Me huolettomat Helenat

Koululaisemme talsi eräs päivä koulusta kotiin tyytyväisenä. Syötiin välipalaa, tehtiin läksyjä. Päivällistä ja pikkukakkosta. Päätimme lähteä illalla vielä luistelemaan perheen kanssa jolloin ykkönen sanoi, että unohti luistimet koulun katokseen. Eräs aamu hän meinasi unohtaa luistimet eteiseen minuutti sen jälkeen, kun oli ne hänen käteensä laittanut. Esimerkkejä on monta ja tiedättekö mitä; hän on aivan kuten äitinsä.

Vähän sellainen huoleton Helena.

Huolettomuus on yksi parhaista sekä pahimmista luonteenpiirteistäni. Erityisesti järjestelmälliset ihmiset saattavat kauhistua tyylistäsi ja saada siitä harmaita hiuksia. Sitten taas esimerkiksi työssäni varhaiskasvattajana ja kolmen lapsen äitinä se on suuri etu.

Jos unohtaa ne kaikki unohdetut tapaamiset, vääriin paikkoihin unohtuneet maalipurkit ja lasten hukkuneet retkieväät. Hupsista.

Mutta etu on se, että meillä huolettomilla Helenoilla on aikamoinen kyky sietää kaaosta. Ei paljon haittaa tiskivuoret, pieni kiire tai miljoonan asian multitaskaus, kun niitä on harjoitellut koko elämänsä. Kaaosta on pakko katsokaas sietää, kun on itse yhtä kävelevää kaaosta. 

Huoleton Helena ei myöskään ota asioita kovin vakavasti kovin helposti. Huoleton Helena vaan nauraa ja sanoo, että kyllä se siitä ja kaikesta selviää. Tiedän, ihan hitokseen raivostuttavaa osan mielestä jos luonteet eroaa suuresti toisistaan. Mutta sellaisia me huolettomat Helenat ollaan.

Tänään nauroin aivan hitokseen, kun törmäsin lauseeseen jonka voisin tatuoida selkääni; i swear i have it all together. I just forgot where i put it. 

Sopii. Kaikkeen. Koko elämääni. Niin minuun. Me huolettomat Helenat olemme vähän sellaisia, että emme keksitty mihinkään ja taas samalla kaikkeen. Sitten vain kaikki katoaa. Suunnitelmat, tavarat, aikataulut. You name it.

Olen petrannut kyllä. Pakko. Kun vastuu töissä ja wilmaviestit lisääntyy, niin on pakko alkaa olemaan vähän vähemmän kaaosmuija. Kompastellen edetään oikeaan suuntaan.

Huoleton Helena ei suinkaan ole elämässä huoleton. Vain huoleton huithaippeli suunnitelmissa ja järjestyksessä. Ja näemmä olen Helena nimen lisäksi siirtänyt lapsilleni osan tästä luonteestani. Ainakin esikoiselle, päiväkoti-ikäiset eivät ole vielä päässeet näyttämään kynsiään ja sisäistä kaaostaan.

Mistäkö tällainen kirjoitus juonsi juurensa tänään? No siitä, kun muu perhe lähti evakkoon ja minä sain siivota rauhassa. Seurasin nenälleni raikasta sitruunan tuoksua, kun unohdin minne olin moppiämpärin laskenut. Hetken kiertelin kotiamme ja totesin, että 121 neliötä on jo vähän nolo määrä hukata noinkin iso asia. Mutta kun siinä samalla vaihdoin spotifyn biisejä, whatsappailin ja tein jauhelihakeittoa.

Että sellaista tänään tänne. Hallittua kaaosta, kadonneita moppeja. Ihan perus huolettoman LauraHELENAN sunnuntai.

Valoa ferritiinitunnelin päässä!

Muistatte varmaan miten syyskuussa paljastui pitkäaikaisen väsymykseni syy, matala ferritiini. Arvot olivat syyskuussa 9,3 eli aivan surkeat ja siitä lähtien olen vetänyt rautalisää päivittäin. Tai lähes päivittäin, herkän IBS vatsan kanssa se ei ole ollut ihan kivetön tie.

