska siitä tulee sellainen Greyn Anatomia fiilis eikö vain?

 

Menin sängylle makaamaan ja sitten aloitettiin. Silmien ympäriltä pestiin ja putsattiin ihoalueet. Sain vähän lisää tippoja silmiini ja sitten minut rullattiin lähelle laserlaitetta. Pakko sanoa, että sitten en oikein tiedä mitä tapahtui. Silmiä hiplailtiin ja jollain laiteella ne pidettin auki. Räpuytystä ei tarvinnut pelätä laitteen takia, mutta sellainen fiilis jäi kun olisi räpyttänyt. Ei siis ollut ollenkaan mielestäni epämukavaa. Oli kirkkaita valoja ja sitten laseroitiin. Näkö sumeni miltein kokonaan, näin vain kirkasta valoa. Sitten piti seurata kirkasta valopistettä ja kirurgi tökki silmääni. En siis oikeasti todellakaan tiedä mitä tapahtui. Ja sitten olikin toisen silmän vuoro.

 

Laserointi kesti tosiaan sen 30 sekuntia per silmä ja koko hiplaaminen ja tökkiminen ehkä maksimissaan kolme minuuttia per silmä. Koko touhu oli todella nopeasti ohi! Kun nousin sängyltä, niin fiilis oli mahtava. Näkö oli tosi sumea, mutta silti kaikki ääriviivat tarkat. Tiesin heti; hajataitto oli poissa! Kirurgi tutki vielä kerran silmää ja siinä se sitten oli.

 

Miltä se sitten laserleikkaus tuntui? No ei mukavalta muttei epämukavaltakaan. On toki ihmiskohtaista miten silmäntökkimiseen suhtautuu (ja ehkä sittenkin rauhoittava rauhoitti?) mutta itse koen hammaskiven poiston paljon epämukavammaksi kuin tämän toimenpiteen. Kirurgini oli myös äärettömän hyvä siinä, että hän koko ajan rauhallisella äänellä selitti mitä minun piti tehdä ja kauanko vielä kestää. Lähinnä tehtäväni oli hengittää rauhallisesti ja tuijottaa tyhjyyteen tai seurata valoa. Kaiken kaikkiaan siis yllättävän mukava toimenpide ja menisin siihen heti uudelleen!

 

LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

laserleikkauksen jälkeen menin hetkeksi johonkin huoneeseen jossa oli mukavia nojatuoleja. Sain hoito-ohjeita, silmätippoja ja sen sellaista. Sitten lähdin kassan kautta kotiin. Kaiken kaikkiaan ovestä sisään ja ovesta ulos vei päivästäni 55 minuuttia. Nopea toimenpide!

 

Kävimme äitini kanssa torilla hakemassa tuoreita vihanneksi ja sitten hesen kautta kotiin. Silmät olivat arat ja erityisesti kun tuuli, niin teki mieli laittaa silmät kiinni. Olin aurinkolasit päässä ja vain fiilistelin näkemistä, vaikka näkö oli sumuinen. 4 tuntia leikkauksen jälkeen olivat epämukavimmat, mutten missään kohtaa kokenut, että silmät olisiat kipeät. Arat, valonherkät ja hiekkaisen oloiset muttei kipeät.

 

Antibioottitippoja tiputellaan silmiin nyt 4 kertaa päivässä kahden viikon ajan. Kostutustippoja niin usein kuin haluaa. Leikkauspäivänä kostutustippoja ei juurikaan ollut tarvetta käyttää, mutta esimerkiksi eilen illalla ja tänään silmät ovat tuntuneet enemmän kuivilta. Varsinkin aamuisin ja iltaisin tippoja tekee mieli tiputella useammin ja sitten päivällä ei välttämättä tunne tarvetta siihen ollenkaan. Olen silti tiputellut kostutusta tasaisin väliajoin jotteivat silmät pääsisi kuivumaan.

 

Pientä roskantunnetta on silmissä, mutta sanotaanko näin, että olo on mukavampi kuin piilareiden kanssa. Sumua on edelleen hieman, mutta joka päivä hieman vähemmän.  Näin siis heti leikkauksen jälkeen todella hyvin, mutta vähän sillä tavalla kuin olisi likaiset piilarit päässä tai linssit pienessä huurussa.

 

Näkö ja olo on siis hyvä ja niiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellinen. Kuten moni leikkauksessa käynyt minulle sanoi; jokaisen euron arvoinen ja leikkauksen jälkeen hintaa ei enää edes mieti. Ja tiedättekö. Juuri siltä se nyt tuntuu. Tulen vielä muutaman kuukauden päästä raportoimaan toipumisesta ja silmien kuivumisesta ja sen kestosta sekä sen sellaisesta jota en vielä tiedä. Eli laserleikkauksesta on tulossa vielä kolmas postaus, tässätässä on ensimmäinen.

Ja hei vielä kerran kun moni sitä on kysellyt; leikkaustekniikka oli Smile eli se hellävaraisempi ja vähän hintavampi ja hinnaksi tuli 2790 euroa plus 400€ noin päälle lääkäreistä ja silmätipoista. Ehkä vähän enemmän jos jälkitarkastukseen pitää mennä useasti. Silmäasemalla jossa kävin saa esimerkiksi halutessaan korotonta maksuaikaa 12 kk !  Kallista, mutta jokaisen euron arvoista.

Olen niin onnellinen että tätä on sanoin vaikea kuvailla




Silmien laserleikkaus; KOLME YÖTÄ LEIKKAUKSEEN!

 Otsikko vaatii todellakin capslockia! Silmien laserleikkaus on pian täällä! Kolme yötä laserleikkaukseen, mitä ihmettä!? Vähän hoomoilasena tässä ollaan itsekin, niin äkkiä kaikki sitten kävikin. Jännittää ja olen niin innoissani!

 

Minulla oli tosiaan tänään lääkärikäynti Silmäaseman Silmäsairaalssa jossa tarkastettiin vielä silmät paremmin ettei laserleikkaukselle olisi mitään fyysistä estettä. Minua jännitti hieman tutkimus, koska en tiedä miten olisin reagoinut jos jostain syystä leikkausta ei pystyttäisi tekemäänkään. Olisi eri asia olla menemättä leikkaukseen kuin olla pääsemättä sinne itsestä riippumattomista syistä. Lääkäri tutki ja tutki. Jonka jälkeen kirurgi tutki vielä lisää. Katsottiin vahvuudet ja sain jotain silmätippoja jotka laajensivat pupillit isoiksi. Oli hieman epämukavaa kun ei nähnyt lähelle ja valot olivat todella kirkkaat. Muuten kaikki tuntui siltä kuin olisi optikolla käynyt.

 

Kirurgin kanssa keskusteltiin leikkaustyylistä. Koska minulta leikataan vain hajataitto, niin minulle kävisi kumpi tahansa leikkaustyyli. Toinen olisi uudempi (sekin kuulemma 10 vuotta vanha) ja hellävaraisempi silmille. Totta kai päädyimme siihen sitten. Leikkaustekniikkaa voisi kuulemma verrata kirurgian tähystysleikkauksiin, toisessa olisi jotenkin leikattu läppä ja tässä uudemmassa tehdään vain pieni rako.

 

Uudempi ja hellävaraisempi silmien laserleikkaus on hieman kalliimpi, mutta tämä on asia jossa ei sitten kyllä ne muutamat sataset paina missään. Ja kyse on kuitenkin silmistä, ei mistään kännykoiden vertailusta. Hintaa leikkaukselle tulee 2790 euroa. Tämän päiväinen lääkäri maksoi 200 euroa ja silmätippoihin menee muutamia kymppejä. Leikkauksen jälkeen on vielä sitten lääkärikäynti tai kaksi. Eli kaiken kaikkiaan tämä lysti tulee kustantamaan sellaisen 3500 euroa. Ehkä vähän alle, ehkä vähän yli.

 

Kun lähdin tiskille varaamaan leikkausaikaa, niin minulta kysyttiin toiveita. Vastasin, että mahdollisimman pian ja hän sanoi, että se olisi sitten tämän viikon perjantaina! Olin ehkä vähän puulla päähän lyöty, koska ajattelin pian olevan kuukauden tai parin sisällä. Mutta totta kai varasin, mitä nopeampi sen parempi. Onhan tässä jo jahkailtu vuosia!

 

Leikkaus on perjantai aamulla klo 9:00. Tai silloin siis kaikki alkaa. Leikkaus itsessään kestää ohjelehtisen mukaan noin 30 sekuntia per silmä. Diapamit naamaan ennen leikkausta ja kunnon silmätipat jälkeen. Vähän jännittää, mutta ei hirveästi. Vielä. Perjantaina voi olla ihan eri fiilis.Äiti lähtee saattaamaan minua, koska tietenkään autolla ei voi sieltä kotiin ajaa. Ehkä äiti tarjoaa heselounaan potilaalle jälkikäteen..? Hampurilainen on sen verran tuttu juttu, että se hoituu vaikka silmät kiinni. JÄNNITTÄVÄÄ!

 

Palaan asiaan vielä leikkauksen jälkeen kokemuspostauksen kera. Joskaan en tiedä miten silmät kestävät näytön tuijottamista lähipäivinä leikkauksen jälkeen, eli lupaan palata kun pystyn. Niin IHANAA ja JÄNNITTÄVÄÄ ajatella, että kolmen päivän päästä olen totta vie silmälasiton. Kesä ilman silmälaseja on ihan pian totta!



Permanentti pitkään tukkaan!




 Permanentti pitkään tukkaan, uhka vai mahdollisuus! NO MAHDOLLISUUS! Tästä tuli täydellinen.Kestosta en osaa sanoa, raportoin siitä sitten myöhemmin. Mutta ai että, rakastan tätä. Tästä tuli juuri sellainen kuin haaveilin.

