Vähän sellainen huoleton Helena.
Huolettomuus on yksi parhaista sekä pahimmista luonteenpiirteistäni. Erityisesti järjestelmälliset ihmiset saattavat kauhistua tyylistäsi ja saada siitä harmaita hiuksia. Sitten taas esimerkiksi työssäni varhaiskasvattajana ja kolmen lapsen äitinä se on suuri etu.
Jos unohtaa ne kaikki unohdetut tapaamiset, vääriin paikkoihin unohtuneet maalipurkit ja lasten hukkuneet retkieväät. Hupsista.
Mutta etu on se, että meillä huolettomilla Helenoilla on aikamoinen kyky sietää kaaosta. Ei paljon haittaa tiskivuoret, pieni kiire tai miljoonan asian multitaskaus, kun niitä on harjoitellut koko elämänsä. Kaaosta on pakko katsokaas sietää, kun on itse yhtä kävelevää kaaosta.
Huoleton Helena ei myöskään ota asioita kovin vakavasti kovin helposti. Huoleton Helena vaan nauraa ja sanoo, että kyllä se siitä ja kaikesta selviää. Tiedän, ihan hitokseen raivostuttavaa osan mielestä jos luonteet eroaa suuresti toisistaan. Mutta sellaisia me huolettomat Helenat ollaan.
Tänään nauroin aivan hitokseen, kun törmäsin lauseeseen jonka voisin tatuoida selkääni; i swear i have it all together. I just forgot where i put it.
Sopii. Kaikkeen. Koko elämääni. Niin minuun. Me huolettomat Helenat olemme vähän sellaisia, että emme keksitty mihinkään ja taas samalla kaikkeen. Sitten vain kaikki katoaa. Suunnitelmat, tavarat, aikataulut. You name it.
Olen petrannut kyllä. Pakko. Kun vastuu töissä ja wilmaviestit lisääntyy, niin on pakko alkaa olemaan vähän vähemmän kaaosmuija. Kompastellen edetään oikeaan suuntaan.
Huoleton Helena ei suinkaan ole elämässä huoleton. Vain huoleton huithaippeli suunnitelmissa ja järjestyksessä. Ja näemmä olen Helena nimen lisäksi siirtänyt lapsilleni osan tästä luonteestani. Ainakin esikoiselle, päiväkoti-ikäiset eivät ole vielä päässeet näyttämään kynsiään ja sisäistä kaaostaan.
Mistäkö tällainen kirjoitus juonsi juurensa tänään? No siitä, kun muu perhe lähti evakkoon ja minä sain siivota rauhassa. Seurasin nenälleni raikasta sitruunan tuoksua, kun unohdin minne olin moppiämpärin laskenut. Hetken kiertelin kotiamme ja totesin, että 121 neliötä on jo vähän nolo määrä hukata noinkin iso asia. Mutta kun siinä samalla vaihdoin spotifyn biisejä, whatsappailin ja tein jauhelihakeittoa.
Että sellaista tänään tänne. Hallittua kaaosta, kadonneita moppeja. Ihan perus huolettoman LauraHELENAN sunnuntai.