Blogi siirtyy Vaikuttajamedialle!

En tiedä onko kukaan noteerannut täällä, että blogin bannerista on kadonnut Indieplacen - vanhan blogikotini - mainosbannerit. Muutoksen tuulet eivät jää tähän pieneen asiaan, vaan jatkossa blogini löytyy osoitteesta 

https://tehtavanimikkeena.vaikuttajamedia.fi/

Jatkossa tämä blogi ei siis päivity enää ollenkaan. Pidän sivut auki hetken aikaa jotta kaikki vanhat lukijat löytävät uuteen osoitteeseen, mutta sen jälkeen blogiani voi lukea vain uudella sivustolla! Nähdään siis siellä ! 

Maailmassa on ihan liikaa melua!!!!

Huomaako kuvasta, että minulla on kuulolaite? No ei. Ihan minimaalisen pieni se johto joka korvan takaa tulee. Kun takaapäin katsoo, niin laitteen kyllä näkee. Mutta onhan se nyt pieni ja huomaamaton! 

Vihdoin koitti siis  se päivä, kun minun oli aika liittyä kuulolaitteiden omistajien kastiin. Vihdoin on aika vahva sana, koska aika nopeastihan se aika meni, kun kuulotestissä taas vuosien tauon jälkeen kävin. Mutta onhan tässä jo vuosikausia kärsitty huonosta kuulosta.

Yhden päivän käyttökokemuksn jälkeen voin vain todeta; maailmassa on aivan liikaa melua. Jokainen kolahdus, paperin kahina ja kuoppainen tie auton alla kolisee nyt paljon paremmin. Hulluksihan tässä tulee! 

Kuulenhan minä puhettakin paremmin, mutta kieltämättä oli aika puuduttava ja raskas päivä kuulevana ihmisenä. Oma puhe kuulostaa hassulta. Ja on vähän totuttelemista siihen, että koko ajan on jotain tunkua korvassa eikä ilma pääse siellä vaihtumaan. Kyllä te tiedätte sen fiiliksen, kun ottaa nappikuulokkeet pois korvista ja korvat saa taas tuulettua! Sitä fiilistä tuli ikävä.

Kestin puoli päivää, sitten oli pakko luovuttaa. Siihen asti kaikki oli ok, kunnes oli töissä lounaan aika ja liikaa ihmisiä samassa tilassa. Liikaa hälyä, kuulin sen aivan liian hyvin. Oli pakko ottaa kuulolaitteet pois ja sitten en niitä enää halunnutkaan takaisin laittaa.

Oli kyllä ihana kuulla puhe paremmin, mutta kieltämättä aika raskaalta tuntui tämä ensimmäinen päivä. Kuulolaite, silmälasi ja kasvomaski ei ole mikään helpoin kombo. Kuulemma nyt maskiaikana kuulolaitteita on kadonnutkin aika paljon, kun maskia riisuttaessa ne lentelee miten sattuu. Silmälasit painovat ikävästi kuulolaitetta päätä vasten ja taas toisin päin ne eivät tuntuneen pysyvän niin hyvin. Laitoinkin heti kahvitauolla piilarit tilaukseen.

Tooriset piilarit ovat aika kalliitta joten ehkä tämä silmälasipiilarikuulolaite kombo oli se viimeinen niitti ja marssin kevään aikana sinne laserleikkaukseen vihdoin? Pitkällä juoksulla se maksaisi itsensä takaisin kyllä. Muuta estettähän minulla ei ole ollut leikkaukseen menemiselle kuin piheys. Onhan se rahallisesti iso panostus, mutta kahden "apuvälineen" kanssa sählääminen on turhauttavaa. Ainakin puolentoista päivän perustellaa, katsotaan jos tämäkin on tottumiskysymys.

Tiivistettynä; ei mitään sellaista ahaa elämä on kuulevana ihanaa elämystä. Ainakaan heti. Positiivisin mielin kuitenkin eteenpäin ja ehkä parin kuukauden päästä viimeistään saan sen elämyksen ja olen tottunut niin laitteiden käyttöön kuin maailman ääniinkin?

Ehkä koulu olisi tässä kohtaa kuitenkin liikaa

Ensin ajattelin etten kirjottaisi tätä postausta vielä. Ehkä viikkojen päästä. Jotta te ette pitäisi minua tuuliviirinä. Sitten taas mietin, että miksikö en kirjottaisi? Näitä ajatuksia olen pyöritellyt viime päivinä päässäni enemmän kuin tarpeeksi ja kirjoittaminen on minulle ajatusten selkeyttämistä. 