 

Hiusta kevenniit tosi hurjasti ennen permanentin laittoa jotta kihara jaksaisi pysyä. Permanentti pitkään tukkaan oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta kun idean saan niin se pitää toteuttaa. Permanentti itsessään tuo mielikuvan mummopermiksestä, mutta tämähän on ihan sairaan kiva kesätukka. Vaikka itse sanonkin. Kaikki kunnia toki ihanalle ja taitavalle tekijälle tietenkin!

 

Minulla ei oikeastaan ole mitään sen suurempaa kirjoitettavaa aiheesta vielä. Istuin tuoliin, nautin ja melkein neljä tuntia myöhemmin tässä sitä ollaan. Kerron sitten. kun tiedän paremmin miten permanentti pitkässä tukassa pysyy ja kuinka paljon todellisuudessa hius kärsi ja niin edelleen. Minullahan on melkein kokonaan nyt oma väri alla latvoja lukuunottamatta, iso osa kuivuneesta ja vaalenetusta latvasta leikattiin pois juurikin siitä syystä, että hius rasittuu permanentista aika paljon.

 

Permanentin tuoksu toi mieleeni edesmenneen mummini. Vaikka vuosia on kulunut niin ihan samalta se aine tuoksui kuin silloin, kun mummini oli kotiparturi ja teki permanentteja kotona. Voi mummi rakas!

 

Nyt on kesätukka valmis. Sitten vaan korona veks ja kesätapahtumat tulille, hah.



perjantai 17. syyskuuta 2021

Entä jos kuolen huomenna?

 


Kaupallinen yhteistyö Henkivakuutusyhtiö Kaleva

Entä jos kuolen huomenna? Vaikka olen alle 30-vuotias, niin olen miettinyt omaa kuolemaani aina aika ajoin. Se voi kuulostaa surulliselta, mutta ei se sitä ole. En mieti kuolemaani sen takia, että odottaisin tai pelkäisin sitä.  Olen optimisti, mutta ennen kaikkea realisti. Mietin kuolemaani koska haluan varautua kaikkeen, jopa siihen omaan kuolemaani. Varsinkin nyt, kun minulla on lapsia. Minun tapani varautua siihen, on Vakuutusyhtiö Kalevan Henkivakuutus.

 

Täytän tänä vuonna 28 vuotta. Olen ammatiltani varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ja minulla sekä puolisollani on kolme lasta. Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2012 ja siitä asti olen ollut mukana työelämässä koko ajan. Koko ajan, miinus kolme äitiyslomaa sekä hoitovapaata. Puolisoni on minua reilu vuoden vanhempi joten ei tarvitse olla mikään suurin matikkanero jotta ymmärtää, että eipä meikäläisistä perintöä niin jäisi jos nyt kuolisimme. Perintö ei todellakaan ole se the juttu jota haluan jättää lapsilleni. Mutten halua jättää heitä kuitenkaan taloudellisesti turvattomaan tulevaisuuteen jos minulle tai puolisolleni sattuisi jotain. Koska meillä ei ole suurta vaurautta ehtinyt kertyä, niin turvaan perheeni taloudellisen tulevaisuuden Vakuutusyhtiö Kalevan henkivakuutuksen avulla.


Muutimme kolme vuotta sitten uuteen omakotitaloon, niin voitte siitä laskea; meillä on asuntolainaa takataskussa kyllä vielä aika paljon. Ja siksi meillä on henkivakuutus. Me olemme nuoria ja terveitä, mutta koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Minä haluan omalla toiminnallani turvata sen, että jos kävisi se huonoin vaihtoehto ja jompikumpi meistä vanhemmista kuolisi, niin ainakin lapsilla säilyisi koti ja asuinalue samana. Jotain turvaa ja tavallista muuten niin kamalan tapahtuman keskellä. Koska faktahan on se, että minulla eikä puolisollani olisi varaa jäädä yksin lasten kanssa asumaan omakotitaloomme. Olemme nuoria ja asuntovelallisia kolmen lapsen vanhempia. Tulemme hyvin toimeen ja saamme pikkuhiljaa kerättyä varallisuutta tässä elämisen sivussa, mutta vielä varallisuutemme ei ole mikään kovin iso.

 Pakko heti alkuun myöntää etten ole ajatellut henkivakuutusta ennen lapsia ja ennen suurta asuntolainaa. Mielikuvani henkivakuutuksesta oli sellainen ammerikkalainen tv-hapatus; jos kuolen nyt tapaturmaisesti, niin omaiseni saavat sievoiset summat rahaa. Mielikuvissani henkivakuutus oli myös hinnaltaa suoraan amerikkalaisesta tv-sarjasta; kallis ja vain siksi suuri tuloisilla. Kun meille kuitenkin tarjottiin pankista todella kallista lainaturvaa kuoleman varalle, niin otin lisää selvää henkivakuutuksesta. Ja heti kättelyssä selvisi, että se on muuten helppoa ja edullista hommaa.

 

Vakuutusyhtiö Kalevan henkivakuutus on Suomen edullisin. Jo muutamalla eurolla kuussa voit saada taloudellista turvaa. Kaleva tekee myös yhteistyötä monen ammattiliiton kanssa ja näin ollen moni saa vielä suuren alennuksen omasta henkivakuutuksestaan. Meidän henkivakuutus ammattiliittoni takia on todella paljon edullisempi kuin normaalisti. Kalevan henkivakuutuksia myy myös vakuutusyhtiö If, jossa meidän vakuutukset on keskitettynä. Kaikenlisäksi kuten moni väärin luulee, henkivakuutus korvaa kuolinsyystä riippumatta. Myös tapaturman tai sairauden sattuessa.

 

Kalevan henkivakuutuksessa saa itse määrittää korvaussumman, joka maksetaan edunsaajalle kuoleman sattuessa. Meidän Kalevalta hankittu pariturva henkivakuutus kattaa sekä minut, että puolisoni ja maksaa alle 15 euroa kuussa. Olen pihipirkko ja lasken aina kaiken maailman maksu vs. säästö kustannukset, mutta tässä yhteydessä se on aika helppo lasku; jos laitan 15 euroa kuussa säästöön ja minä tai puolisoni kuolee vaikka vasta 20 vuoden päästä, niin sillä säästetyllä summalla ei ihan hirveästi makseta edes hautajaiskuluja. Surullinen, mutta realistinen ajatus. Henkivakuutuksen korvaussummaa saa muutettua myös koska vain joten esimerkiksi 10 vuoden päästä, kun asuntolainamme on pienempi voimme pienentää korvausummaa ja näin ollen henkivakuutuksen hinta on vielä edullisempi.

Oman kuolemaa ei voi ennakoida ja vaikka edelleen välillä tunnen olevani aika nuori ja kuolematon , niin silti aikuisuuden viisaus on hiipinyt päähäni. Ehkä se johtuu siitä, kun kolmikymppiset lähenee uhkavaasti, hah. En voi luvata lapsilleni ja puolisolleni ettei koskaan tapahdu mitään kurjaa. Mutta voin parhaani mukaan varautua siihen jos jotain kamalaa tapahtuu. Tuntuu lohduttavalta ajatukselta, että kaiken sen kamalan menetyksen ja surun keskellä lapseni saisivat jatkaa samassa koulussa. Tutussa ja rakkaassa kodissa tuttujen ja rakkaiden naapureiden ja ystävien ympäröimänä. Tuntuu helpottavalta ajatella, että sen kaiken surun keskellä puolisonikin saisi suruaikaa ja aikaa tukea lapsia sen sijaan, että hänen pitäisi murehtia taloudesta tai painaa niskalimassa duunia jotta he selviäisivät laskuista ja omakotitalomme kustannuksista.

 

Kun pahin tapahtuu ja koko elämä muuttuu, niin edes jotkin asiat pysyivät samoina ja turvallisina Kalevan henkivakuutuksen takia. 

 



 

Ruukku rairuoholle joka kodin tarvikkeista!



 Tarvikkeilla, tarvikkeista? En tiedä! Mutta tässä askartelu; Ruukku rairuoholle joka kodin tarvikkeista! Jokaisesta kodista löytyy nämä, aivan varmasti. Nimittäin tarvitset vain maitotölkin! (Suosittelen kauramaitoa jos vaan löytyy, se ei haise sellaisella vanhalle maidolle)

 

Bongasin tämän idean yhdestä Varhaiskasvattajien Facebookryhmästä ja ideahan on aivan huikea. Kahdestakin asiasta; jo sellaisenaan tosi nätti (eikö sellaisen paperipussit olleet/on edelleen..? ) muotia ja siksi, koska tämä on helppo ja lähes ilmainen tehdä. Minulle tämä on aivan uusi taktiikka, vaikka olen vuosikausia ollut sekä äiti, että varhaiskasvattaja. No mennäänpä siis asiaan!

 

1. Leikkaa tölkki halutun korkeaksi

2. Rypistele sitä kunnolla

3. Revi päälimmäinen pintakerros irti

4. TADAA! Sinulla on kaunis "paperipussi" jonka reunan voit vielä taitella kuten paperipussin reunan. Lähes ilmainen ruukku rairuoholle!







Terveellinen, helppo ja nopea kakku!

 Törmäsin johonkin vastaavanlaiseen tiktokissa muutama viikko sitten joten olihan sitä kokeiltava. Terveellinen, helppo ja nopea kakku!