3-4 viikkoa sitten vatsani ärtyi aivan hurjasti rautalisästä jota olin syönyt kuitenkin jo kuukausia melkein oireitta. Olen kokeillut jo monia eri valmisteita joten olin todella turhautunut. Vaihdoin taas kerran valmistetta ja puolitin annoksen, koska koin, että suurimmat puutosoireet olivat helpottaneet. Mielummin hitaampi parantuminen rautataistosta kuin yöunia häiritsevät vatsanpoltot. Noh, pari viikkoa sitten kaikki jo helpottaneet oireet palasivat.

Otti päähän. Otti todella päähän. Ärsytti, väsytti ja ketutti. Olen niin väsynyt olemaan väsynyt. Turhautti, koska voin fyysisesti paremmin kuin vuosiin. Syön terveellisesti ja liikun. Silti olen niin väsynyt, poikki ja jotenkin rikki. Hiton ferritiini.

Googlettelin, tutkin ja selvittelin viikonloppuna infuusion mahdollisuutta yksityisellä. Lähinnä kiinnosti se rahapuoli, koska infuusio on kallis. Olin kuitenkin valmis maksamaan, koska olen niin väsynyt ja turhautunut. 

Varasin eiliseksi ajan Puhti.fi kautta mittauttamaan ferritiinin. Ajattalin, että se arvo kädessä olisi hyvä yrittää vielä kerran saada julkiselta puolelta apua, kun vatsa sattuu ja raudan syöminen on vaikeaa. Olin aivan varma, että arvot eivät olleet nousseet juuri yhtään.

MUTTA luojan kiitos olin väärässä. Sain tulokset ja ferritiini oli noussut hienosti! Arvo oli 44,9 !!! Ei sillä vielä juhlita ja oireet eivät ole poissa, mutta suunta on ylöspäin hyvää vauhtia ja se on tärkeintä!

Olen niin helpottunut, että meinasi itku päästä. Ferritiini on noussut n. 6 yksikköä kuukaudessa

joka on ihan normaali vauhti. Normaalisti se nousee 5-10 yksikköä kuukaudessa joten selvästi rauta imeytyy hyvin, vaikka vatsavaivoja ja taukopäiviä on ollut.

Samalla tavalla siis jatketaan ja nyt neljättä päivää syön taas jopa vanhaa ja vahvempaa rautaa. Oireet ovat taas helpottaneet, kun rauta-annos on kasvanut - lumetta tai ei. Arvo siis on noussut, mutta ei niin hyvin jotta oireet olisivat täysin poissa tai edes huonoina päivinä helpottaneet.

Moni on Instagramin kautta kyselleet näistä ferritiini asioista ja voin täydestä sydämestäni suositella teille Raudanpuute nimistä Facebookryhmää ja Ilona Ritola nimisen lääkärin Instagramia. Olen sieltä löytänyt niin paljon tietotaitoa näistä ferritiiniasioista ettei tosikaan. Terveyskeskus lääkärini ei uskonut koko asiaan ja itseasiassa nyt minun arvoni osan lääkäreiden mielestä olisivat loistavat, koska raja-arvo on 30. Mikä on alhainen arvo, osa ihmistä sanoo oireiden helpottaneen vasta, kun arvo on ollut yli 100.

Siihen minäkin tähtään. Naisella arvo nimittäin saisi olla ainakin 100. Toivon, että puolen vuoden päästä oltaisiin jo ainakin numerossa 70 ja suurin osa oireista olisi poissa. Infuusion saan nyt onneksi unohtaa, kun arvot ovat niin hyvin nousseet oireista ja vatsanväänteistä huolimatta. Ja tuntuu, että kun olen alkanut illalla ottamaan raudan ruoan yhteydessä, niin vatsakin kestää taas paljon paremmin.

Odotan myös innolla miten IBS vatsani käy. Olen törmännyt monesti kokemuksiin, että ibs oireet olisivat liityneet matalaan ferritiiniin ja vatsavaivat olisivat parantuneet roimasti, kun arvot oli noussut. Tavallaan tämä selitys olisi loogista minunkin kohdallani, kun jokaisen raskauden jälkeen vatsani on mennyt vain huonommaksi ja varmasti jokaisen raskauden jälkeen ferritiinini on painunut vain enemmän alas. Ja vatsavaivat alkoivat 17 vuotiaana, kun olin jo vuosia kärsinyt aika kivulaista ja runsasita kuukautisista. Eli todella mielenkiinnolla jään odottelemaan miten omalla kohdallani käy! Sehän lottovoitto olisikin jos pääsisin samalla eroon sekä väsymyksestä, että vatsaongelmista! 