OLENKO HULLU JOS HAEN NYT KOULUUN!? Siinä se tuli. Hei hei ja näkemiin.

Ei, mutta oikeasti. Kun pari viikkoa sitten julistin täällä hakevani kouluun, niin nyt mietin onko se sittenkään fiksua tässä kohtaa. Haluan opiskelemaan kyllä, mutta pitäisikö sittenkin venyttää asiaa parilla vuodella. Vaikka hakeminen ei tarkoita sitä, että pääsisin kouluun, niin jos kuitenkin pääsisin sisään ensimmäisellä yrittämällä. Olisiko minusta siihen jo nyt? Nimittäin jos hakisin ja pääsisin, niin totta kai alottaisin koulun. Mutta olisiko se sitten kuitenkin ihan liikaa juuri nyt.

Olen viikon verran kuulostellut fiiliksiäni iltaisin, kun lapset ovat vihdoin sängyssä. Olen rättiväynyt. Niin väsynyt että menen melkein samaan aikaan heidän kanssaan nukkumaan. Ja se on se hetki jolloin minulla olisi vuorokaudessa aikaa opiskella jos kouluun menisin.

Asuntolainan kanssa minusta ei tule täyspäiväistä opiskelijaa ellen odota paria vuotta. Parin vuoden päästä saisin aikuiskoulutustukea ja voisin jäädä kokonaan pois työelämästä. Silloin saisin keskittyä kouluun ja aikaa jäisi myös muuhun. Perheelle, omalle elämälle.

Jos minusta tuntuu nyt, että aika loppuu kellosta kesken niin mihin väliin mahdutan koulujutut? Joutuisin kuitenkin käymään töissä ainakin 60-70 % teholla.

Olenko valmis uhraamaan totutun elämäntyylimme jo nyt? Juuri, kun kitsastelu kodinhoidontuen jälkeen on loppunut ja olemme saaneet hieman säästöjä kerrytetttyä. Olenko valmis uhraamaan kesälomat? Viikonloput ja juhlapyhät? 

Entä jos pääsen kouluun ja parin vuoden päästä olenkin palanut loppuun? Kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä opiskelu ei olisi helppo nakki. Siihen päälle vielä ferritiinin aiheuttama väsymys, entä jos sekin helpottaa kokonaan vasta vuoden tai puolentoista päästä? 

ÄH en tiedä. Ehkä oikeasti fiksuinta olisi skipata kevään haku ja miettiä asiaa uudelleen kesän jälkeen. Olen malttamaton ja haluan kaiken heti, mutta fikusahan olisi lähteä opiskelemaan vasta, kun aikuiskoulutustuen kriteerit täyttyvät.

Kun minulla ei oikeasti ole mitään hätää. Minulla on ihana perhe. Ihana työpaikka ja ihana ala, vaikka joka toinen päivä se onkin niin raskasta, että mietin eläköitymistä. Ihania ystäviä ja työkavereita. Ihana koti ja ihana elämä. 

Olisiko vihdoin aika nauttia siitä kaikesta pikkulapsivuosien jälkeen eikä haalia lisää kiirettä, stressiä ja ajanpuutetta? Nyt, kun vihdoin olisi aika nauttia lapsista, säännöllisistä tuloista ja siitä, että vihdoin olen kaivanut itseni äitiyden alta. 

Ehkä on aika hihdastaa tahtia. Nauttia siitä mitä minä olen saanut. Löytää sisäinen rauha vuosien kiireen ja väsymyksen jälkeen. Koska faktahan on se, että minulla on loppu elämä aikaa opiskella ja tehdä töitä. Minä täytän vasta 28 vuotta tänä vuonna. Se koulu odottaisi kyllä vielä muutaman vuoden -ainakin -, mutta pienet lapseni kasvavat koko ajan. Vaikka raha ei tuo onnea, niin se mahdollistaa asioita. Ja ennen kaikkea minä ja perheeni tarvitsemme aikaa nauttia toisistamme. Ja sitä se opiskelu ei meille anna. 

Eli en tiedä. Haluaisin opiskelemaan ja intoa siihen löytyisi. Sitten taas rahaa ja aikaa löytyisi paremmin muutaman vuoden päästä. Ja kun ei tässä elämässä oikeasti ole kiire mihinkään juuri nyt.