Instagramin puolella julkaisinkin jo reseptin, mutta koska se oli tosi suosittu siellä niin ajattelin julkaista sen myös täällä!  Me ollaan lasten kanssa syöty tätä monta kertaa aamupalaksi! Tänään taidan tehdä iltapalaksi viikonlopun kunniaksi, onneksi hedelmäkorissa on jo melkein mustia banaaneja. Resepti on superhelppo toteuttaa maidottomana ja gluteenittomana versiona. Kakku joka on varmasti terveellinen ja herkullinen, myös ilman lisättyä sokeria!

Terveellinen kakku

2 banaani
1,5 dl kaurahiutaleita
2 munaa
0,5 tl leivinjauhetta
Kardemummaa
Kanelia
Loraus kauramaitoa/maitoa
(1 tl vanilijasokeria)

Blenderissa kaikki sekaisin. Kaada öljyllä voideltuun vuokaan, mustikoita tai muita marjoja päälle ja 200 asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi. VALMIS!

Kakun päälle sokeritonta mehukeittoa ja/tai vanilijarahkaa tai maidotonta vanilijajugua ! Ihan sairaan hyvää! Ja päällisillä saa tuunattua kakun tilanteen mukaan; aamupalakakun päälle sokeritonta mehukeittoa ja iltapalaherkun päälle vanilijajäätelöä tai -kastiketta.




maanantai 15. maaliskuuta 2021

Blogi siirtyy Vaikuttajamedialle!

En tiedä onko kukaan noteerannut täällä, että blogin bannerista on kadonnut Indieplacen - vanhan blogikotini - mainosbannerit. Muutoksen tuulet eivät jää tähän pieneen asiaan, vaan jatkossa blogini löytyy osoitteesta 


https://tehtavanimikkeena.vaikuttajamedia.fi/


Jatkossa tämä blogi ei siis päivity enää ollenkaan. Pidän sivut auki hetken aikaa jotta kaikki vanhat lukijat löytävät uuteen osoitteeseen, mutta sen jälkeen blogiani voi lukea vain uudella sivustolla! Nähdään siis siellä ! 

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Maailmassa on ihan liikaa melua!!!!




Huomaako kuvasta, että minulla on kuulolaite? No ei. Ihan minimaalisen pieni se johto joka korvan takaa tulee. Kun takaapäin katsoo, niin laitteen kyllä näkee. Mutta onhan se nyt pieni ja huomaamaton! 

Vihdoin koitti siis  se päivä, kun minun oli aika liittyä kuulolaitteiden omistajien kastiin. Vihdoin on aika vahva sana, koska aika nopeastihan se aika meni, kun kuulotestissä taas vuosien tauon jälkeen kävin. Mutta onhan tässä jo vuosikausia kärsitty huonosta kuulosta.

Yhden päivän käyttökokemuksn jälkeen voin vain todeta; maailmassa on aivan liikaa melua. Jokainen kolahdus, paperin kahina ja kuoppainen tie auton alla kolisee nyt paljon paremmin. Hulluksihan tässä tulee! 

Kuulenhan minä puhettakin paremmin, mutta kieltämättä oli aika puuduttava ja raskas päivä kuulevana ihmisenä. Oma puhe kuulostaa hassulta. Ja on vähän totuttelemista siihen, että koko ajan on jotain tunkua korvassa eikä ilma pääse siellä vaihtumaan. Kyllä te tiedätte sen fiiliksen, kun ottaa nappikuulokkeet pois korvista ja korvat saa taas tuulettua! Sitä fiilistä tuli ikävä.

Kestin puoli päivää, sitten oli pakko luovuttaa. Siihen asti kaikki oli ok, kunnes oli töissä lounaan aika ja liikaa ihmisiä samassa tilassa. Liikaa hälyä, kuulin sen aivan liian hyvin. Oli pakko ottaa kuulolaitteet pois ja sitten en niitä enää halunnutkaan takaisin laittaa.

Oli kyllä ihana kuulla puhe paremmin, mutta kieltämättä aika raskaalta tuntui tämä ensimmäinen päivä. Kuulolaite, silmälasi ja kasvomaski ei ole mikään helpoin kombo. Kuulemma nyt maskiaikana kuulolaitteita on kadonnutkin aika paljon, kun maskia riisuttaessa ne lentelee miten sattuu. Silmälasit painovat ikävästi kuulolaitetta päätä vasten ja taas toisin päin ne eivät tuntuneen pysyvän niin hyvin. Laitoinkin heti kahvitauolla piilarit tilaukseen.

Tooriset piilarit ovat aika kalliitta joten ehkä tämä silmälasipiilarikuulolaite kombo oli se viimeinen niitti ja marssin kevään aikana sinne laserleikkaukseen vihdoin? Pitkällä juoksulla se maksaisi itsensä takaisin kyllä. Muuta estettähän minulla ei ole ollut leikkaukseen menemiselle kuin piheys. Onhan se rahallisesti iso panostus, mutta kahden "apuvälineen" kanssa sählääminen on turhauttavaa. Ainakin puolentoista päivän perustellaa, katsotaan jos tämäkin on tottumiskysymys.

Tiivistettynä; ei mitään sellaista ahaa elämä on kuulevana ihanaa elämystä. Ainakaan heti. Positiivisin mielin kuitenkin eteenpäin ja ehkä parin kuukauden päästä viimeistään saan sen elämyksen ja olen tottunut niin laitteiden käyttöön kuin maailman ääniinkin?




torstai 4. maaliskuuta 2021

Ehkä koulu olisi tässä kohtaa kuitenkin liikaa

Ensin ajattelin etten kirjottaisi tätä postausta vielä. Ehkä viikkojen päästä. Jotta te ette pitäisi minua tuuliviirinä. Sitten taas mietin, että miksikö en kirjottaisi? Näitä ajatuksia olen pyöritellyt viime päivinä päässäni enemmän kuin tarpeeksi ja kirjoittaminen on minulle ajatusten selkeyttämistä. 


OLENKO HULLU JOS HAEN NYT KOULUUN!? Siinä se tuli. Hei hei ja näkemiin.


Ei, mutta oikeasti. Kun pari viikkoa sitten julistin täällä hakevani kouluun, niin nyt mietin onko se sittenkään fiksua tässä kohtaa. Haluan opiskelemaan kyllä, mutta pitäisikö sittenkin venyttää asiaa parilla vuodella. Vaikka hakeminen ei tarkoita sitä, että pääsisin kouluun, niin jos kuitenkin pääsisin sisään ensimmäisellä yrittämällä. Olisiko minusta siihen jo nyt? Nimittäin jos hakisin ja pääsisin, niin totta kai alottaisin koulun. Mutta olisiko se sitten kuitenkin ihan liikaa juuri nyt.


Olen viikon verran kuulostellut fiiliksiäni iltaisin, kun lapset ovat vihdoin sängyssä. Olen rättiväynyt. Niin väsynyt että menen melkein samaan aikaan heidän kanssaan nukkumaan. Ja se on se hetki jolloin minulla olisi vuorokaudessa aikaa opiskella jos kouluun menisin.


Asuntolainan kanssa minusta ei tule täyspäiväistä opiskelijaa ellen odota paria vuotta. Parin vuoden päästä saisin aikuiskoulutustukea ja voisin jäädä kokonaan pois työelämästä. Silloin saisin keskittyä kouluun ja aikaa jäisi myös muuhun. Perheelle, omalle elämälle.


Jos minusta tuntuu nyt, että aika loppuu kellosta kesken niin mihin väliin mahdutan koulujutut? Joutuisin kuitenkin käymään töissä ainakin 60-70 % teholla.


Olenko valmis uhraamaan totutun elämäntyylimme jo nyt? Juuri, kun kitsastelu kodinhoidontuen jälkeen on loppunut ja olemme saaneet hieman säästöjä kerrytetttyä. Olenko valmis uhraamaan kesälomat? Viikonloput ja juhlapyhät? 


Entä jos pääsen kouluun ja parin vuoden päästä olenkin palanut loppuun? Kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä opiskelu ei olisi helppo nakki. Siihen päälle vielä ferritiinin aiheuttama väsymys, entä jos sekin helpottaa kokonaan vasta vuoden tai puolentoista päästä? 


ÄH en tiedä. Ehkä oikeasti fiksuinta olisi skipata kevään haku ja miettiä asiaa uudelleen kesän jälkeen. Olen malttamaton ja haluan kaiken heti, mutta fikusahan olisi lähteä opiskelemaan vasta, kun aikuiskoulutustuen kriteerit täyttyvät.


Kun minulla ei oikeasti ole mitään hätää. Minulla on ihana perhe. Ihana työpaikka ja ihana ala, vaikka joka toinen päivä se onkin niin raskasta, että mietin eläköitymistä. Ihania ystäviä ja työkavereita. Ihana koti ja ihana elämä. 


Olisiko vihdoin aika nauttia siitä kaikesta pikkulapsivuosien jälkeen eikä haalia lisää kiirettä, stressiä ja ajanpuutetta? Nyt, kun vihdoin olisi aika nauttia lapsista, säännöllisistä tuloista ja siitä, että vihdoin olen kaivanut itseni äitiyden alta. 


Ehkä on aika hihdastaa tahtia. Nauttia siitä mitä minä olen saanut. Löytää sisäinen rauha vuosien kiireen ja väsymyksen jälkeen. Koska faktahan on se, että minulla on loppu elämä aikaa opiskella ja tehdä töitä. Minä täytän vasta 28 vuotta tänä vuonna. Se koulu odottaisi kyllä vielä muutaman vuoden -ainakin -, mutta pienet lapseni kasvavat koko ajan. Vaikka raha ei tuo onnea, niin se mahdollistaa asioita. Ja ennen kaikkea minä ja perheeni tarvitsemme aikaa nauttia toisistamme. Ja sitä se opiskelu ei meille anna. 