Että sellaista tänne. Edelleen väsyttää ja olo on ajottain tosi sumuinen. Mutta henkisesti tämä antoi voimaa tähän taistoon niin paljon. Antoi toivoa siitä, että tämä olo oikeasti toden totta helpottaa! Koska niitä hyviäkin päiviä on ehtinyt olemaan jo aina välillä!

Minä haluan ja aion hakea kouluun!

Täytän huhtikuussa 28 vuotta. Olen kolmen lapsen äiti. Lähihoitaja ja koko työurani tehnyt varhaiskasvatuksen parissa. Löytyy autoa ja omakotitaloa. Omaa harrastusta ja ystäviä. Silti vaan havahdun useasti mietteistäni; mitä nyt sitten? 

Olen tottunut siihen viimeiset 8 vuotta, että elämä on uuden odotusta ja muutoksia. Vauvoja ja monta muuttoa. Uusia työpaikkoja ja niin edelleen, kyllä te nämä tiedätte. Ajattelin ensin, että en vain osaa rauhoittua. Ehkä en, mutta nyt lähes päivittäin mietin suuria kysymyksiä; mikä minusta tulee isona ja mitä nyt sitten seuraavaksi. 

Ehkä se on se kuuluisa kolmen kympin kriisi. Muutama vuosi menee äkkiä ja kaboom, sitten olen jo lähempänä kuuttakymmentä kuin syntymääni. MITÄ NYT SITTEN?!

Tavallaan en haluaisi haluta mitään. Kaikki on niin hyvin nyt. Haluisin vaan osata nauttia tästä seesteisempää vaiheesta. Tavallaan en tiedä mitä haluan ja sitten taas tiedän. Haluan jotain. Se jokin suuntautuu erityisesti työelämään ja koulutukseen. Olen ihanassa työpaikassa ja oikeasti pidän työstäni tosi paljon, MUTTA..

Minä haluan vielä jotain lisää. Koulutusta lisää ja sen kautta vaihtoehtoja lisää. MINÄ HALUAN KOULUUN.

Olen syksystä asti pyöritellyt ajatuksia ja vaihtoehtoja. Opiskelu pienten lasten kanssa ei ole se helpoin nakki. Opiskelu asuntolainan kanssa ei ole se helpoin nakki, koska on pakko käydä töissä opiskelun ohella. Olen pyöritellyt alavaihtoehtoja myös paljon. On niin paljon vaihtoehtoja ja intoa mennä moneen paikkaan. Entä jos vain haen eri aloille ja alan opiskella sitä minne ensiksi pääsen? On niin monta vaihtoehtoa! Kaikki toki sitä samaa kuin sähän asti; sosiaali- ja terveysala on vain se minun juttuni.

Olen tullut kriiseilyni kanssa siihen tulokseen, että kun kevään haku ammattikorkeakouluopintoihin aukeaa, niin minä haen mukaan. Verkko-opintoina ja monimuotona, kokopäiväiseksi opiskelijaksi en uskalla ja halua asuntolainan kanssa lähteä. En ainakaan vielä jos vain muitakin vaihtoehtoja on. 

Entäpä se ala? No sosionomin ja sairaanhoitajan koulutuslinjoja olen ajatellut. Sairaanhoitajana haaveenani on jo pitkään ollut päästä esimerkiksi lastenosastolle töihin. Sosionomin koulutuksessa taas kiinnostaa tietysti vaka puoli, mutta myös lastensuojelu. Yliopiston vakaopen opinnot torppasi, koska haluan koulutukseltani enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. 

Tiedän, että Turun kouluun on vaikea päästä enkä jotenkaan osaa olla toiveikas siitä, että pääsisin ensi yrittämällä sisään kumpaakaan vaihtoehdoista. Aion ainakin nyt ensimmäisellä kerralla hakea siis vain tähän lähelle. Kesällä on mahdollista hakea myös polkuopintoihin joten se on sitten plan B jos ja kun kokeilen tätä kerran ensin. Ja sitten vain syksyllä ja ensi vuonna uudestaan, onhan tässä minulla aikaa! 