Eli en tiedä. Haluaisin opiskelemaan ja intoa siihen löytyisi. Sitten taas rahaa ja aikaa löytyisi paremmin muutaman vuoden päästä. Ja kun ei tässä elämässä oikeasti ole kiire mihinkään juuri nyt.





sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Me huolettomat Helenat


Koululaisemme talsi eräs päivä koulusta kotiin tyytyväisenä. Syötiin välipalaa, tehtiin läksyjä. Päivällistä ja pikkukakkosta. Päätimme lähteä illalla vielä luistelemaan perheen kanssa jolloin ykkönen sanoi, että unohti luistimet koulun katokseen. Eräs aamu hän meinasi unohtaa luistimet eteiseen minuutti sen jälkeen, kun oli ne hänen käteensä laittanut. Esimerkkejä on monta ja tiedättekö mitä; hän on aivan kuten äitinsä.


Vähän sellainen huoleton Helena.


Huolettomuus on yksi parhaista sekä pahimmista luonteenpiirteistäni. Erityisesti järjestelmälliset ihmiset saattavat kauhistua tyylistäsi ja saada siitä harmaita hiuksia. Sitten taas esimerkiksi työssäni varhaiskasvattajana ja kolmen lapsen äitinä se on suuri etu.


Jos unohtaa ne kaikki unohdetut tapaamiset, vääriin paikkoihin unohtuneet maalipurkit ja lasten hukkuneet retkieväät. Hupsista.


Mutta etu on se, että meillä huolettomilla Helenoilla on aikamoinen kyky sietää kaaosta. Ei paljon haittaa tiskivuoret, pieni kiire tai miljoonan asian multitaskaus, kun niitä on harjoitellut koko elämänsä. Kaaosta on pakko katsokaas sietää, kun on itse yhtä kävelevää kaaosta. 


Huoleton Helena ei myöskään ota asioita kovin vakavasti kovin helposti. Huoleton Helena vaan nauraa ja sanoo, että kyllä se siitä ja kaikesta selviää. Tiedän, ihan hitokseen raivostuttavaa osan mielestä jos luonteet eroaa suuresti toisistaan. Mutta sellaisia me huolettomat Helenat ollaan.


Tänään nauroin aivan hitokseen, kun törmäsin lauseeseen jonka voisin tatuoida selkääni; i swear i have it all together. I just forgot where i put it. 


Sopii. Kaikkeen. Koko elämääni. Niin minuun. Me huolettomat Helenat olemme vähän sellaisia, että emme keksitty mihinkään ja taas samalla kaikkeen. Sitten vain kaikki katoaa. Suunnitelmat, tavarat, aikataulut. You name it.


Olen petrannut kyllä. Pakko. Kun vastuu töissä ja wilmaviestit lisääntyy, niin on pakko alkaa olemaan vähän vähemmän kaaosmuija. Kompastellen edetään oikeaan suuntaan.


Huoleton Helena ei suinkaan ole elämässä huoleton. Vain huoleton huithaippeli suunnitelmissa ja järjestyksessä. Ja näemmä olen Helena nimen lisäksi siirtänyt lapsilleni osan tästä luonteestani. Ainakin esikoiselle, päiväkoti-ikäiset eivät ole vielä päässeet näyttämään kynsiään ja sisäistä kaaostaan.


Mistäkö tällainen kirjoitus juonsi juurensa tänään? No siitä, kun muu perhe lähti evakkoon ja minä sain siivota rauhassa. Seurasin nenälleni raikasta sitruunan tuoksua, kun unohdin minne olin moppiämpärin laskenut. Hetken kiertelin kotiamme ja totesin, että 121 neliötä on jo vähän nolo määrä hukata noinkin iso asia. Mutta kun siinä samalla vaihdoin spotifyn biisejä, whatsappailin ja tein jauhelihakeittoa.


Että sellaista tänään tänne. Hallittua kaaosta, kadonneita moppeja. Ihan perus huolettoman LauraHELENAN sunnuntai.






tiistai 23. helmikuuta 2021

Valoa ferritiinitunnelin päässä!

Muistatte varmaan miten syyskuussa paljastui pitkäaikaisen väsymykseni syy, matala ferritiini. Arvot olivat syyskuussa 9,3 eli aivan surkeat ja siitä lähtien olen vetänyt rautalisää päivittäin. Tai lähes päivittäin, herkän IBS vatsan kanssa se ei ole ollut ihan kivetön tie.

3-4 viikkoa sitten vatsani ärtyi aivan hurjasti rautalisästä jota olin syönyt kuitenkin jo kuukausia melkein oireitta. Olen kokeillut jo monia eri valmisteita joten olin todella turhautunut. Vaihdoin taas kerran valmistetta ja puolitin annoksen, koska koin, että suurimmat puutosoireet olivat helpottaneet. Mielummin hitaampi parantuminen rautataistosta kuin yöunia häiritsevät vatsanpoltot. Noh, pari viikkoa sitten kaikki jo helpottaneet oireet palasivat.


Otti päähän. Otti todella päähän. Ärsytti, väsytti ja ketutti. Olen niin väsynyt olemaan väsynyt. Turhautti, koska voin fyysisesti paremmin kuin vuosiin. Syön terveellisesti ja liikun. Silti olen niin väsynyt, poikki ja jotenkin rikki. Hiton ferritiini.

Googlettelin, tutkin ja selvittelin viikonloppuna infuusion mahdollisuutta yksityisellä. Lähinnä kiinnosti se rahapuoli, koska infuusio on kallis. Olin kuitenkin valmis maksamaan, koska olen niin väsynyt ja turhautunut. 

Varasin eiliseksi ajan Puhti.fi kautta mittauttamaan ferritiinin. Ajattalin, että se arvo kädessä olisi hyvä yrittää vielä kerran saada julkiselta puolelta apua, kun vatsa sattuu ja raudan syöminen on vaikeaa. Olin aivan varma, että arvot eivät olleet nousseet juuri yhtään.

MUTTA luojan kiitos olin väärässä. Sain tulokset ja ferritiini oli noussut hienosti! Arvo oli 44,9 !!! Ei sillä vielä juhlita ja oireet eivät ole poissa, mutta suunta on ylöspäin hyvää vauhtia ja se on tärkeintä!
Olen niin helpottunut, että meinasi itku päästä. Ferritiini on noussut n. 6 yksikköä kuukaudessa
joka on ihan normaali vauhti. Normaalisti se nousee 5-10 yksikköä kuukaudessa joten selvästi rauta imeytyy hyvin, vaikka vatsavaivoja ja taukopäiviä on ollut.

Samalla tavalla siis jatketaan ja nyt neljättä päivää syön taas jopa vanhaa ja vahvempaa rautaa. Oireet ovat taas helpottaneet, kun rauta-annos on kasvanut - lumetta tai ei. Arvo siis on noussut, mutta ei niin hyvin jotta oireet olisivat täysin poissa tai edes huonoina päivinä helpottaneet.

Moni on Instagramin kautta kyselleet näistä ferritiini asioista ja voin täydestä sydämestäni suositella teille Raudanpuute nimistä Facebookryhmää ja Ilona Ritola nimisen lääkärin Instagramia. Olen sieltä löytänyt niin paljon tietotaitoa näistä ferritiiniasioista ettei tosikaan. Terveyskeskus lääkärini ei uskonut koko asiaan ja itseasiassa nyt minun arvoni osan lääkäreiden mielestä olisivat loistavat, koska raja-arvo on 30. Mikä on alhainen arvo, osa ihmistä sanoo oireiden helpottaneen vasta, kun arvo on ollut yli 100.

Siihen minäkin tähtään. Naisella arvo nimittäin saisi olla ainakin 100. Toivon, että puolen vuoden päästä oltaisiin jo ainakin numerossa 70 ja suurin osa oireista olisi poissa. Infuusion saan nyt onneksi unohtaa, kun arvot ovat niin hyvin nousseet oireista ja vatsanväänteistä huolimatta. Ja tuntuu, että kun olen alkanut illalla ottamaan raudan ruoan yhteydessä, niin vatsakin kestää taas paljon paremmin.


Odotan myös innolla miten IBS vatsani käy. Olen törmännyt monesti kokemuksiin, että ibs oireet olisivat liityneet matalaan ferritiiniin ja vatsavaivat olisivat parantuneet roimasti, kun arvot oli noussut. Tavallaan tämä selitys olisi loogista minunkin kohdallani, kun jokaisen raskauden jälkeen vatsani on mennyt vain huonommaksi ja varmasti jokaisen raskauden jälkeen ferritiinini on painunut vain enemmän alas. Ja vatsavaivat alkoivat 17 vuotiaana, kun olin jo vuosia kärsinyt aika kivulaista ja runsasita kuukautisista. Eli todella mielenkiinnolla jään odottelemaan miten omalla kohdallani käy! Sehän lottovoitto olisikin jos pääsisin samalla eroon sekä väsymyksestä, että vatsaongelmista! 

Että sellaista tänne. Edelleen väsyttää ja olo on ajottain tosi sumuinen. Mutta henkisesti tämä antoi voimaa tähän taistoon niin paljon. Antoi toivoa siitä, että tämä olo oikeasti toden totta helpottaa! Koska niitä hyviäkin päiviä on ehtinyt olemaan jo aina välillä!





torstai 18. helmikuuta 2021

Minä haluan ja aion hakea kouluun!


Täytän huhtikuussa 28 vuotta. Olen kolmen lapsen äiti. Lähihoitaja ja koko työurani tehnyt varhaiskasvatuksen parissa. Löytyy autoa ja omakotitaloa. Omaa harrastusta ja ystäviä. Silti vaan havahdun useasti mietteistäni; mitä nyt sitten? 


Olen tottunut siihen viimeiset 8 vuotta, että elämä on uuden odotusta ja muutoksia. Vauvoja ja monta muuttoa. Uusia työpaikkoja ja niin edelleen, kyllä te nämä tiedätte. Ajattelin ensin, että en vain osaa rauhoittua. Ehkä en, mutta nyt lähes päivittäin mietin suuria kysymyksiä; mikä minusta tulee isona ja mitä nyt sitten seuraavaksi. 


Ehkä se on se kuuluisa kolmen kympin kriisi. Muutama vuosi menee äkkiä ja kaboom, sitten olen jo lähempänä kuuttakymmentä kuin syntymääni. MITÄ NYT SITTEN?!


Tavallaan en haluaisi haluta mitään. Kaikki on niin hyvin nyt. Haluisin vaan osata nauttia tästä seesteisempää vaiheesta. Tavallaan en tiedä mitä haluan ja sitten taas tiedän. Haluan jotain. Se jokin suuntautuu erityisesti työelämään ja koulutukseen. Olen ihanassa työpaikassa ja oikeasti pidän työstäni tosi paljon, MUTTA..


Minä haluan vielä jotain lisää. Koulutusta lisää ja sen kautta vaihtoehtoja lisää. MINÄ HALUAN KOULUUN.


Olen syksystä asti pyöritellyt ajatuksia ja vaihtoehtoja. Opiskelu pienten lasten kanssa ei ole se helpoin nakki. Opiskelu asuntolainan kanssa ei ole se helpoin nakki, koska on pakko käydä töissä opiskelun ohella. Olen pyöritellyt alavaihtoehtoja myös paljon. On niin paljon vaihtoehtoja ja intoa mennä moneen paikkaan. Entä jos vain haen eri aloille ja alan opiskella sitä minne ensiksi pääsen? On niin monta vaihtoehtoa! Kaikki toki sitä samaa kuin sähän asti; sosiaali- ja terveysala on vain se minun juttuni.


Olen tullut kriiseilyni kanssa siihen tulokseen, että kun kevään haku ammattikorkeakouluopintoihin aukeaa, niin minä haen mukaan. Verkko-opintoina ja monimuotona, kokopäiväiseksi opiskelijaksi en uskalla ja halua asuntolainan kanssa lähteä. En ainakaan vielä jos vain muitakin vaihtoehtoja on. 


Entäpä se ala? No sosionomin ja sairaanhoitajan koulutuslinjoja olen ajatellut. Sairaanhoitajana haaveenani on jo pitkään ollut päästä esimerkiksi lastenosastolle töihin. Sosionomin koulutuksessa taas kiinnostaa tietysti vaka puoli, mutta myös lastensuojelu. Yliopiston vakaopen opinnot torppasi, koska haluan koulutukseltani enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. 


Tiedän, että Turun kouluun on vaikea päästä enkä jotenkaan osaa olla toiveikas siitä, että pääsisin ensi yrittämällä sisään kumpaakaan vaihtoehdoista. Aion ainakin nyt ensimmäisellä kerralla hakea siis vain tähän lähelle. Kesällä on mahdollista hakea myös polkuopintoihin joten se on sitten plan B jos ja kun kokeilen tätä kerran ensin. Ja sitten vain syksyllä ja ensi vuonna uudestaan, onhan tässä minulla aikaa! 


Olen ihan intoa täynnä jo siitä, että pääsen elämäni ensimmäisen kerran kokemaan tämän hakuprosessin! Ihan uusi kokemus ja mahdollisuus! Ja jos kävisi tuuri, että pääsisin ekalla yrittämällä sisään niin se vasta hieno olisi. Jos jään nuolemaan näppejäni, niin ei sekään mitään. Onpa sitten taas hetken päästä paremmat säästöt ja isommat lapset kotona!


Eli kaikki vinkkivitoset AMK:n hakuihin liittyen ovat todella tervetulleita! Tämä on minun ensimmäinen kertani ja haluan valmistautua hyvin!


Joku voi pitää minua hulluna. Nauttisit nyt rauhasta ja helposta arjesta!! En nauti, haluan tätä. Ja jep, taidan ollakin vähän hullu. Ehkä juuri siksi olenkin sotealalla, ahahahaa.





tiistai 16. helmikuuta 2021

Äidin vastuuttomat hetket kaipaavat pimppilauluja

Aamulla kun ajelen töihin hihittelen usein aamulypsylle alapääjuttuja ja muita ei aina niin fiksuja asioita. Salilla - kuten eilen - huomasin kuuntelevani teinivuosilta tuttua Vitun huora biisiä. Töiden jälkeen huomaan usein popittavani radiosta jotain sellaista biisiä jossa on hyvä rytmi yhdistettynä naisten alapään solvaamiseen tai juhlimiseen. Kuten esimerkiksi Petri Nygårdin biisit. 


Kuuntelen siis paljon musiikkia ja asioita jotka saisivat lasteni seurassa vaihtamaan kanavaa. Miksi!? Eihän ne musiikillisesti aina ole niin kovin kummoisia. Toki Petri Nygårdin tuotantoon kuuluu läjäpäin muistoja nuoruusvuosilta, ah reggaerekka ja selvä päivä sentään niitä seikkailuja! Aamulypsy nyt sen sijaan oikeesti on hauska juttu, vaikka sielläkin joskus saattaa mennä hivenen yli.


MUTTA minäpä kerron miksi kolmen lapsen äiti huutaa autossa välillä niin kovaa muusikin mukana kirosanoja, että liikennevaloissa ihmiset kääntyvät katsomaan.


Ne on ne äidin vastuuttomat hetket yksin autossa. Ensin kasvatan töissä muiden lapsia ja sitten kotona sama homma jatkuu. Automatkani joka kestää hurjat 10 minuuttia saattaa olla päivässä ainut hetki, kun saan hengittää vain omaan napaan tuijottaen. Ja koska pitää tuijottaa ratissa tietä, niin huudan radion mukana v!##ua välillä niin että kuurot korvani soi. 


Että jos joskus kuulokkeistani julkisella paikalla loppuu akku ja ilmoille kajahtaa liuta kirosanoja ja toinen liuta naisen alapäätä kuvaavia sanoja ilmoille, niin voitte vaan todeta; sillä on nyt ollut vähän rankka päivä ja nyt rentoudutaan.


Jokaisella meillä on oma tapa rentoutua. Yksi minun tavoistani on kuunnella biisejä joihin en samaistu yhtään. Biisejä joissa puhutaan toisista ja toisille niin miten en koskaan kellekään puhuisi. Ehkä juuri siinä onkin se juju; sen 10 minuutin aikana en ole väsynyt ja vastuullinen silmäpussimutsi, vaan kunnon gansta räppäri joka vain juhlii ja laulaa. Gänstä jonka elämässä krapulakin on hauskaa ja vastuullisuus nössöille.





perjantai 12. helmikuuta 2021

Kolme on kolme enemmän kuin osasin edes haluta

Välillä mietin, että tässäkö lapseni ovat? Kaikki on tapahtunut niin äkkiä, että vasta näin jälkikäteen sitä havahtuu välillä miettimään. Kolme raskautta ja vauvaa 4,5 vuoden sisällä. Kolme raskautta ja vauvaa enemmän mitä osasin koskaan toivoa.


Kun 19 vuotiaana julistin etten koskaan halua lapsia, niin vähänpä tiesin. Mistä kaikesta olisikaan jäänyt paitsi. Onneksi kohtalo - ja huono ehkäisy - puuttui peliin ja tammikuussa 2013 tajusin olevani raskaana. Vaikka juuri puoli vuotta ennen vannoin ettei lapset olisi minun juttuni.


Mitäpä niin nuori minä elämästä tiesi. Ei juurikaan mitään. Salmarisnapsin maun se tunnisti ja tiesi mistä löytyisi edullisimmat meikit. Mutta omista lapsista ja haluistaan se ei tiennyt mitään. Kuitenkin se 19-vuotias minä tiesi heti, että äiti minusta tulisi. Lastemme ikäeroista voi arvata, että olihan ne omat lapset sitten kuitenkin se minun juttuni. Nyt heitä pötköttelee tuossa sohvalla aamupiirrettyjä katsomassa kolme. Kolme kaunista ja täydellistä lasta.


Lottovoitto. Sitähän se on. Vaikka välillä ajatus neljännestä lapsesta tulee päähäni, niin ei kuitenkaan. Näin on hyvä. Kolme kertaa olen saanut elämääni jotain täydellistä. Se on kolme kertaa enemmän kuin osasin koskaan toivoa. 


Ehkä nyt on hyvä herkistellä, kun tiedän, että illalla pääsen ystävän kanssa viinille. Ja edessä on nyt kuppi kuumaa aamukahvia. Pian se kuuma kahvi vaihtuu kiireeseen, toppahaalareihin ja pakkaseen. Viikon viimeinen työpäivä olisi edessä, sitten taas saa kaksi päivää olla ilman aikatauluja. 


Lapsiperheen elämä on ihanaa, mutta ihanaa on myös saada siitä taukoja välillä. Olen aina osannut ottaa omaa aikaa ihan ok, mutta vasta kuopuksemme kasvettua siitä on tullut oikeasti niin paljon helpompaa. Elämä on oikeasti aika helppo nyt, kun nuorin lapsistamme on jo kolme.


Sanoinko tuon ääneen? Ei olisi ehkä kannattanut. Ehkä tämä aamu on ekstra vaikea sitten. Universumi antoi minulle kolme täydellistä lasta, mutta muuten sillä tuntuu olevan meikäläisen kanssa samankaltainen huumorintaju; vähän kiero ja sarkastinen. 