Olen ihan intoa täynnä jo siitä, että pääsen elämäni ensimmäisen kerran kokemaan tämän hakuprosessin! Ihan uusi kokemus ja mahdollisuus! Ja jos kävisi tuuri, että pääsisin ekalla yrittämällä sisään niin se vasta hieno olisi. Jos jään nuolemaan näppejäni, niin ei sekään mitään. Onpa sitten taas hetken päästä paremmat säästöt ja isommat lapset kotona!

Eli kaikki vinkkivitoset AMK:n hakuihin liittyen ovat todella tervetulleita! Tämä on minun ensimmäinen kertani ja haluan valmistautua hyvin!

Joku voi pitää minua hulluna. Nauttisit nyt rauhasta ja helposta arjesta!! En nauti, haluan tätä. Ja jep, taidan ollakin vähän hullu. Ehkä juuri siksi olenkin sotealalla, ahahahaa.

Äidin vastuuttomat hetket kaipaavat pimppilauluja

Aamulla kun ajelen töihin hihittelen usein aamulypsylle alapääjuttuja ja muita ei aina niin fiksuja asioita. Salilla - kuten eilen - huomasin kuuntelevani teinivuosilta tuttua Vitun huora biisiä. Töiden jälkeen huomaan usein popittavani radiosta jotain sellaista biisiä jossa on hyvä rytmi yhdistettynä naisten alapään solvaamiseen tai juhlimiseen. Kuten esimerkiksi Petri Nygårdin biisit. 

Kuuntelen siis paljon musiikkia ja asioita jotka saisivat lasteni seurassa vaihtamaan kanavaa. Miksi!? Eihän ne musiikillisesti aina ole niin kovin kummoisia. Toki Petri Nygårdin tuotantoon kuuluu läjäpäin muistoja nuoruusvuosilta, ah reggaerekka ja selvä päivä sentään niitä seikkailuja! Aamulypsy nyt sen sijaan oikeesti on hauska juttu, vaikka sielläkin joskus saattaa mennä hivenen yli.

MUTTA minäpä kerron miksi kolmen lapsen äiti huutaa autossa välillä niin kovaa muusikin mukana kirosanoja, että liikennevaloissa ihmiset kääntyvät katsomaan.

Ne on ne äidin vastuuttomat hetket yksin autossa. Ensin kasvatan töissä muiden lapsia ja sitten kotona sama homma jatkuu. Automatkani joka kestää hurjat 10 minuuttia saattaa olla päivässä ainut hetki, kun saan hengittää vain omaan napaan tuijottaen. Ja koska pitää tuijottaa ratissa tietä, niin huudan radion mukana v!##ua välillä niin että kuurot korvani soi. 

Että jos joskus kuulokkeistani julkisella paikalla loppuu akku ja ilmoille kajahtaa liuta kirosanoja ja toinen liuta naisen alapäätä kuvaavia sanoja ilmoille, niin voitte vaan todeta; sillä on nyt ollut vähän rankka päivä ja nyt rentoudutaan.

Jokaisella meillä on oma tapa rentoutua. Yksi minun tavoistani on kuunnella biisejä joihin en samaistu yhtään. Biisejä joissa puhutaan toisista ja toisille niin miten en koskaan kellekään puhuisi. Ehkä juuri siinä onkin se juju; sen 10 minuutin aikana en ole väsynyt ja vastuullinen silmäpussimutsi, vaan kunnon gansta räppäri joka vain juhlii ja laulaa. Gänstä jonka elämässä krapulakin on hauskaa ja vastuullisuus nössöille.

Kolme on kolme enemmän kuin osasin edes haluta

Välillä mietin, että tässäkö lapseni ovat? Kaikki on tapahtunut niin äkkiä, että vasta näin jälkikäteen sitä havahtuu välillä miettimään. Kolme raskautta ja vauvaa 4,5 vuoden sisällä. Kolme raskautta ja vauvaa enemmän mitä osasin koskaan toivoa.

Kun 19 vuotiaana julistin etten koskaan halua lapsia, niin vähänpä tiesin. Mistä kaikesta olisikaan jäänyt paitsi. Onneksi kohtalo - ja huono ehkäisy - puuttui peliin ja tammikuussa 2013 tajusin olevani raskaana. Vaikka juuri puoli vuotta ennen vannoin ettei lapset olisi minun juttuni.