Ehkä koitan toistella tänä aamuna tätä omaa tekstiäni itselleni, kun hermoja kiristää. Kiitollinen, onnellinen ja vielä kerran kiitollinen. Lapsistani. Jopa silloin, kun jonkun villasukka on aamun punaisilla minuuteilla väärän värinen ja hampaiden pesu maailman suurin vääryys ja rangaistus.


Lähti juttu vähän laukalle. Minun piti vain herkistellä ja olla onnellinen. Olenhan minä. Arkisella ja realistisella tavalla. Sellaista se äitiys on. Parasta ja siinä samalla pahinta. Ihanaa perjantaita. Minä jo melkein maistan valkkarin ja kuuman minttukaakaon suussani. Mutta hoidetaan nyt ensin kunnialla työpäivä pois alta!




tiistai 9. helmikuuta 2021

Taas vähän lähempänä kuulolaitteita!


Kuukauden päästä minun pitäisi kuulla paremmin kuin vuosiin! Jännittävää ja pelottavaa.


Kävin viime viikolla Loimaan sairaalassa kuulolaite käynnillä. Ihmettelin ensin miksi sinne asti lähden, mutta ilmeisesti jonot ovat niin pitkät, että hieman kauemmaksikin saattaa joutua lähtemään. Eikä se oikeastaan haitannut, kun aika käynnille tuli yllättävän nopeasti. Viime kerralla minulle sanottiin, että jonot ovat niin isot, että aikani sovitukseen menee pitkälle kevääseen.


Kävin tosiaan kuulotestissä tuossa ennen joulua ja saan molempiin korviin kuulolaitteet. Osasin tätä odottaa, kun kuuloni on aina ollut hieman huono. Sukuvika ja kuulon alentuma on huomattu ensimmäisen kerran ala-asteella. Kuulokäyräni menee niin, että korkeat ja matalat taajuudet kuulen hyvin, mutta puheäänellä taajuus tekee aika ison alakoukkauksen käyrällä. 


Moni on kysellyt miten olen päässyt kuulotutkimuksiin. Minä tosiaan olen nuorempana vuosia käynyt kerran vuodessa tutkimuksissa, kun kuulon huonontumista on seurattiin. Kuulon heikkeneminen huomattiin sattumalta ala-asteen terveystarkastuksessa ja siitä pääsin jatkotutkimuksiin. Kuuloa seurattiin kerran vuodessa kunnes nuorena aikuisena päätin ettei sille ole tarvetta enää säännöllisesti, kun en kuulolaitetta kokenut vielä tarvitsevani. Ottaisin yhteyttä, kun huono kuulo alla häiritsemään elämääni enemmän. Kuitenkin näin aikuisena on mahdollista päästä kunnon kuulotutkimuksiin esimerkiksi työterveyshuollon kautta tai ihan oman terveyskeskuksen kautta. Meillä kuulotesti esimerkiksi kuului työpaikkani työhöntulotarkastukseen josta olisi saanut tarvittaessa lähetteen eteenpäin.


Tosiaan viime torstaina katsottiin minulle sopivat mallit ja värit kuulolaitteista. Tehtiin jonkun sinisen töhnän avulla mallinnus korvakäytävästäni jotta kuulolaitteen silikonipää olisi uniikki ja näin ollen pysyisi paremmin paikoillaan. Kuulolaitteiden pitäisi saapua pian ja maaliskuun alkuun minulle varattiin uusi aika jolloin kuulolaitteet saan. Katsotaan yhdessä niiden käyttäminen ja huolto ja niin edelleen. Kuulolaite oli erilainen ja isompi mitä aluksi olisi halunnut, mutta kuitenkin aika huomaamaton. Luotin ammattilaiseen, kun hän ei suositellut aluksi ajattelemaani mallia.


Kieltämättä vähän jännittää miten töissä ja kotona lasten äänet kuuluvat laitteiden kanssa. Vaikka laitteet ovat nykyään hienoja, niin vääjäämättä myös taustamelu voimistuu laitteiden myötä. Toisaalta taas en jaksaisi odottaa, että saan ne. Menee hermot tähän anteeksi mitä sanoit toisteluun. Kuulokeskuksen hoitajakin sanoi, että olo voi työpäivän jälkeen olla tosi erilainen, kun ei joudu koko ajan pinnistelemään kuulemisen kanssa.


Kuukauden verran saattaa totutteluun mennä ennen kuin kuulemiseen tottuu. Jännittää myös miten ne sitten oikeasti pysyvät menossa mukana. Muistanko aamuisin laittaa ne ja enhän hävitä niitä lumihankeen kun riisun maskin naamarilta? Näin on kuulemma paljon nyt korona-aikana käynyt!


Maaliskuussa siis se tapahtuu. Aika nopeasti kaikki kuitenkin meni ja kävi, kun syksyllä vuosien tauon jälkeen pyysin mahdollisuutta päästä testeihin, kun huono kuulo aiheutti jo liikaa harmia ja vaivaa elämään. 


Ja taas kerran olen olen hieman tyytyväisempi verojen maksaja. Nimittäin tuhansien eurojen kuulolaitteet eivät tule maksamaan minulle mitään. Työikäiset joiden kuulo on riittävän huono saavat kuulolaitteet täysin ilmaiseksi. Korvaussumma on olemassa jos ne menevät rikki tai häviävät, mutta sekään ei ole lähellekään oikeaa hintaa. Julkinen terveydenhuolto on kyllä hyvä systeemi! 



keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Seuraavaksi keskityn liikuntaan hieman eri tavalla!

 

Vuosi on vierähtänyt siitä, kun aloitin säännöllisen epäsäännöllisen salilla käymisen. Maksimissaan neljä kertaa viikossa, useimmiten pari. Salijäsenyyteni päättyy pian ja olen vihdoin päättänyt mitä teen seuraavaksi.


Olen kovasti miettinyt tätä, koska salijäsenyys on aika kallis melkeinpä missä salilla tahansa. Kallis siihen nähden, että minulla ei ole aikaa käydä siellä kuin pari kertaa viikossa. Siksi aion laittaa jäsenyyden ainakin koko kevääksi ja kesäksi tauolle. 


Meidän kunnan sali maksaa 3 euroa kerta ja tulee edullisemmaksi jos käyn siellä pari kertaa viikossa. Rakastan salilla käymistä ja aion jatkaa sitä kerran pari viikossa, mutta siihen rinnalle haluan ottaa kaikki erilaiset tavat liikkua.


Juoksua, frisbee golfia, työmatkapyöräilyä, vaellusta ja uimista. Haluaisin ottaa tavaksi aktiivisemman arjen, en niinkään liikuntaa. Haluaisin liikkua vaivattomasti ja helposti useamman kerran viikossa, mutta vähemmän aikaa. Sellaista liikuntaa jota ehdin kiireisen arjen keskellä. Sellaista liikuntaa jota kroppaani jaksaa kiireisen arjen keskellä. Enemmän, mutta vähemmän.


Ensi viikolla otan tavoitteeksi liikkua joka päivä ainakin 20 minuuttia. Sen lisäksi käyn salilla toivottavasti pari kertaa. 20 minuuttia riittää siihen, että saan sen hyvän fiiliksen ja olon. 20 minuuttia riittää siihen, että pääkoppa tuulettuu päivän tomuista. Ja 20 minuuttia on niin lyhyt aika, että se ei käy päivittäin liian raskaaksi. 


Tällä mentaliteetilla aion jatkaa kevään ja kesän. Toivon ainakin sen onnistuvan. Koska ajatuksen tasolla se kuulostaa fiksulta, minulle sopivalta tavalta joka istuu kiireiseen arkeeni hyvin. Koska pääkoppa haluaa tällä hetkellä enemmän liikuntaa, mutta kroppa ja kalenteri ei sitä suo yhtään useammin saliliikunnan merkeissä. Ja tuntuu tosi tyhmältä maksaa kalliista salista jos siellä ei ehdi käymään usein. Ehkä palauttava ja rauhallinen liikunta on jäänyt kokonaan kalenteristani pois. Se on ollut vähän sellaista täysillä tai ei mitään liikuntaa. Ja se on ihanaa, mutta aika ja jaksaminen on rajallista. Haluan aktiivista ja helppoa liikuntaa saliurheilun kaveriksi!


Siinä taitaa olla tämän vuoden treenihaaste minulta minulle.



maanantai 1. helmikuuta 2021

Sisäpiirin vinkit kaikille vanhemmille

Pidä lapsella niin pitkää tukkaa kuin jaksat täikammalla kammata.


Anna lapselle niin paljon pehmoleluja sänkyyn, kun jaksat kihomatojen kanssa saunottaa ja pestä.


Osta lapselle niin monta legopalikkaa kuin jaksat jalanpohjan alta potkia.


Osta lapselle niin monet parit kenkiä, kun jaksat eteisessä edestäsi pois potkia.


Sistuslehdet kannattaa unohtaa. Osta huonekaluja joissa on irrotettavat päälliset tai oksennuksen kestävät. Mieluiten siis muovilla vuoratut.


Aamupalaleipä kannattaa valita sen mukaan miten siivoustuulella olet; croissant = siivoa koko keittiö ruisleipä = ihan ok murukaaos vain.


Osta sen makuista jugurttia miltä haluat lapsesi hiusten haisevan.


Ilmaisia ämpäreitä kannattaa haalia. Niitä tarvitset kun noro iskee.


Pidä WC paperi ja talouspaperivarastot täynnä. Noro iskee heti, kun ne ovat lähes tyhjät ja kauppaan et enää silloin ehdi.


Kaikki isot matot kannattaa unohtaa. Pesukoneeseen mahtuvat on ok. Koska vaikka miten sinulla olisi läjäpäin ilmaisia ämpäreitä, niin se oksennus läsähtää siihen mattoon.