Mitäpä niin nuori minä elämästä tiesi. Ei juurikaan mitään. Salmarisnapsin maun se tunnisti ja tiesi mistä löytyisi edullisimmat meikit. Mutta omista lapsista ja haluistaan se ei tiennyt mitään. Kuitenkin se 19-vuotias minä tiesi heti, että äiti minusta tulisi. Lastemme ikäeroista voi arvata, että olihan ne omat lapset sitten kuitenkin se minun juttuni. Nyt heitä pötköttelee tuossa sohvalla aamupiirrettyjä katsomassa kolme. Kolme kaunista ja täydellistä lasta.

Lottovoitto. Sitähän se on. Vaikka välillä ajatus neljännestä lapsesta tulee päähäni, niin ei kuitenkaan. Näin on hyvä. Kolme kertaa olen saanut elämääni jotain täydellistä. Se on kolme kertaa enemmän kuin osasin koskaan toivoa. 

Ehkä nyt on hyvä herkistellä, kun tiedän, että illalla pääsen ystävän kanssa viinille. Ja edessä on nyt kuppi kuumaa aamukahvia. Pian se kuuma kahvi vaihtuu kiireeseen, toppahaalareihin ja pakkaseen. Viikon viimeinen työpäivä olisi edessä, sitten taas saa kaksi päivää olla ilman aikatauluja. 

Lapsiperheen elämä on ihanaa, mutta ihanaa on myös saada siitä taukoja välillä. Olen aina osannut ottaa omaa aikaa ihan ok, mutta vasta kuopuksemme kasvettua siitä on tullut oikeasti niin paljon helpompaa. Elämä on oikeasti aika helppo nyt, kun nuorin lapsistamme on jo kolme.

Sanoinko tuon ääneen? Ei olisi ehkä kannattanut. Ehkä tämä aamu on ekstra vaikea sitten. Universumi antoi minulle kolme täydellistä lasta, mutta muuten sillä tuntuu olevan meikäläisen kanssa samankaltainen huumorintaju; vähän kiero ja sarkastinen. 

Ehkä koitan toistella tänä aamuna tätä omaa tekstiäni itselleni, kun hermoja kiristää. Kiitollinen, onnellinen ja vielä kerran kiitollinen. Lapsistani. Jopa silloin, kun jonkun villasukka on aamun punaisilla minuuteilla väärän värinen ja hampaiden pesu maailman suurin vääryys ja rangaistus.

Lähti juttu vähän laukalle. Minun piti vain herkistellä ja olla onnellinen. Olenhan minä. Arkisella ja realistisella tavalla. Sellaista se äitiys on. Parasta ja siinä samalla pahinta. Ihanaa perjantaita. Minä jo melkein maistan valkkarin ja kuuman minttukaakaon suussani. Mutta hoidetaan nyt ensin kunnialla työpäivä pois alta!

Taas vähän lähempänä kuulolaitteita!

Kuukauden päästä minun pitäisi kuulla paremmin kuin vuosiin! Jännittävää ja pelottavaa.

Kävin viime viikolla Loimaan sairaalassa kuulolaite käynnillä. Ihmettelin ensin miksi sinne asti lähden, mutta ilmeisesti jonot ovat niin pitkät, että hieman kauemmaksikin saattaa joutua lähtemään. Eikä se oikeastaan haitannut, kun aika käynnille tuli yllättävän nopeasti. Viime kerralla minulle sanottiin, että jonot ovat niin isot, että aikani sovitukseen menee pitkälle kevääseen.

Kävin tosiaan kuulotestissä tuossa ennen joulua ja saan molempiin korviin kuulolaitteet. Osasin tätä odottaa, kun kuuloni on aina ollut hieman huono. Sukuvika ja kuulon alentuma on huomattu ensimmäisen kerran ala-asteella. Kuulokäyräni menee niin, että korkeat ja matalat taajuudet kuulen hyvin, mutta puheäänellä taajuus tekee aika ison alakoukkauksen käyrällä. 