Jos vauva kärsii ummetuksesta, niin tee aamuksi minuutti aikataulu johonkin tärkeään paikkaan. Varma niskakakkakatastrofi.


Jos liikunta jää vähälle, niin lähde loskassa matkarattailla bussipysäkille viisiminuuttia liian myöhään. Varma hikilenkki.


Stressaatko liian vähän? Autokärryt, ylivirittynyt taapero ja ruuhkainen marketti. Varma tapa saada mulkaisuja, tuskahikeä ja stressiä. 


Oletteko pysyneet terveinä? Kyl.. VIRHE! Älä sano sitä ääneen tai manaat esiin vähintään nuhakuumeen tai enterokon.



Että sellaisia vinkkejä tänään. Kokemuksen syvällä rintaäänellä opittua, naapurilta kuultua, koettua ja taas uudelleen samat virheet toistaneena. Seitsemän vuoden on ehtinyt kokea vaikka ja mitä, hah. Huumorilla selviää ja ainakin usein jälkikäteen sitten viimeistään naurattaa!





tiistai 26. tammikuuta 2021

Ihan vain kuulumisia

 Aikuisten makkarista kuuluu spotifyn lasten podcastin ääni. Kohta kömmin sänkyyni ja vieressä makoilee yksi ja lattialla patjoilla kaksi muuta. Otin tytöt "yökylään", kun mies on reissun päällä. Työjuttuja ja on vain yhden yön onneksi poissa. Mutta tiedättekö, me ollaan viimeksi oltu yö erossa varmaan silloin, kun kuopuksemme reilu kolme vuotta sitten syntyi. Silloinkin vain yksi yö.


Hassua, mutta johtunee kai suureksi osaksi myös meidän ihanasta lähipiiristä joka mahdollistaa sen, että tytöt ovat yökylässä aina silloin tällöin ja saadaan yhdessä nukkua myöhään. Ei ole siis yksin kummankaan tarvinnut ennen tätä karata hotelliin yöksi. Työhommissa edelleen, mutta ei varmaan kovin kamalaa ole nukkua hotellin lakanoissa yksin ensi yönä.


Viikonloppuna saimme taas vähän ladata akkuja, kun olimme ystäväni luona istumassa iltaa paljuilun ja karaoken merkeissä. Oli kyllä ihanaa, vaikka fyysistä latautumista ei tapahtunutkaan. Miten onkin niin, että kun lapset ei ole kotona niin silti herään kello kahdeksan aamulla!? Ihan sama vaikka miten olisi viime yönä valvonut myöhään.


Työni varhaiskasvatuksen opettajana on lähtenyt hyvin käyntiin. Olen päässyt työn makuun ja nauttinut täysin rinnoin pienten kanssa työskentelystä. Mitä ihanaa lievitystä vauvakuumeeseen! Silloin julkaistessani täällä somessa sen, että aloitan epäpätevänä opettajana työskentelyn, tuli paljon tosi hyvää ja rakentavaa keskustelua meistä epäpätevistä opettajista. Haluan ehdottomasti palata vielä asiaan koko postauksen verran, kun vain joskus ehdin alas istumaan ja jäsentelemään ajatuksiani enemmän.


Harvemmin nimittäin täällä enää niin kantaa ottavia asia tekstejä näkyykään, koska yksinkertaisesti jaksaminen ja aika ei vain riitä sellaiseen. Niihin on niin keskityttävä, koska niistä herää aina keskustelua ja haluan sen olevan sitten rakentavaa ja hedelmällistä omalta osaltani! 


Viime päivät - kuukaudet, viikot - olen muutenkin miettinyt tätä blogini kohtaloa. Intoa olisi, mutta kun se syttyy ei usein aika riitä. Pitäisikö vain unohtaa koko blogi ja keskittyä Instagramiin? Ei ainakaan vielä, vielä muutama muuttuja elämääni niin se on edessä. Mitä ja koska ne muuttujat on, en tiedä. Mutta faktahan on se, että aika on välillä aika kortilla meikäläisellä.


Ensi viikonloppuna menemme kylpylään perheen kesken. Miten ihanaa. Pääsen minäkin niihin hotellilakanoihin, vaikkakaan en osaa nukkua niissä. Oma sänky, paras sänky. Muualla ei uni tule. Paitsi laivalla. Oi miten hyvin siinä hurinassa ja pimeydessä nukun.


Pääsisipä laivalle. Baariin. Tykyiltoihin. Lasten kanssa hoploppiin ja elokuviin. Uimaan ja kesällä festareille. 


Koskakohan elämä palaa normaaliksi? Vai palaako koskaan? Ja koskakohan me päiväkodin henkilökunta saadaan mahdollisuus hakea rokotteet? 


Nyt hyvää yötä. Rivi pörröpäitä kutsuu väsynyttä, mutta onnellista äitiä.


P.s Rautalisä meni vaihtoon. Onneksi pahin ferritiinisumu on hälvennyt, mutta vatsavaivat ovat olleet läsnä jo muutamia viikkoja. Juuri ne poltot ja kouristukset jotka rautalääkkeestä johtuu. Hitsit!




torstai 21. tammikuuta 2021

Relataan. Ei ne lapset siihen lumen syömiseen kuole.

Seurasin tänään sivusilmällä keskustelua jossa sivuttiin jokaiselle näin talvena tuttua aihetta; lasten lumen syöminen. Kuinka monta kertaa yhden ulkoilun aikana täytyy sanoa lapsille, että älä syö sitä lunta. Älä, älä ja älä!! Olen useasti pohtinut, että mitä järkeä siinä kiellossa on.


Kun ne lapset syö sitä kuitenkin. Ja eihän se mitään ydinjätettä ole, vaan lunta. Ihan tavallista lunta.


 Ennen kuin aloin kirjoittamaan tätä tekstiä, niin toden totta googletin onko lumen syöminen vaarallista. Joo muutaman silmäyksen jälkeen tulin juuri siihen tulokseen minkä jo oikeastaan ounastelinkin ; jos kakka - kirjaimellisesti - nakki käy, niin lumessa voi olla kakkabakteereja joista lapsi saa vatsataudin. Ja ehkä sitä saavikaupalla ei kannata syödä, eihän se puhdasta ole


MUTTA


Syöhän lapset keppejä. Hiekkaa, räkää, pölyä. Keksejä pissaisilla sormilla ja niin edelleen. Voisin melkeinpä vannoa, että se lumi ei ole likaisin asia jonka lapsi laittaa päivän aikana suuhunsa.


Ja siltikin löydän aina itseni kieltämästä lapsiani syömästä lunta. Ja töissä tietysti kiellän myös. Mutta pakko myöntää, että rupean olemaan tässä kieltämishommassa aika laiska. Kun ne syö sitä lunta kuitenkin. Vaikka sitä olisi sulatettu ja tutkittu miten paljon, niin sen herkullisuutta ei vaan voi estää. Yksinkertaisesti pieni lapsi ei vaan pysty kontrolloimaan omaa käytöstään sen herkullisen lumen edessä niin, että kertalaakista - tai koskaan - tottelisi kehoitusta olla syömättä luonnon omaa jäätelöä. Meille ötököitä ja kakkabakteereja täynnä olevaa lunta, lapsille ääretön jätskibuffa.


Ehkä siis vaihdan mantran älä syö lunta sellaiseen mantraan kuin älä syö keltaista lunta. Hah. Ei mutta oikeasti. Se kun ei mitään oikeasti auta. Muistan itsekin lapsuudestani sen, että kerran ensimmäisellä luokalla koulumatka kesti tolkuttoman kauan, koska olimme kaverini kanssa tikkarimetsässä. Eli syömässä puiden oksilta lunta. Saatinpahan päivän protskut hämähäkeistä hei! Ja hengissä tässä ollaan siltikin.


Itsehän sain lapseni syömästä jäätä ulkona sillä, että lupasin jäädyttää heille iltapalaksi jääpaloja. Siinä he sitten tyytyväisinä rouskuttivat gurmee iltapalaansa keittiönpöydän ääressä.


Se on vaan lunta. Ja sitä on ilmeisesti aivan helkkaristi aamulla taas auton päällä. Ehkä sanonkin siis lapsilleni, että saatte syödä lunta niin paljon kuin jaksatte kunhan syötte sen auton päältä. Jäisipähän minulle vähemmän harjattavaa!

 

Viiiitsi vitsi. Ehkä. 

Tiivistettynä tämä teksti; relataan.




tiistai 19. tammikuuta 2021

Tulokset ei vaadi salilla asumista ja lisäprotskuja


Näen aina salille kirjautuessani, koska salijäsenyyteni päättyy. Se päättyy 1.3 eli 1.3 tulee täyteen vuosi siitä, kun aloitin salilla käymisen. 


Viikonlopun hiihtohommat soi ylävartalon spagetiksi - kyllä, minä hiihdin monta kilometriä. Minä joka nuorempana vihasi koko touhua - kun tekniikka oli vähän hukassa joten eilen päätin treenata pelkästään alavartalon lihaksia. 


Fiilistelin salilla sitä, kun jalkaprässillä nousi 75 kiloa -  Se on enemmän kuin minä painan -  kahdeksan kertaa kolme sarjaa. Aika siistiä! Melkein vuosi sitten aloitin 30 kilolla joten kehitystä on todellakin tapahtunut. Mitään omia maksimeja en tiedä, koska treenaan aina sarjoissa ja on ollut hienoa huomata miten jokaiseen liikkeeseen on saanut lisää painoa paljon, oli kyse sitten alavartalon tai ylävartalon treenistä. Ylätaljassa nousee jo 45 kiloa monta kertaa, jee!