Moni on kysellyt miten olen päässyt kuulotutkimuksiin. Minä tosiaan olen nuorempana vuosia käynyt kerran vuodessa tutkimuksissa, kun kuulon huonontumista on seurattiin. Kuulon heikkeneminen huomattiin sattumalta ala-asteen terveystarkastuksessa ja siitä pääsin jatkotutkimuksiin. Kuuloa seurattiin kerran vuodessa kunnes nuorena aikuisena päätin ettei sille ole tarvetta enää säännöllisesti, kun en kuulolaitetta kokenut vielä tarvitsevani. Ottaisin yhteyttä, kun huono kuulo alla häiritsemään elämääni enemmän. Kuitenkin näin aikuisena on mahdollista päästä kunnon kuulotutkimuksiin esimerkiksi työterveyshuollon kautta tai ihan oman terveyskeskuksen kautta. Meillä kuulotesti esimerkiksi kuului työpaikkani työhöntulotarkastukseen josta olisi saanut tarvittaessa lähetteen eteenpäin.

Tosiaan viime torstaina katsottiin minulle sopivat mallit ja värit kuulolaitteista. Tehtiin jonkun sinisen töhnän avulla mallinnus korvakäytävästäni jotta kuulolaitteen silikonipää olisi uniikki ja näin ollen pysyisi paremmin paikoillaan. Kuulolaitteiden pitäisi saapua pian ja maaliskuun alkuun minulle varattiin uusi aika jolloin kuulolaitteet saan. Katsotaan yhdessä niiden käyttäminen ja huolto ja niin edelleen. Kuulolaite oli erilainen ja isompi mitä aluksi olisi halunnut, mutta kuitenkin aika huomaamaton. Luotin ammattilaiseen, kun hän ei suositellut aluksi ajattelemaani mallia.

Kieltämättä vähän jännittää miten töissä ja kotona lasten äänet kuuluvat laitteiden kanssa. Vaikka laitteet ovat nykyään hienoja, niin vääjäämättä myös taustamelu voimistuu laitteiden myötä. Toisaalta taas en jaksaisi odottaa, että saan ne. Menee hermot tähän anteeksi mitä sanoit toisteluun. Kuulokeskuksen hoitajakin sanoi, että olo voi työpäivän jälkeen olla tosi erilainen, kun ei joudu koko ajan pinnistelemään kuulemisen kanssa.

Kuukauden verran saattaa totutteluun mennä ennen kuin kuulemiseen tottuu. Jännittää myös miten ne sitten oikeasti pysyvät menossa mukana. Muistanko aamuisin laittaa ne ja enhän hävitä niitä lumihankeen kun riisun maskin naamarilta? Näin on kuulemma paljon nyt korona-aikana käynyt!

Maaliskuussa siis se tapahtuu. Aika nopeasti kaikki kuitenkin meni ja kävi, kun syksyllä vuosien tauon jälkeen pyysin mahdollisuutta päästä testeihin, kun huono kuulo aiheutti jo liikaa harmia ja vaivaa elämään. 

Ja taas kerran olen olen hieman tyytyväisempi verojen maksaja. Nimittäin tuhansien eurojen kuulolaitteet eivät tule maksamaan minulle mitään. Työikäiset joiden kuulo on riittävän huono saavat kuulolaitteet täysin ilmaiseksi. Korvaussumma on olemassa jos ne menevät rikki tai häviävät, mutta sekään ei ole lähellekään oikeaa hintaa. Julkinen terveydenhuolto on kyllä hyvä systeemi! 

Seuraavaksi keskityn liikuntaan hieman eri tavalla!

 

Vuosi on vierähtänyt siitä, kun aloitin säännöllisen epäsäännöllisen salilla käymisen. Maksimissaan neljä kertaa viikossa, useimmiten pari. Salijäsenyyteni päättyy pian ja olen vihdoin päättänyt mitä teen seuraavaksi.

Olen kovasti miettinyt tätä, koska salijäsenyys on aika kallis melkeinpä missä salilla tahansa. Kallis siihen nähden, että minulla ei ole aikaa käydä siellä kuin pari kertaa viikossa. Siksi aion laittaa jäsenyyden ainakin koko kevääksi ja kesäksi tauolle. 

Meidän kunnan sali maksaa 3 euroa kerta ja tulee edullisemmaksi jos käyn siellä pari kertaa viikossa. Rakastan salilla käymistä ja aion jatkaa sitä kerran pari viikossa, mutta siihen rinnalle haluan ottaa kaikki erilaiset tavat liikkua.