Se pointtini tässä kirjoituksessa oli, että ei tarvitse valita täysillä tai ei ollenkaan tässä hommassa. Salilla voi käydä, treenata ja saada jopa niitä tuloksia vaikkei siellä asuisi ja vetäisi lisäprotskuja naamariin.


Minä treenaan 2-3 kertaa viikossa, useimmiten tuon kaksi. Syön ihan normaalia kotiruokaa ja herkuttelen. Ja silti olen saanut tuloksia aikaiseksi. Kiloja nousee enemmän ja senttejä on lähtenyt paljon. Jonkun mielestä minun kehitykseni saattaa olla hidasta, mutta minulle sopii hitaasti mutta varmasti tyyli. Mitä hitaammin ja omaan elämäntilanteeseen sopivamman treenaan, sitä varmemmin se jää elämäntavaksi. 


Nyt olen vielä lähiaikoina ottanut rennommin treenien kanssa ja nauttinut rennosta liikunnasta ja tekemisestä lasten kanssa. Pari kertaa viikossa on oikein hyvä määrä omaa treeniä, kun kotona ja töissä liikuttaa liuta lapsia. Päätyö, sivutyö ja kotityöt. On todellakin välillä viikkoja ettei salille ehdi, hah. 


Minulle ei ole koskaan sopinut ehdottomuus ja aluksi meinasikin käydä kalpaten salitreenin kanssa. Otin siitä ihan liikaa stressiä jos en ehtinyt salille kolme tai jopa neljä kertaa viikossa. Ja voi sitä stressin määrää jos jäi yhteen tai ei ollenkaan koko viikko! Tuntui heti, kuin kaikki tulokset ja jäsenmaksut valuisivat hukkaan. Pääsin kuitenkin opettelemalla tästä ajatuksesta eroon. Muistuttelin itseäni siitä, että nautinnon ja hauskuuden takia sitä teen. Stressaamalla ja pakolla kadottaisin innostuksen heti.


Mitä sitten maaliskuussa kun jäsenyys loppuu? Jatkan jäsenyyttä mutten tiedä vielä millä salilla. Nykyinen salini on aika kallis ja valitsin sen ryhmäliikuntatunnit vuoksi. En kuitenkaan ole käynyt niillä enää pitkään aikaan, kun hurahdin saliin. Maksan siis tavallaan turhaan niistä tunneista myös. Eli ehkä katson jonkun edullisemman salin. Tai sitten valitsen salin jossa on kertamaksu. Esimerkiksi meidän kunnan kuntosalilla 10 kerran kortti olisi 30 euroa. Pari kertaa viikossa salitreenit tulisivat tällä tavalla melkein puolet halvemmaksi mitä nyt! 


Nyt nostan jalat ylös ja juon kahvini rauhassa. Polarin kelloni näyttää, että 83% kakkostason aktiivisuudesta on saavutettu työpäivän aikana, joten levon aika. Miten aina sattuukin, että rankan salipäivän jälkeinen työpäivä on yleensä myös vauhdikas, hah. Toisaalta eipä työ varhaiskasvattajana koskaan mitään laakereilla istumista ole.


Että haasteena tässä treenaamisessa on välillä se, että lepopäivä ei todellakaan aina ole lepoa ja jo pelkkä arki ilman treenejä kuormittaa kyllä kehoa. Siksikin minun on fiksu valita se rauhallisempi tapa treenata. Muuten saattaisin pian saada kroppaani tilttiin ja itseni uupumuksen partaalle. 






perjantai 15. tammikuuta 2021

Puhelin joka säästää kukkaroasi sekä luontoa!

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Swappien kanssa



Puhelin on tärkein tavarani. Se kulkee mukanani mihin vain. Maksan sillä laskut, teen sen kanssa töitä. Valokuvaan, muokkaan, tienaan ja vain viihdyn sen seurassa ja sen kanssa. Katson sarjat siitä ja vaikka ja mitä. Puhelin on nykyään minulle niin monitoimilaite, etten juurikaan käytä enää tietokonetta. Hassua miten pieni laite voi olla niin monipuolinen ja tarpeellinen. Miettikää nyt, teen sillä pienellä kapulalla myös töitä.


Ah miten rakastan teknologiaa. 


Olen puhunut paljon siitä, että olen pihi. Säästeliäisyys on hyve ja oikeastaan kolmen lapsen kanssa vähän pakko, hah. Siksi meinasin lyödä itseäni puulla päähän, kun ajatus uudesta puhelimesta hiipi mieleeni. Kun en oikeati tarvisisi sitä. Tai tarvitsisin, koska vanha ei täytä enää tarpeitani. Mutta, kun ei siinä vanhassa vielä sen suurempaa vikaa ole. Ja kun kriteerini uuden puhelimen kanssa ovat sellaiset, että uuden puhelimen hinta olisi korkea. Tuskastuin, haaveilin ja halusin. Sitten taas tuskastuin, kun mietin rahanmenoa. Sitten haaveilin, koska olisihan se minulle niin tärkeä työväline ja arjen pelastaja. Ja taas tuskastuin. Turhaa kulutusta. Ja niin edelleen jatkui tämä pääni sisäinen taisto.



Sitten törmäsin palveluun nimeltä Swappie.


Swappien idea lyhyesti; heiltä saa ostettua käytetyn tehdashuolletun älypuhelimen edullisemmin kuin uuden. Ihastuin heti ajatukseen; säästät rahaa sekä luontoa. Idea on loistava, koska älypuhelimen elinkaari on itse asiassa paljon luultua pidempi. Kunnostamalla puhelimen sen elinkaari pitenee huomattavasti Monelle meistä kuitenkin käytetyn älypuhelimen ostaminen voi tuntua vieraalta. Myönnetäköön, että aluksi minäkin vierastin ajatusta. Onhan puhelin nimittäin käytettynäkin kallis hankinta joten uskaltaako sitä ostaa käytettynä..?


MUTTA


Swppien palvelussa puhelimet käyvät ammattilaisen tarkastuksen läpi ja tarvittaessa ne huolletaan ennen kuin ne menevät myyntiin. Niille annetaan myös 12 kuukauden takuu. Ei siis todellakaan huono diili ostaa puhelinta edullisemmin käytettynä! Minullekin käytetyn puhelimen hankkiminen mahdollisti sen, että saan paremman puhelimen mitä olisin uutena ostanut, koska käytettynä se on sen verran edullisempi. 


Swappien sivuilta puhelimia selatessaan näkee kategorioita missäulkoisessa kunnossa puhelin on ja valita juuri omille tarpeilleen sopivan puhelimen sen mallin, kunnon ja hinnan mukaan. Swappien puhelimien kuntoluokat viittaavat vain puhelimen ulkoiseen olemukseen, toiminnoiltaan kaikki puhelimet toimivat erinomaisesti. Kyselin itse Instagramissa seuraajiltani valinnassa apua - kriteereinä tietysti hyvä kamera - ja päädyin   iPhone 11 pro malliin mahdollisimman isolla muistilla. Kameran lisäksi nimittäin suuri muisti on minulle yksi hyvin tärkeä ominaisuus. On tuhansia valokuvia. Monia erilaisia some sovelluksia. Kuvankäsittelysovelluksista ja lasten peleistä puhumattakaan, hah. Pienellä lisämaksulla palveluun sai myös panssarilasin asennuksen valmiina, tarpeellista ja mahtavaa!




Kännykästä osaan sen verran sanoa, että olen rakastunut. Jo ensimmäiset kuvat puhelimella kertoivat sen, että vaihto oli kannattava. Puhelimessa muisti on myös niin rajaton, että ei se taida täyteen tulla minun käytössäni ikinä, hah  Todellakin siis kannatti vaihtaa. Vaikka tuntui ehkä vähän turhamaiselta ajatukselta ostaa uusi puhelin, kun vanhassa ei ollut mitään sellaista "kunnon vikaa". Mutta onneksi Swappien palvelun avulla sain siunauksen itseltäni; saan uuden puhelimen edullisemmin enkä rasita luontoa uuden puhelimen hankinnassa. Koska suurin osa päästöistä syntyy siinä aina, kun puhelin valmistetaan. Minulle puhelin on niin tärkeä laite, että siihen haluan panostaa. Helpompaa omalle pihimielelle panostaminen on, kun sen voi tehdä kukkaroa ja luontoa säästäen.


Mistä sitten swappien puhelimet heidän palveluun saapuvat? No sinulta, minulta, meiltä ja teiltä. Swappie nimittäin myös ostaa käytettyjä iPhone puhelimia. Tarkistaa ne, tarvittaessa korjaa ne ja myyvät seuraavalle käyttäjälle. Tai laittavat varaosiksi jos kännykästä ei ole enää seuraavan omistajan puhelimeksi. Myyjä saa rahat suoraan tililleen. Kätevää!


Aion todellakin hyödyntää palvelua myös sitten, kun esikoisemme tarvitsee uuden puhelimen. Koska kuten me vanhemmat tiedämme, lasten käsissä puhelimet on aika tapaturma-alttiita ja näin ollen mielelläni pääsen sen hankinnassa mahdollisimman halvalla, hah. Aion myös sitten joskus tulevaisuudessa hyödyntää Swappien,  kun on taas aika vaihtaa puhelinta. Vanhasta hyvitys tilille ja uusi edullisemmin omaksi!


Koodilla laura10 saatte 10€ alennusta - myös jo alennetuista - tuotteista Swappien valikoimasta! Koodi on voimassa 28.2.2021 asti!


Nyt minä lähden kuvaamaan kaikkea tärkeää ja vähän vähemmän tärkeää puhelimellani ja vain fiilistelen tätä uutta kameraa. Onneksi on muistia, niin voi rauhassa räpsiä vaikka lasten varpaita ja selfieitä, hah! 






© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.