Juoksua, frisbee golfia, työmatkapyöräilyä, vaellusta ja uimista. Haluaisin ottaa tavaksi aktiivisemman arjen, en niinkään liikuntaa. Haluaisin liikkua vaivattomasti ja helposti useamman kerran viikossa, mutta vähemmän aikaa. Sellaista liikuntaa jota ehdin kiireisen arjen keskellä. Sellaista liikuntaa jota kroppaani jaksaa kiireisen arjen keskellä. Enemmän, mutta vähemmän.

Ensi viikolla otan tavoitteeksi liikkua joka päivä ainakin 20 minuuttia. Sen lisäksi käyn salilla toivottavasti pari kertaa. 20 minuuttia riittää siihen, että saan sen hyvän fiiliksen ja olon. 20 minuuttia riittää siihen, että pääkoppa tuulettuu päivän tomuista. Ja 20 minuuttia on niin lyhyt aika, että se ei käy päivittäin liian raskaaksi. 

Tällä mentaliteetilla aion jatkaa kevään ja kesän. Toivon ainakin sen onnistuvan. Koska ajatuksen tasolla se kuulostaa fiksulta, minulle sopivalta tavalta joka istuu kiireiseen arkeeni hyvin. Koska pääkoppa haluaa tällä hetkellä enemmän liikuntaa, mutta kroppa ja kalenteri ei sitä suo yhtään useammin saliliikunnan merkeissä. Ja tuntuu tosi tyhmältä maksaa kalliista salista jos siellä ei ehdi käymään usein. Ehkä palauttava ja rauhallinen liikunta on jäänyt kokonaan kalenteristani pois. Se on ollut vähän sellaista täysillä tai ei mitään liikuntaa. Ja se on ihanaa, mutta aika ja jaksaminen on rajallista. Haluan aktiivista ja helppoa liikuntaa saliurheilun kaveriksi!

Siinä taitaa olla tämän vuoden treenihaaste minulta minulle.

Sisäpiirin vinkit kaikille vanhemmille

Pidä lapsella niin pitkää tukkaa kuin jaksat täikammalla kammata.

Anna lapselle niin paljon pehmoleluja sänkyyn, kun jaksat kihomatojen kanssa saunottaa ja pestä.

Osta lapselle niin monta legopalikkaa kuin jaksat jalanpohjan alta potkia.

Osta lapselle niin monet parit kenkiä, kun jaksat eteisessä edestäsi pois potkia.

Sistuslehdet kannattaa unohtaa. Osta huonekaluja joissa on irrotettavat päälliset tai oksennuksen kestävät. Mieluiten siis muovilla vuoratut.

Aamupalaleipä kannattaa valita sen mukaan miten siivoustuulella olet; croissant = siivoa koko keittiö ruisleipä = ihan ok murukaaos vain.

Osta sen makuista jugurttia miltä haluat lapsesi hiusten haisevan.

Ilmaisia ämpäreitä kannattaa haalia. Niitä tarvitset kun noro iskee.

Pidä WC paperi ja talouspaperivarastot täynnä. Noro iskee heti, kun ne ovat lähes tyhjät ja kauppaan et enää silloin ehdi.

Kaikki isot matot kannattaa unohtaa. Pesukoneeseen mahtuvat on ok. Koska vaikka miten sinulla olisi läjäpäin ilmaisia ämpäreitä, niin se oksennus läsähtää siihen mattoon.

Jos vauva kärsii ummetuksesta, niin tee aamuksi minuutti aikataulu johonkin tärkeään paikkaan. Varma niskakakkakatastrofi.

Jos liikunta jää vähälle, niin lähde loskassa matkarattailla bussipysäkille viisiminuuttia liian myöhään. Varma hikilenkki.

Stressaatko liian vähän? Autokärryt, ylivirittynyt taapero ja ruuhkainen marketti. Varma tapa saada mulkaisuja, tuskahikeä ja stressiä. 

Oletteko pysyneet terveinä? Kyl.. VIRHE! Älä sano sitä ääneen tai manaat esiin vähintään nuhakuumeen tai enterokon.

Että sellaisia vinkkejä tänään. Kokemuksen syvällä rintaäänellä opittua, naapurilta kuultua, koettua ja taas uudelleen samat virheet toistaneena. Seitsemän vuoden on ehtinyt kokea vaikka ja mitä, hah. Huumorilla selviää ja ainakin usein jälkikäteen sitten viimeistään naurattaa!